Kolumnit

Viimeinen kerta

Heikki Halila

25.11.2025 | Lukuaika: 4 minuuttia

Syksyllä 2015 otin yhteyttä Lakimiesliiton puheenjohtajaan Asko Nurmeen tuoden esiin kiinnostukseni kirjoittaa kolumneja Lakimiesuutisiin. Olin toiminut Lakimiesliton puheenjohtajana vuosina 2001–2006. Tästä oli kulunut sen verran aikaa, että kirjoitteluani ei voitaisi enää kytkeä liiton linjauksiin tai toimenpiteisiin. Vapaa kirjoittelu kiehtoi mieltäni, ja uskoin Lakimiesuutisten tarjoavan tähän sopivan foorumin.

Asko Nurmi suhtautui kyselyyni myönteisesti. Hänen kehotuksestaan sovin Jore Tilanderin kanssa käytännön järjestelyistä. Aloitin säännöllisten kolumnien kirjoittamisen vuoden 2016 alusta. Kolumnisteina jatkoivat tuolloin lehdessä asianajajat Matti Norri ja Jukka Varviala sekä oikeustoimittaja Susanna Reinboth.

Tunsimme toisemme, mutta emme koskaan puhuneet keskenämme kirjoittelustamme. Tätä en tehnyt edes tänä vuona joukostamme poistuneen ystäväni Matti Norrin, aidon konservatiivin, kanssa. Aikaisemmin Lakimiesuutisissa olivat laatineet kolumneja muun muassa Aulis Aarnio, Pirkko K. Koskinen ja Antti Seppälä, kukin omalla persoonallisella tyylillään.

Kolumnistina toimimisen ei ole tarkoitus olla elinikäinen harrastus. Kohdaltani tulee niinkin pitkä aika kuin kymmenen vuotta täyteen kolumnistina. Siksi on tullut aika laatia viimeinen kolumni ja kiittää samalla liittoa hyvästä yhteistyöstä ja lukijoita saamastani palautteesta. Aika on myös muuttunut. Kuulun niihin, jotka mieluummin julkaisevat tekstejä printissä kuin verkossa.

Kolumnistina toimimisen ei ole tarkoitus olla elinikäinen harrastus.

Olen koettanut tuoda kolumneissani esiin asioita, jotka puhuttelevat laajoja lakimiespiirejä tai ovat jopa niille yhteisiä. Tämä liittyy Juristiliiton tarkoitukseen ja olemassaolon perustaan. Puheenjohtajakaudellani sanoin usein, että niin kauan kuin on mielekästä puhua lakimieskunnasta, tarvitaan myös Lakimiesliittoa. Tämä asetelma ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan.

Lakimieskunnasta voidaan aidosti puhua, jos ammattikuntamme on tehtävästään riippumatta ylpeä suorittamastaan yliopistotutkinnosta, arvostaa juristikollegojaan ja on kohtuullisen kiinnostunut ammattikunnan tapahtumista, vaikkeivat ne itseään suoranaisesti koskettaisikaan.

Menetämme paljon, jos ammattikunnan sisällä tapahtuu voimakasta eriytymistä ja lakimiesidentiteetin heikkenemistä.

Menetämme paljon, jos ammattikunnan sisällä tapahtuu voimakasta eriytymistä ja lakimiesidentiteetin heikkenemistä. Lakimiesten yhteenkuuluvuutta ovat ylläpitäneet vuosikymmeniä ammattikunnan yhteiset tapahtumat ja juristimatrikkeli. Ymmärrän matrikkelin tekemisen nykyiset vaikeudet ja sen, ettei vuoden 2019 matrikkeli täyttänyt siihen kohdistuneita odotuksia.

On kuitenkin suuri vahinko ammattikunnalle ja muillekin, jos matrikkeliperinne pääsee katkeamaan. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että viime vuonna ilmestyi korkeatasoinen professorimatrikkeli.

Suoritin lakimiestutkinnon lähes päivälleen 50 vuotta sitten. Tuolloin sanottiin olevan vielä lakimiehiä, jotka soveltavat työssään kahta pykälää. Tämän jälkeen on alalla tapahtunut paljon. Työtavat ja -välineet ovat kehittyneet, ja ammatti on tullut yhä vaativammaksi mutta myös kiinnostavammaksi. Työtahti on kiristynyt, ja kaikenlainen byrokratia on lisääntynyt.

