Säännökset nollatuntisopimuksista voimaan 1.6.2018

Uudet säännökset koskevat nollatuntisopimuksia ja muita sopimuksia, joissa työaika on sovittu kiinteän työtuntimäärän sijasta vaihtelevana (esim. 0-40 tuntia/v tai 10-30 tuntia/v). Sääntely koskee myös tarvittaessa työhön kutsuttavia työntekijöitä. Tarkoitus on ratkaista epäkohtia, joita näiden sopimusten käyttöön liittyy.

Työsopimuslaissa määritellään, milloin vaihtelevasta työajasta voidaan sopia työnantajan aloitteesta. Siitä ei saa sopia, jos työnantajalla on kiinteä työvoimatarve. Jos työvoimatarve vaihtelee, on mahdollista sopia työvoimatarvetta vastaavasta vaihtelevasta työaikaehdosta. Vaihtelevan työaikaehdon alarajaa ei saa sopia pienemmäksi kuin todellinen työvoimatarve edellyttää. Tarkoituksena on estää tilanteita, joissa työsuhdeturvaa pyritään kiertämään vaihtelevaa työaikaa koskevan ehdon kautta.

Laissa täsmentyy työantajan selvitysvelvollisuus työsuhteen ehdoista ja työvuoroluetteloa koskeva sääntely. Lisäksi vaihtelevaa työaikaa noudattava työntekijä ei voi jatkossa antaa työsopimuksessaan kestoltaan rajoittamatonta lisätyösuostumusta. Muutokset täsmentävät myös sairausajan ja irtisanomisajan palkan maksuvelvollisuutta vaihtelevaa työaikaa käytettäessä.

Työttömyysturvalakia täsmennetään kohtuuttomien tilanteiden välttämiseksi. Nollatuntisopimuksen ajalta voi jo nykyisin saada soviteltua työttömyysetuutta, jos työtä on tarjolla vain vähän. Nollatuntisopimuksen irtisanomisen takia mahdollisesti asetettava korvaukseton määräaika eli ns. karenssi saattaa kuitenkin joissakin tilanteissa olla kohtuuton. Korvauksetonta määräaikaa ei jatkossa aseteta, jos työntekijä irtisanoutuu eikä työtä ole viimeisten 12 viikon aikana ollut millään viikolla tarjolla pääsääntöisesti vähintään 18 tuntia. Tuntiraja on sama, joka kerryttää työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa.