”Millaisessa oikeusvaltiossa oikein elämme?”

Paavo Teittisen Finlandia-palkittu tietokirja Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (Gummerus 2024) maalaa lohduttoman kuvan suomalaisesta ihmiskaupasta ja työperäisestä hyväksikäytöstä. Sen mukaan riisto kohdistuu lähinnä ulkomaalaisiin, ja yhteiskuntamme tuntuu sulkeneen silmänsä ilmiön vakavuudelta.

Paavo Teittinen työskentelee toimittajana Helsingin Sanomissa.

Ilmiön ulottuvuudet pitää ymmärtää

Ihmiskaupparikollisuus voi koskettaa juristeja monenlaisissa työrooleissa, tutkinnanjohtajista aina tuomareihin. Mitä heidän pitäisi siitä tietää?

– Ehkä ensimmäiseksi tulisi tiedostaa, miten laaja ja vakava ilmiö tämä on. Ei ole kyse yksittäisestä toimialasta tai muutamista mädistä omenoista. Tämä on hyvin systemaattinen ja rakenteellinen ilmiö, joka on vuosikymmenten ajan juurtunut suomalaiseen yhteiskuntaan, Paavo Teittinen sanoo.

Hänen mukaansa ei ole yksittäisiä merkkejä, joihin juristien pitäisi osata työssään reagoida. Kyse on suuremmasta asenteellisesta ongelmasta, ja asenteen pitäisi muuttua.

– Vaikka tapauksia on ollut Suomessa 1980-luvulta saakka, edelleen näkyy stereotyyppisiä käsityksiä siitä, mitä tämänkaltainen hyväksikäyttö on. Ihmiskauppa liitetään fyysiseen vangitsemiseen ja kahleorjuuteen.

Teittisen mukaan stereotypiat ovat voimakkaita ja syvään juurtuneita.

– Kysyin kerran eräästä ihmiskauppatutkinnasta, joka oli seissyt kolme vuotta. Tutkinnanjohtaja sanoi suoraan: ”Kyllä me sitten autetaan, jos kysymys on oikeista orjista.” Minusta ei voi ylikorostaa, miten tärkeää olisi ymmärtää, mitä hyväksikäyttö todella tarkoittaa.

Sokea piste poliisityössä

Teittisen mukaan on paljon poliiseja, jotka suhtautuvat ihmiskauppaan vakavasti ja tutkivat juttuja hyvin. Mutta pääsääntöisesti, varsinkin pitkällä aikavälillä, ihmiskaupan tutkinta on ollut merkittävä sokea piste poliisin toiminnassa.

– Poliisilla on toki ollut ensinnäkin resurssiongelmia. Eikä tämä rikollisuuden laji toisekseen ole helpointa tutkia. Se vaatii erikoisosaamista, ja meillä on hyvin kimurantteja tunnusmerkistöjä ihmiskaupparikollisuudessa ja sen lähirikoksissa. Mutta kolmas tekijä ovat sitten ennakkoluulot ja asenteet.

Jos Suomessa olisi jokin vakava rikollisuuden ilmiö, joka olisi vuosikymmeniä kohdistunut hyvin laajamittaisesti ja yhteiskuntaa läpileikkaavasti kantasuomalaisiin, se ei olisi saanut jatkua, Teittinen sanoo.

Asenteissa näkyy usein alkuperäisen vapaaehtoisuuden myytti: ajatus siitä, että jos olet itse tullut maahan, se on ikään kuin lieventävä asianhaara hyväksikäytölle.

– Sehän on täysin fundamentaalinen väärinkäsitys. Eihän ole mitään rikollista siinä, että olet haavoittuvassa asemassa, vaan siinä, että joku käyttää sitä hyväksi.

Poliisitutkinta on tavallaan tärkein lenkki koko oikeusketjussa, sillä jos se tehdään huonosti, tuomioitakaan ei tule eikä oikeuskäytäntöä synny, Teittinen muistuttaa.

Syyttäjällä on iso vastuu

Pääsääntöisesti tuomioistuintemme ratkaisuissa ymmärretään tätä rikostyyppiä Teittisen mukaan hyvin ja niissä seurataan EIT:n oikeuskäytäntöjä. Syyttäjissä hän on nähnyt jakautumista. Toiset ymmärtävät ilmiötä erittäin hyvin, mutta on myös syyttäjiä, jotka eivät tunnu ymmärtävän, mistä on kyse.

– Tämä näkyy toistuvasti syyttämättäjättämispäätöksissä, joissa ei tunnisteta, että tällaisessa hyväksikäytössä siteet ovat näkymättömät. Ei tunnisteta haavoittuvuustekijöitä eikä tehdä huolellista analyysiä vaikkapa siitä, onko kyse pakkotyöstä.

Toisinaan kyse voi olla työtaakastakin. Teittinen muistuttaa ihmiskaupparikollisuuden olevan kuitenkin niin vakavaa, ettei sitä koskevaa harkintaa saisi laiminlyödä.

– Syyttäjän rooli on tosi tärkeä. Vaikka poliisi johtaa tutkintaa, näissä vakavissa rikoksissa sen pitäisi tapahtua yhteistyössä syyttäjän kanssa. Silloin kun syyttäjä näkee puutteita tutkinnassa, esimerkiksi todistajia on kuulematta, hän voi aina vaatia korjaamista.

Jos syyttäjä jättää syytteen nostamatta, kuten joskus pitääkin tehdä, epäillyn rikoksen uhri ei voi tehdä muuta kuin ajaa syytettä omalla kuluriskillä tai kannella valtakunnansyyttäjän toimistoon.