Opiskelupaikan saamisen väylät ovat muuttuneet. Jo lukiota aloittaessaan voi koululaisen olla hyvä pohtia, onko tarkoitus pyrkiä opiskelemaan oikeustiedettä ja mitä tämä merkitsee oppiainevalinnalle. Ne, jotka eivät läpäise todistusvalintaa, joutuvat hyvin hämmentävään valintakokeeseen, jossa ei kelvollisesti testata sellaista osaamista, jota oikeustieteen opiskelussa tarvitaan. Tähän tulisi saada muutos tiedekuntien ja liiton ponnisteluin.

Ne, jotka eivät läpäise todistusvalintaa, joutuvat hyvin hämmentävään valintakokeeseen.

Puoli vuosisataa sitten vain harvat oikeustieteen opiskelijat olivat lukukausien aikana töissä. Vastavalmistuneiden työnsaantia ei merkittävästi heikentänyt se, ettei asianomainen ollut töissä lukukausien välilläkään. Tiedekuntien opinto-oppaassa kerrottiin, ettei varatuomareilla ole työttömyyttä.

Auskultoimispaikan sai lähes heti, jos oli valmis menemään mihin tahansa tuomiokuntaan. Opiskelijat saattoivat keskittyä opintoihinsa ja viettää opiskelijaelämää. Vain arkkitehtiopiskelijoiden tiedettiin olevan jatkuvasti töissä opintojensa aikana.

Nykyisin opiskelijat joutuvat orientoitumaan siihen, että ensimmäistä lakimiestyöpaikkaa on vaikea saada ilman lukukausien aikaista harjoittelupaikkaa. Tärkeintä ei ole opintojen sujuminen mallikkaasti vaan se, miten hyvissä kirjoissa on harjoittelupaikassaan. Tämä voi olla työnantajien kannalta lyhyellä tähtäimellä ymmärrettävää, kun saadaan motivoitunutta opiskelijatyövoimaa, mutta käytäntö ei ole tarkoituksenmukainen.

Nuoren juristin olisi hyvä saada monipuolista kokemusta työelämästä ja laaja-alainen ymmärrys oikeusjärjestyksestä.

Harjoittelupaikasta saa tavallisesti hyvää kokemusta, mutta tarkoituksena ei tulisi olla, että valmistuvat lakimiehet vain jatkavat suoraan siinä tehtävässä, jossa he ovat olleet jo opiskeluaikana. Nuoren juristin olisi hyvä saada monipuolista kokemusta työelämästä ja laaja-alainen ymmärrys oikeusjärjestyksestä, ja nuoria juristeja pitäisi ottaa töihin nykyistä enemmän opintomenestyksen ja yleisen kyvykkyyden perusteella.

Lakimiesten työttömyys on hälyttävästi lisääntynyt. Julkisen hallinnon tehtäviä on karsittu, ja YT-menettely on koskenut monissa työpaikoissa myös lakimiehiä. Kun talous sakkaa, juristitkaan eivät ole suojassa. Opiskelupaikkojen mitoituksessa on vakava ongelma se, että valtiovalta velvoittaa yliopistoja lisäämän aloituspaikkoja samaan aikaan, kun voimavaroja vähennetään.

Linjauksen on kuitenkin oltava sama kuin ennenkin: koulutusmäärien tulee perustua työllisyysnäkymiin.

Tiedekunnat ovat pahassa välikädessä neuvoteltaessa kunkin yliopiston johdon kanssa opiskelijamääristä, kun opiskelijamäärät vaikuttavat tiedekuntien rahoitukseen. Juristiliiton on vaikea päästä viemään viestiään niihin pöytiin, joissa ratkaisut tehdään.

Linjauksen on kuitenkin oltava sama kuin ennenkin: koulutusmäärien tulee perustua työllisyysnäkymiin. Jotta tähän päästäisiin, tulisi oikeustieteellisillä koulutusyksiköillä olla hyvä yhteistoiminta myös opiskelupaikkojen mitoituksessa.

Kirjoittaja on siviilioikeuden professori (emeritus), Helsingin yliopisto, heikki.halila@helsinki.fi