Blogit 11.3.2016

Juristit valtioneuvoston jäsenenä

Heikki Halila

Suomen kärkipoliitikoissa on ollut paljon juristeja – seitsemän heistä on noussut tasavallan presidentiksi. Ministereinäkin juristeja on ollut runsaasti. Svinhufvudin itsenäisyyssenaatissa oli yhdestätoista senaattorista lakimiehiä viisi.

Juristien asema on ollut kiveen hakattuna valtiosäännössä. Hallitusmuodon mukaan valtioneuvoston jäsenistä tuli sen ministerin, jonka käsiteltäviä oikeushallintoa koskevat asiat ovat, sekä vähintään yhden muun ministerin olla lainoppineita.

Vuoden 2000 perustuslaissa nämä kelpoisuusvaatimukset poistettiin ilman näkyvää keskustelua. Hallituksen esityksen mukaan kelpoisuusvaatimukset olivat valtioneuvoston työskentelyn kehittyessä menettäneet oikeudellisen asiantuntemuksen turvaamiseen valtioneuvoston päätöksenteossa liittyvän alkuperäisen tehtävänsä. Juristiministerit ovat kuitenkin käyneet viime vuosinakin valtioneuvostossa merkittäviä keskusteluja oikeudellisista kysymyksistä paitsi oikeuskanslerin myös muiden ministerien kanssa.

Syksyllä 2005 oltiin tilanteessa, jolloin Suomessa ei ollut yhtään lakimiestä ministerinä, kun oikeusministeriksi vaihdettiin Leena Luhtanen. Hän oli kokenut poliitikko, ministerinä mainettaan parempi ja Lakimiesliiton kannalta hyvä yhteistyökumppani. Silti oli ministerikauden jälkeen yleinen käsitys, että oikeusministerin tulee vastaisuudessa olla juristi.

Juha Sipilän hallituksessa ei ole lakimiestä. Jari Lindström toimii samanaikaisesti oikeus- ja työministerinä. Tätä ratkaisua on hämmästelty laajalti, mutta Jari Lindström on saanut myös arvostusta osakseen rakentavana poliitikkona. Hän ei yritä olla oikeusministerinä enempää kuin on. 

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola lausui YLE:n uutisissa 15.1.16, että hallituksessa tulisi olla myös lakimiesministeri ja että lakimiesministerin puute korostuu, kun tullaan hallituskauden loppupuolelle. Korrektisti vasta läksiäishaastattelussa esitetty puheenvuoro osui kohdalleen. Lindström joutuu jakamaan aikansa kahden ministeriön kesken, eikä hänellä ole puolueessaan sellaista esikuntaa tai tukiryhmää kuin olisi tarpeen. Toivottavasti ei jatkossa nähdä sen tyyppistä populismia kuin Juha Sipilän hallitusta muodostettaessa: hallitus voi työskennellä avokonttorissa, ja toiminta tehostuu, kun ei ole turhia ministereitä niin kuin omaa oikeusministeriä. 

Miksi näin on käynyt? Hallituspuolueissa ei ollut yhtään juristikansanedustajaa, joka olisi ollut ministerivuorossa, eivätkä perussuomalaiset valinneet oikeusministeriksi Erkki Havansia, jonka nimi oli keskusteluissa esillä. Eduskunnasta jäi pois viisi juristia, joilla oli ministerikokemusta (Brax, Koskinen, Sasi, Skinnari ja Vapaavuori). Heille olisi ollut käyttöä eduskunnassa ja valtioneuvostossa, kun uudet lakimieskansanedustajat vasta hakevat paikkaansa politiikan kentällä.

Lakimieskunnan edustavuus politiikassa on huolestuttavasti heikentynyt. Kokeneiden juristikansanedustajien puute oli pitkälti syynä siihen erikoiseen tilanteeseen, ettei perustuslakivaliokunnan, eduskunnan tärkeimmän valiokunnan, puheenjohtajuus kiinnostanut suurimpia puolueita. Perustuslakivaliokunta on eduskunnan valiokunnista se, jossa voidaan eniten vaikuttaa asioihin, ja siksi siellä on käyttöä asiansa osaavalle lakimieskansanedustajalle.

kirjoittaja on OTT, VT, siviilioikeuden professori Heikki Halila

Lisää artikkeleita

Kaikki blogit