Kolumnit

Julkisuus on osa turvallisuutta

Susanna Reinboth

14.5.2025 | Lukuaika: 2 minuuttia

Onnahdellen edennyt julkisuuslain uudistus jatkuu. Nyt uudistetaan myös salassapitoperusteet eli julkisuuslain 24 §.

Alkuperäisessä hankkeessa ne oli jätetty uudistuksen ulkopuolelle, lukuun ottamatta rikosasioihin liittyvää säännöstä. Rikosasioita koskevaan pikaiseen korjausliikkeeseen kannusti laintulkinnan sekavuus ja oikeusasiamiehen kehotus. Muutosehdotus ehti käydä jo eduskunnassa, mutta valmista ei tullut ennen vaaleja. Ehdotus raukesi.

Ministeriön tiedotteessa salassapitoperusteiden uudistamista perustellaan ”turvallisuusympäristön muutoksella”. 

”Kokonaisuuden valmistelussa pyritään arvioimaan ja yhteensovittamaan aiemman mietinnön ehdotukset salassapitoperusteiden muutostarpeiden kanssa, Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden muuttuneet tarpeet huomioon ottaen.”

Kuulostaa pahaenteiseltä. Ainakin minun korviini tämä vaikuttaa siltä, että julkisuus saa tehdä tietä salailulle, kansallisen turvallisuuden nimissä.

Epäilemättä vaikkapa strategiseen infrastruktuuriin liittyviä tietoja on nyt turhan julkisina. Toisaalta julkisuus on tärkeä osa kansallista turvallisuutta.

Julkisuus ja läpinäkyvyys ylläpitävät kansalaisten luottamusta viranomaisiin.

Salailu synnyttää tietotyhjiöitä riippumatta siitä, onko salaamiselle peruste vai ei. Tyhjiöillä on taipumus täyttyä, joko tietämättömien huhumyllyinä ja pahimmillaan vieraan vallan masinoimilla, tarkoituksellisilla disinformaatiokampanjoilla.

Jälkimmäisistä meillä on jo näyttöä.

Salailu synnyttää tietotyhjiöitä, ja tyhjiöillä on taipumus täyttyä.

Venäläisperheen lasten huostaanotosta levitettiin tahallisesti väärää tietoa aina Venäjän ulkoministeriä Sergei Lavrovia myöten. Happi kampanjalta loppui, kun Helsingin hallinto-oikeus julkisti huostaanottoa koskevan päätöksen anonymisoituna.

Kun Imatralla ammuttiin kolme naista, some-kampanja väitti, että naiset olisivat olleet venäläisiä ja ampuja suomalainen mies. Tutkinnanjohtaja ilmoitti ripeästi, että uhrit ovat kantasuomalaisia, kuten myös tekijä – joka ei ollut upseeri.

Salassapitosäännöksiä pitää siten tarkistella myös siltä kannalta, aiheutetaanko niillä Suomen sisäisen tai ulkoisen turvallisuuden kannalta vaarallisia tietotyhjiöitä.

Pidän keskeisenä ongelmana sitä, että yksityiselämään liittyvät salassapitosäännökset ovat äärettömän laajoja ja täysin ehdottomia. Kaikki yksityiselämään liittyvä tieto kuuluu julkisuuslain mukaan absoluuttisen salassapidon piiriin. Tämä on juurisyy ongelmille rikosjuttujen julkisuudessa. 

Tätä ehdottomuutta täytyy ainakin rikosasioissa murtaa. Yksityiselämään liittyvien arkaluonteisten tietojen salaaminen hyväksytään varmasti laajasti. Kaikki yksityiselämään liittyvät tiedot eivät kuitenkaan ole arkaluonteisia.

Julkisuus ei välttämättä ole asianosaisten kannalta mukavaa. Olennainen kysymys kuitenkin on, kuinka paljon julkisuutta itse kukin meistä on velvollinen sietämään, jotta Suomi pysyy avoimena ja tätä kautta myös turvallisena yhteiskuntana.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat, susanna.reinboth@hs.fi