Blogit 9.6.2017

Tietosuojaosaaminen on digiajan kansalaistaito

Kirsi Sunila-Putilin

Sitä aletaan soveltaa ensi vuoden toukokuussa. Asetus koskee sekä yksityistä että julkista sektoria. Myös ulkomaiset organisaatiot joutuvat noudattamaan tietosuoja-asetusta käsitellessään eurooppalaisten henkilötietoja.

Asetus on suoraan sovellettavaa säädäntöä, mutta kirjoitettu osin hyvin direktiivinomaisesti. Ihan ikävä tulee suomalaista lakia ja sen perusteluja, kun seikkailee artiklojen ja resitaalien viidakossa.

Moneen epäselvään kysymykseen odotellaan vielä vastausta oikeusministeriön TATTI-työryhmän mietinnöstä, jonka pitäisi tulla piakkoin lausuttavaksi. Asetus on jättänyt kansallista liikkumavaraa ja sen puitteissa on mahdollista antaa kansallista säädäntöä, jolla tarkennetaan asetuksen säännöksiä.  Myös tietosuojaviranomaisten yhteistyöryhmä WP29 ohjeistaa asetuksen toimeenpanossa antamalla soveltamisohjeita.

Organisaatioissa valmistaudutaan kuumeisesti asetuksen tuloon ja käytännössä tarvittavien toimenpiteiden määrä ja laatu riippuvat paljon organisaation toiminnan luonteesta. Esimerkiksi Viestintävirastossa on käytössä todella paljon tietojärjestelmiä ja useita virastolle täysin räätälöityjä omia järjestelmiä.

Avuksi asetuksen kanssa hikoileville Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA) toteuttaa vuosina 2017–2018 kaksi yhteishanketta. Niiden tarkoituksena on edistää julkisen hallinnon tietosuojan ja tietoturvallisuuden kehittymistä organisaatioissa ja henkilöstön osaamista. Tulossa on tietosuojavideoita ja nettitestejä sekä tietosuojan osoitusvelvollisuutta ja tietoturvallisuutta edistäviä työpajatilaisuuksia. Tämä on hieno juttu.

Paljon on siis meneillään tietosuojan saralla nyt eikä turhaan. Kaiken hässäkän keskellä on muistettava, että jo voimassa oleva lainsäädäntökin edellyttää viranomaisilta hyvää tiedonhallintaa, yksityisyyden suojaamista ja tietoturvan toteuttamista.

Tietosuojaosaaminen on digiajan kansalaistaito. Henkilöstön osaamista kehittämällä, hyvällä asenteella ja yhdessä tekemisen meiningillä tämäkin urakka hoituu.

Kirsi Sunila-Putilin, VT

 

Kirjoittaja on internetoikeuteen perehtynyt lakimies Viestintävirastosta.    

Lisää artikkeleita

Kaikki blogit