Lisää oikeustieteen opiskelijoita tarkoittaa liikaa opiskelijoita – ei ylisukupolvisen eriarvoisuuden vähentymistä

Hallituksen tavoitteena on, että puolet ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon vuonna 2030. Lisäksi tavoitellaan sitä, että toiselta asteelta siirrytään nykyistä sujuvammin korkeakoulutukseen ja että tasa-arvo koulutuksessa parantuu. Hallitus aikoo lisätä vuoteen 2030 mennessä 100 000 uutta korkeakoulututkintoa. Rahoituksesta ei näytä olevan konkreettista suunnitelmaa. Ympäripyöreästi vain todetaan, että yhteiskuntana Suomi sitoutuu investoimaan koulutukseen ja että koulutuksen rahoitustarpeet sovitetaan yhteen muiden julkisen talouden menotarpeiden kanssa. –Koronaepidemian jälkimainingeissa näitä muita menotarpeita varmuudella on paljon.

Tavoite siitä, että 50 prosenttia ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon perustuu OECD:n tavoitteisiin. Tällaiset tavoitteet tulisi kuitenkin rohjeta haastamaan esimerkiksi kysymällä, eikö olisi parempi, että 100 prosenttia ikäluokasta suorittaa työllistävän tutkinnon.

Ilmeisesti logiikka on se, että kun esimerkiksi oikeustieteen alalla lisätään opiskelupaikkoja, niitä riittää myös heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevista perheistä tuleville. On tietenkin erittäin tärkeää, että monenlaisista perhetaustoista tullaan opiskelemaan oikeustiedettä. Näin saamme lakimieskunnan, joka asettuu eri puolille Suomea erilaisiin juristiammatteihin (ks. blogini 16.3.2021).

Lakimieskunta kasvaa aloituspaikkoja lisäämällä, mutta ei välttämättä monipuolistu

En ole kuitenkaan lainkaan vakuuttunut, että aloituspaikkoja lisäämällä tähän tavoitteeseen päästään. Lakimieskunta kyllä kasvaa, mutta ei välttämättä monipuolistu. Sen sijaan uskon kahteen keinoon, joilla voidaan tuoda oikeustieteen opiskelu lähemmäs niitä nuoria, jotka eivät kotoa saa riittävästi tukea:

1. laajennetaan sisäänpääsyväyliä ja
2. lisätään lukioiden ja muiden toisen asteen oppilaitosten yhteistyötä tiedekuntien kanssa.

Tällä hetkellä ammatillisen tutkinnon ilman ylioppilastutkintoa suorittaneiden nuorten tie on varsin mutkainen kohti yliopiston ovea. Esimerkiksi täydentävät lukiokurssit ja avoimen korkeakoulun tarjonta tulisi suunnitella väyläksi niille nuorille, jotka ovat aikoinaan skipanneet lukion. Jos nuoresta tuntuu, ettei ammatillinen koulutus ollutkaan oikea valinta, täytyy olla tapoja vaihtaa suunnitelmia.

Toinen keino on tietoisuuden lisääminen lukioissa siitä, että oikeustieteen opinnot ovat yhdenvertaisesti kaikkien ulottuvilla. Sen jälkeen, kun ammatillisen tutkinnon suorittaneille on kehitetty uskottavia väyliä oikeustieteen tiedekuntiin, yhteistyötä myös ammatillisten oppilaitosten kanssa tulee kehittää.

Jokaisella oikeustieteellisestä alasta kiinnostuneella nuorella tulee olla ajatus siitä, että ”minustakin on tuohon”

Opiskelijamäärän lisäämisen sijaan tasa-arvoa tulisi hakea toisin sanoen kiinnittämällä huomiota niihin valintoihin, joita nuori tekee opintopolullaan ja avaamalla uusia polkuja niille, jotka huomaavat tehneensä valinnan, joka ei ollutkaan oikea. Jotta tällainen huomaaminen on mahdollista riittävän ajoissa, tulee jokaisella alasta kiinnostuneella nuorella olla ajatus siitä, että ”minustakin on tuohon”. Kenenkään ei pidä ajatella, ettei ole tarpeeksi hyvä tai riittävän ”hienosta” perheestä. Ei Suomi ole eikä halua olla sellainen yhteiskunta. Jos niin olisi, tuskin Kuusamon lukion kasvattina olisin itsekään rohjennut alalle pyrkiä.

