Blogit 23.11.2020

Suomalainen vakaa tahto kantaa poikkeusoloissa niin opinnoissa kuin työpaikoilla

Juuso: Pääpuheenaihe yhdessä jos toisessakin kahvipöydässä, johtoryhmässä ja suunnittelupalaverissa on tänä vuonna ollut sama. Maailmanlaajuinen pandemia on pyytämättä ja yllättäen lävistänyt liki jokaisen elämän osa-alueen opinnoissa, vapaa-ajalla, työssä ja harrastuksissa.

Jos kohta yksityiskohdista onkin – usein ihan perustellusti – kiistelty, on monessa organisaatiossa poikkeusolosuhteissa selviydytty hyvin. Onnistujiin kuuluvat nähdäkseni erityisesti maan hallitus, moni työ- ja harjoittelupaikka, joista kertyneitä kokemuksia olemme kaveripiirissä jakaneet, sekä Helsingin yliopisto ja oikeustieteellinen kotitiedekuntani. Tiedekunnan opetus siirrettiin keväällä hyvin nopeasti käytännössä kokonaan nettiin, ja samalla tästä myös tiedotettiin opiskelijoita varsin selkeästi. Yksittäiset virheet, epäselvyydet tai toimimattomat linkit eivät olleet lainkaan olennaisia, vaan tärkeintä oli kokonaisuus ja yliopiston vakaa tahto järjestää opetusta opiskelijoilleen turvallisesti ja laadusta tinkimättä. Tavoitteen huomasi myös opiskelija.

Tuula: Suuri kiitos onnistumisesta kuuluu myös opetusavustajille, jotka ovat opiskelijoitamme. Ilman heidän apuaan olisivat opettajat menettäneet hermonsa outojen zoomsien ja teamsien pyörteissä. Nyt kun on juuri opittu käyttämään sitä pelottavaa share screen -painiketta ja tunnemme olevamme piirun verran niskan päällä digipainissa, voimme taas keskittyä sisältöihin.

Juuso: Keväällä alkanut kuherruskausi on jo ohi. Organisaatioilta voi jo vaatia yhä vaikuttavampia toimia yhteisen hyvän eteen. On yksi askel siirtää opiskelu tai työnteko koteihin, mutta toinen tehdä opinnoista tai työnteosta mahdollisimman sujuvaa. Ensimmäinen askel oli erittäin vaikuttava, mutta toinen on välttämätön – jos se jätetään ottamatta, ei ensimmäiselläkään ole enää merkitystä. Ensimmäisestä askeleesta, tai ainakin sen suunnasta, päättäminen saattoi monelle yhteisölle olla itsestään selvää, mutta toiseen tarvitaankin jo enemmän uskallusta. Yhteisöistä itsestään löytyy kuitenkin niiden vahvin pääoma; niiden luovat ja ongelmia ratkaisevat jäsenet.

Tuula: Niinpä, luova voimavara ja vakaa tahto löytyvät yhteisöjen sisältä. Sitä pitää varjella ja varoa pitämästä itsestään selvyytenä. Eräs käräjätuomari kertoi, että jutturuuhkan purku on sujunut hyvin käräjäoikeuksissa. Hartiavoimin siellä töitä paiskotaan. Toivottavasti ei kuitenkaan liikaa. Emme toivo edes tällaisina aikoina uupuneita työn sankareita vaan riittäviä resursseja. Se on oikeanlaista työnantajan sankaruutta.

Juuso: Att förbättra förhållandena på arbetsplatser och på universiteten förutsätter nog å ena sidan kreativitet av ledningen och å andra sidan aktiv intressebevakning av organisationers medlemmar. De ska våga utmana gamla och i den förra tiden fungerande tillvägagångssätt, som kanske inte numera fyller sin uppgift. De ska också våga ifrågasätta vanor, som inte längre är till allas eller den gemensamma nyttan. Världen förändras just nu, och det vore en stor förlust att tappa den gemenskapsanda man hade tidigare i år i utvecklandet av verksamheter. Den andan ska man ännu bevara och ta alla med i att förbättra allas förhållanden. För vi är här ju tillsammans, för varandra.

Tuula: Vi lever inte i kaos, utan i en mycket väl organiserad rättsstat. Vi måste hålla samhället starkt i alla förhållanden. Det är den historiska finländska modellen. Och som Juuso säger, tillsammans är vi starka!

Jokaisen, ihan jokaisen elämä on tänä vuonna muuttunut. Opiskelu on muuttunut, työ on muuttunut, etänä ystävät ovat ehkä tulleetkin läheisiksi ja tärkeiksi – moni meistä on huomannut, että kestävää iloa ja onnea löytyy yllättävän läheltä. Onneksi sen jakamiseen ei tarvita share screen -nappulaa.

Blogin kirjoittajina ovat oikeustieteen opiskelija Juuso Lumilahti ja liiton puheenjohtaja, professori Tuula Linna

Lisää artikkeleita

Kaikki blogit