Konkurssilain väliaikaismuutos kasaa ongelmia

Hallituksen esitys konkurssilain 2 luvun 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta (HE 164/2020 vp) hyväksyttiin eduskunnassa 20.10.2020.  Väliaikaismuutos perustuu siihen, että konkurssilaista on poistettu maksukyvyttömyysolettama, joka syntyy konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta. Kun olettamaa ei ole, on velkojan hankalaa näyttää, että velallinen on muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön. Idea on siis ollut tarkoituksellisesti vaikeuttaa konkurssiin hakemista ja siten estää konkursseja.

Tarkoitus välttää koronaepidemian aiheuttamat turhat konkurssit on tietenkin hyvä ja välttämätön – mutta miten lienee valitun keinon laita. Näyttää siltä, että se on toiminut liiankin hyvin. Konkurssien määrä on nimittäin tällä hetkellä matalammalla kuin normaaliaikoina. Tilastokeskuksen julkistuksen (21.10.2020) mukaan konkurssien määrä väheni tammi–syyskuussa 2020 edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta lähes 12 prosenttia. Taitaa valitettavasti olla tyyntä myrskyn edellä.

Valittu keino konkurssien estämiseksi ei erottele sitä, milloin yrityksen maksuvaikeudet ovat koronaperäisiä, milloin kyse on muutoin kannattamattomasta tai epäterveestä liiketoiminnasta taikka jopa talousrikoksiin perustuvista hämäräpuuhista.

On selvää, että valitulla mallilla ei voida edetä kovin kauaa. Ongelmia tulee kosolti: takaisinsaannit vaikeutuvat, yhtiöitä tyhjennetään epärehellisin keinoin, palkkasaatavia kohtaa palkkaturvan leikkuri, konkurssien valvonta vaikeutuu ja ylipäätään markkinat vääristyvät, kun luonnollista poistumaa ei tapahdu konkurssien kautta. Mutta yhtä lailla selvää on, että perusterveet yritykset tulee auttaa koronakuopan yli.

Parempi malli olisi ollut eritellä, mikä maksukyvyttömyystilanne on koronan aiheuttama, mikä ei. Olisi toisin sanoen pidetty voimassa maksukyvyttömyysolettama, mutta samalla säädetty, että koronasta johtuvaa maksukyvyttömyyttä pidetään väliaikaisena. Olisi ollut sitten velallisen asia osoittaa, että yhteys koronaan on olemassa – lienee monilla aloilla itsestään selvää. Tämä malli olisi tuonut tietenkin työtä tässä matkan varrella tuomioistuimille. Tuskin velkojat kuitenkaan turhaan olisivat lähteneet konkursseja hakemaan, jos tietävät, että koronasuoja toimii.

Myös yrityssaneerausten vähäisyys on vallitsevassa tilanteessa epäterve merkki. Tilastokeskuksen tietojen (julkistus 21.10.2020) mukaan tammi–syyskuussa 2020 pantiin vireille 260 yrityssaneerausta, mikä on yksi yrityssaneeraus enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Nyt jos koskaan luulisi, että yrityssaneerausten määrä olisi selvemmin nousussa. Herää kysymys, kaipaisiko yrityssaneerauslaki pikaista väliaikaista muuttamista esimerkiksi niin, että saneerauksen esteeksi (YrSanL 7 §) ei katsota koronaperäisiä maksuongelmia, vaan niitä pidettäisiin väliaikaisina, jollei toisin näytetä.

Oikeusministeriön hankesivut näyttävät maksukyvyttömyysosiossa siltä kuin koronaa ei olisikaan – lukuun ottamatta konkurssilain ja ulosottolain väliaikaismuutosten voimassaolon jatkamista, nekin viime hetkellä. Oikeusministeriössä on kyllä vireillä yrityssaneerauslain muuttaminen, mutta siinä ei ole kyse koronasta, vaan maksukyvyttömyysdirektiivin (EU) 2017/1132 täytäntöönpanosta. Aikataulu on tähän hätään kuitenkin aivan liian hidas (direktiivi on pantava täytäntöön 17.7.2021 mennessä, mutta Suomi ottaa vuoden pidennyksen).

Myös lakivaliokuntakin on hyvin huolissaan siitä, että oikeusministeriöllä ei ole oikein suuntaa tai ajatuksia siitä, miten edetään. Eduskunta antoi konkurssilain muuttamisen yhteydessä seuraavan ponnen (LaVM 9/2020 vp):

”Eduskunta edellyttää, että hallitus välittömästi selvittää ja arvioi, millä muilla keinoin koronavirusepidemian tai siitä johtuvien rajoitustoimien vuoksi tilapäisiin maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten tilannetta voidaan helpottaa kuin jatkamalla 31.1.2021 jälkeen konkurssilain 2 luvun 3 §:n väliaikaista muutosta ja, jos tällaiset keinot edellyttävät lainsäädännön muutoksia, antaa asiaa koskevat lakiehdotukset eduskunnan käsiteltäviksi hyvissä ajoin niin, että eduskunta voi käsitellä ehdotukset syysistuntokauden 2020 aikana.”

Ponsi tarkoittaa sitä, että hallituksen esitys tulee antaa vielä tämän vuoden puolella. Ilmeisesti eduskunnassa on saatu tarpeeksi siitä, että insolvenssioikeuden muutosesitykset tulevat viime tipassa. Tämä kritiikki ei kohdistu yksittäiseen lainvalmistelijaan, joka on aikataulujen edessä täysin kohtuuttomassa tilanteessa. Kyse on poliittisesta päätöksenteosta ja lainvalmisteluresurssien priorisoinnista.

Itse en usko, että esimerkiksi konkurssiuhkaisen maksukehotuksen muuttaminen niin, että maksuaikaa olisi viikon sijasta kuukausi, toisi merkittävää muutosta. Jos korona pitkittyy, on sama, onko maksuaika hiukan pidempi, koska kun asiakkaita ja tilauksia ei ole ennen kuin pahin kriisi on ohi, eivät asiaa kosmeettiset konstit auta.

Lakimiesliitto seuraa syvästi huolestuneena kehitystä ja painokkaasti tuo esiin sen, että kun patoportti aukeaa, on tuomioituistumissa oltava riittävästi tuomareita käsittelemään kiireellisiä konkurssiasioita. Lykkääntyneet konkurssit merkitsevät myös talousrikosaaltoa, joka tulee tuomioistuinten lisäksi työllistämään syyttäjiä ja ulosottoa samoin kuin konkurssiasiamiehen toimistoa. Tilanne on ongelmallinen myös asianajajien ja lupalakimiesten kannalta: ensin on normaalia hiljaisempaa ja sitten tulee pesänhoitajamääräyksiä vyörymällä.

Ajat ovat ankeat, eikä syyllistäminen ole rakentavaa. Mutta on silti voitava kysyä, ovatko suomalaisen yhteiskunnan insolvenssioikeudelliset ponnistelut yritysten suojaamiseksi koronakriisissä onnistuneita. Keskustelu on enemmän kuin paikallaan.