Hallitus kyllä lupaa, että ”lisäaloituspaikat suunnataan painotetusti niille aloille ja alueille, joilla on koulutuskysyntää ja joilta työllistytään hyvin, kuitenkin huomioiden joustavuus suhteessa kysynnän ja työmarkkinoiden muutoksiin”. –Oikeustieteen alalla on kyllä hakupainetta, mutta ei sellaista työmarkkinoilla olevaa kysyntää, joka tarjoaisi työllistymisen nykyistä suuremmalle määrälle oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneita.

Työttömyysmittari näyttää jälleen punaista. Itse pidän punaisena valona sitä, kun meillä on noin 500 työtöntä lakimiestä. Vastavalmistuneiden tilanne on vaikea.

On välttämätöntä, että aloituspaikkojen lisäys suunnataan aloille, joilla työmarkkinat voivat ottaa vastaan lisää tutkinnon suorittaneita. Kukaan ei ole todentanut, että lakimiehiä tarvittaisiin jatkossa nykyistä enemmän. Oikeustieteen maisterin kouluttaminen vie viitisen vuotta. Jos näkymät alkavat oikeasti olla sellaiset, että Suomessa vallitsee juristipula, tilanne on suhteellisen nopeasti korjattavissa.

Selonteossa todetaan, että opiskelijan sukupuoli, vanhempien koulutustausta, ammatti ja tulotaso vaikuttavat edelleen nuorten koulutuspolkuihin ja siihen, ketkä hakeutuvat ja pääsevät korkeakoulutukseen. ”Valikoituminen korostuu erityisesti tietyillä yliopistokoulutuksen aloilla, esimerkiksi lääketieteessä ja oikeustieteessä.” Selonteossa myös todetaan, että ”elitistisiä” aloja ovat esimerkiksi lääketiede, oikeustiede, kauppatiede ja myös diplomi-insinöörikoulutus.

Juristit ovat mitä suurimmassa määrin arkisen työn ahertajia

On suorastaan selkäpiitä karmiva ajatus, että edustamme ”elitististä” ammattikuntaa. Juristit tuottavat oikeuspalveluja kansalaisille ja yrityksille ja ovat mitä suurimmassa määrin arkisen työn ahertajia. Tulee jopa mieleen, onko hallitukselta viisasta kielenkäyttöä nimittää joitakin koulutusaloja ”elitistisiksi”. Vaarana on, että tällainen sanankäyttö vain toteuttaa itse itseään.  

Toissa viikolla (9.4.2021) uutisoitiin tieto, että Ranskan presidentti Emmanuel Macron sulkee kuuluisan eliittikoulun, ENA:n, ja siten uudistaa valtionhallinnon rekrytoinnin. Suomessa ei ole tällaisia eliittiopinahjoja, vaan täällä valmistutaan julkisin varoin rahoitetuista yliopistoista ja korkeakouluista ilman lukukausimaksuja (poikkeuksena EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevat opiskelijat) ja kohtuullisen hyvän opintotuen turvin. Meillä on siis hyvät lähtökohdat tasa-arvoiseen koulutuspolitiikkaan.

Mitä tasa-arvoisuutta on kouluttaa juristeja työttömäksi?

Mutta voidaan kysyä, mitä tasa-arvoisuutta se on, että koulutamme juristeja työttömäksi. Odotukset olivat korkealla opetus- ja kulttuuriministeriön hallitusohjelman mukaisesti käynnistämän korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelman suhteen. Siinä tarkastellaan korkeakoulutuksen saavutettavuutta sosioekonomisen aseman, alueiden, sukupuolen, maahanmuuttajataustan, etnisten ryhmien, kieliryhmien ja toimintarajoitteisten kannalta. 

Selvityshenkilön (Tapio Kosunen) laatima luonnos julkistettiin lausunnolle 12.4.2021. Tyrmistyttävästi myös siinä ehdotetaan oikeustieteen alalla koulutuspaikkojen lisäämistä saavutettavuuden parantamiseksi muun muassa sillä perusteella, että työllisyys on hyvä. Lisäksi useissa kohden selvityshenkilö puhuu oikeustieteestä ”eliittialana” ja ”statusalana” – ikään kuin olisimme itse tällaista kehitystä toivoneet. Ettei vain ole käynyt niin, että idea todistusvalinnan lisäämisestä ei kantanutkaan ja nyt sitten käytetään syyllistävää puhetapaa.

Oikeustieteen opiskelun täytyy olla kaikkien saavutettavissa ja koulutuksen päätteeksi täytyy koulutusta vastaava työpaikkakin olla saavutettavissa. Muutoin emme saavuta muuta kuin turhautuneita työttöminä tai koulutusta vastaamattomassa työssä olevia juristeja.

Kirjoittaja on Lakimiesliiton puheenjohtaja