– On äärimmäisen korkea kynnys sille, että kantelu voi edes menestyä. Tämän kirjan kirjoittaminen kristallisoi minulle, kuinka tärkeää on, että uhrilla – ja epäillyllä – on hyvä asianajaja tai oikeudenkäyntiavustaja, Teittinen sanoo.

Teittinen on omistanut kirjansa edesmenneelle asianajaja Emilia Kaikkoselle, joka avusti lukuisia ihmiskaupan uhreja. 

Oikeusvaltion perusteet heiluvat

Teittinen kysyy kirjassaan, millainen oikeusvaltio Suomi on, jos emme ole tasavertaisia lain edessä. Hänestä oikeusvaltiokeskustelumme on hyvin institutionaalista.

– En halua vähätellä oikeusvaltiokeskustelua, mutta se on vähän sokeaa sille, että isoimmat oikeusvaltion ongelmat Suomessa eivät liity isoihin uhkiin tai kehityskulkuihin. Meille on käytännön tasolla annettu juurtua hyvin vakava rikollinen ilmiö, johon ei useinkaan ole puututtu millään tavalla.

Oikeusvaltion toiminnan kannalta on olennaista, mitä tapahtuu ruohonjuuritasolla.

– Oikeusvaltiomme mekanismit, joilla suojaamme paperilla perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista, eivät ole ulottuneet tosi isoon ihmisjoukkoon. Tämä haastaa käsitystä omasta oikeusvaltiostamme.

Toisinaan Suomen valtio on ollut mukana luomassa rikollista ekosysteemiä, kuten thaimaalaisten luonnonmarjapoimijoiden rikostapauksissa, sanoo Teittinen.

– Kun marjayrittäjä Matti Honkonen tuomittiin vuonna 2018 ihmiskaupasta, tuomiolauselmassa todetaan ikään kuin lieventävänä asianhaarana: yrittäjä on vain käyttänyt hyväkseen Suomen valtion luomia rakenteita, jotka jo lähtökohtaisesti altistavat marjanpoimijat hyväksikäytölle. Sehän on aika paljon sanottu.

Järjestelmämme suojelee tekijää

Toisinaan lainsäädäntömme toimii ihmiskaupan uhria vastaan, Teittisen kirja todistaa. Lakimiesuutisetkin kirjoitti numerossa 4/2020 verotuksen epäkohdasta, jonka vuoksi uhrit saattavat jäädä vaille tuomioistuimen määräämiä korvauksia.

”Minut ryöstettiin kahdesti. Ensin hyväksikäyttäjä, sitten Suomen valtio”, sanoo eräskin Teittisen kirjan haastateltavista.

– Jos katsoo oleskelulupalainsäädäntöämme, se on usein pikemminkin suojellut tekijää ja rankaissut uhria. Joltain osin lainsäädännön aukkoja on pyritty paikkaamaan, mutta uhrit myös tiedostavat hyvin heikosti, mitä oikeuksia heillä on, Teittinen muistuttaa.

Teittisen kirja kuvaa, millaista hyväksikäyttöä tapahtuu esimerkiksi yrityksissä, jotka siivoavat julkisiakin, kuten kaupunkien tai kuntien, tiloja. Kun palvelujen kilpailuttajat yrittävät estää ”rosvofirmojen” urakkatarjousten hyväksymistä, hankintalaki saattaa muodostua esteeksi.

– Joissain tapauksissa markkinaoikeus on todennut, että on laitonta sulkea yritys tarjouskilpailusta. Hankintalaki on niin tiukka siinä, että pitää olla kilpailuneutraalia. Näkee, ettei lainsäädäntö ole ihmiskauppailmiön suhteen ajan tasalla, kun se jättää huomiotta, että jokin yritys tarjoaa urakasta merkittävän edullista hintaa ilman järkevää perustetta.

Kolmannen sektorin Rikosuhripäivystyksessä toimiva ihmiskaupan uhrien erityistukipalvelu on rooliltaan niin merkittävä, että Teittisestä sen rahoitus pitäisi turvata lainsäädännöllä.

– Muistaakseni korkeimmillaan yli puolet valtakunnallisen ihmiskaupparyhmän tutkinnoista on tullut vireille Rikosuhripäivystyksen ansiosta.

Uhrit pelkäävät poliisia

Jos saisit tehdä yhden asian ihmiskaupan lopettamiseksi, mikä se olisi, Paavo Teittinen?

– Kaksinkertaistaisin valtakunnallisen ihmiskaupparikostutkintaryhmän koon ja perustaisin jokaiselle poliisilaitokselle hyväksikäyttörikollisuuteen erikoistuneen ryhmän. Ohjaisin KRP:n jatkossakin tutkimaan näitä rikoksia, koska siellä on niin hyvä osaaminen ja resurssit.

Jos tällaista rikollisuutta halutaan kitkeä, yhteiskunnassa pitää olla riittävän vahva pelote tekijöille.

– Liian pitkään poliisia ovat Suomessa pelänneet enemmän uhrit kuin ihmiskauppiaat.

Luitko jo nämä?

Ilmiöt 3.12.2025

Perheet ovat yhä monimuotoisempia – pysyykö laki perässä?

Ilmiöt 2.12.2025

Uutta vammaispalvelulakia tulkitaan talouspaineissa vastoin tarkoitusta ja vammaisten vahingoksi

Ilmiöt 11.11.2025

Oikeusvaltio ja vallan tasapaino ovat vaarassa murtua USA:ssa