Oikeudenhoito kaipaa turvaa maalittamista vastaan

Maalittamisessa on kysymys epäsymmetrisestä vaikuttamisesta, jossa se kohdistetaan epäsuhtaisesti ja henkilöön menevänä tahoon, joka ei useinkaan ole kyseistä päätöstä tehnyt eikä ao. lainsäädäntöä valmistellut. Eri perustein sen sijaan valitaan kohteeksi sellainen avainhenkilö, jonka lamauttamisen uskotaan eniten haittaavan toimintaa.

Ilmiö on poliisiin ja muihin viranomaisiin kohdistuvana vasta muutaman vuoden ikäinen. Jo aiemmin muun muassa toimittajat ovat joutuneet maalittamisen kohteeksi.  Aikaisempi poliisiin kohdistunut maalittaminen on tapahtunut yleensä järjestäytyneen rikollisuuden toimesta. Nykyisin maalittaminen poikkeaa aiemmasta siten, että vaikuttaminen kohdistetaan laajempaan kokonaisuuteen yksittäisen asian sijasta.

Jos maalittamista ilmenee myös oikeudenhoidon piirissä ja se kohdistuu syyttäjiin, asianajajiin, tuomareihin tai ulosottoviranomaisiin, tilanne on vakava. Siihen pitää hyvissä ajoin varautua, sillä jo yksittäinen tapaus on erittäin haitallinen. Erityisen hankala tilanne on, kun varsinaisen kohdehenkilön ohella kampanjoinnin kohteeksi joutuvat myös hänen läheisensä.

Pääasiallisesti kyseinen toiminta tapahtuu ns. vaihtoehtomedian sivuilla tai sosiaalisessa mediassa, joissa ei kunnioiteta journalismin etiikkaa tai objektiivisuutta, saati lähdekritiikkiä. Asiat tuodaan esiin tarkoitushakuisesta näkökulmasta, valikoiden ja otetaan maalitauluksi ne, joita pidetään oman asian vastustajina.

Varsinaisena tavoitteena on kylvää epäluottamusta ja aiheuttaa ulkopuolisissa hämmennystä sekä ruokkia polarisaatiota. 

Maalittaminen voi joissain tapauksissa olla siis jopa hybridivaikuttamista.  Maalittamista perustellaan usein sananvapaudella. Sen käyttäminen edellyttää kuitenkin vastuuta ja muiden perusoikeuksien kunnioittamista.

Virkamiehen on työssään kestettävä ankaraakin arvostelua ja sitä, että tehtyjä virkatoimia valvotaan laillisuusvalvojien toimesta. Virkatoimet ja oikeudenhoito ovat, kuten pitääkin, järjestelmässämme kansalaisten valvovan silmän alla. Kritiikille on kuitenkin olemassa lailliset valituskanavat. Sen sijaan yksityisyyteen puuttuminen ja yksityiselämän käyttäminen vaikuttamisen keinona on väärin.  Maalittaminen ei ole oikeusturvakeino, eikä yhteiskunnan tule sitä sallia.

Kiireellinen muutostarve on rikoslaissa  säädetyn vainoamisen tunnusmerkistön muuttaminen siten, että tämä kriminalisointi antaisi selkeästi turvaa myös viranomaisille ja esimerkiksi muille oikeudenhoidon osallisille.

Suomen poliisijärjestöjen liitto on lisäksi ehdottanut, että rikoslakiin lisättäisiin pykälä, joka koskisi yksityistietojen lainvastaista käyttöä. Ehdotuksessa esitetään kriminalisoitavaksi viranomaistoimintaan liittyvässä asiassa sellainen yksityisyyden piiriin kuuluvan tiedon luvaton käyttö, joka voi vaarantaa kyseisen henkilön tai tämän perheenjäsenen henkilökohtaisen turvallisuuden tai vapauden.

Tämä on hyvin perusteltua. Ajankohtaista ehdotusta onkin kaikki syy voimakkaasti tukea siten laajennettuna, että säädettävä laki turvaisi koko oikeudenhoitoa, kuten syyttäjiä, tuomareita ja asianajajia, ja mahdollisesti muitakin vaativassa julkisessa tehtävässä toimivia. Sosiaalialan ammattilaiset olisivat hyvä esimerkki näistä muista vaativissa julkisissa tehtävissä toimivista.

Blogin kirjoittaja Antero Rytkölä on varatuomari ja apulaispoliisipäällikkö sekä Suomen Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja.