Your browser does not support the video tag. Ilmiöt Prosessit remontissa Riita- ja rikosasioiden tuomioistuinprosesseja uudistetaan urakalla. Millaisia trendejä uudistusten taustalla on, ja miten suurista muutoksista lopulta on kyse? 23.9.2026 | Lukuaika: 7 minuuttia Teksti Sanna Jäppinen kuvat ja videot Daniel Stolle Kuuntele juttu Jaa juttu Jaa ikkuna Jaa tämä linkki seuraavilla tavoilla Tai kopioi linkki Kopioi Juttu tiivistettynä Rikosasioissa kirjallisten menettelyjen, poissaolokäsittelyjen ja syyteneuvottelujen käyttö laajenee, mikä voi sujuvoittaa prosesseja mutta lisää myös virheiden riskiä ja herättää kysymyksiä oikeusvaltioperiaatteiden toteutumisesta. Riita-asioita pyritään ohjaamaan enemmän tuomioistuinten ulkopuolisiin ratkaisuihin, mutta vaihtoehtoisia menettelyjä hyödynnetään toistaiseksi vähän, vaikka ne voisivat auttaa ratkaisemaan taustalla olevia ristiriitoja tehokkaammin. Merkittävin viime vuosien uudistus on suullisen todistelun audiovisuaalinen tallentaminen, jonka arvioidaan vähentävän todistajien kuulemiskertoja ja parantavan prosessin inhimillisyyttä. Tekoälyn rooli tuomioistuimissa nähdään vielä rajallisena, vaikka sen mahdollisuuksia pienten rutiiniriitojen käsittelyssä tutkitaan. Nopeuttaminen ja yksinkertaistaminen mahdollisimman vähillä resursseilla. Niin Laura Ervo, Helsingin yliopiston prosessioikeuden professori, tiivistää riita- ja rikosasioihin liittyviin tuomioistuinprosesseihin jo tehtyjen ja vireillä olevien uudistusten suunnan. – Perusteluissa käytetään hienoja sanakäänteitä, kuten palvelun parantaminen tai ihmisten kohtaamisen ja oikeudenmukaisuuden kokemuksen vahvistaminen, mutta epäilen kyllä ensisijaisena motiivina olevan valtion säästöpaineet, Ervo toteaa. – Tietysti se, että oikeudenkäynnit hoituvat nopeammin ja asiat saadaan maaliin, on hyvä asia. Odottelu on kaikille turhauttavaa. Esimerkiksi peruuntuvat oikeudenkäynnit eivät ole vain iso resurssihävikki, vaan niihin liittyy paljon myös inhimillisiä puolia. Rikosprosessin sujuvoittaminen vs. oikeusvaltio Ervo on kuitenkin huolissaan siitä, että erityisesti rikosprosessin sujuvoittamisen yhteydessä näyttää nyt, että asioita pyritään ratkomaan yhä enemmän pelkällä kirjallisella menettelyllä. Tämä koskee jossain määrin myös siviiliprosesseja. Edelleen pyritään laajentamaan paitsi erilaisia kirjallisia menettelyitä myös poissaolokäsittelyä, jolloin esimerkiksi syytetyn ei tarvitse olla paikalla. ”Kun autenttinen suullinen vuorovaikutus puuttuu, väärinkäsitysten riski kasvaa.” Laura Ervo – Asiat ikään kuin ulkoistetaan, eivätkä asianosaiset joudu välttämättä itse lainkaan selvittelemään tai kohtaamaan tilannetta. Lopputulos saapuu vain aikanaan postitse, hän sanoo. – Kun autenttinen suullinen vuorovaikutus puuttuu, väärinkäsitysten riski kasvaa ja oikeusturva heikkenee. Myös Tuomas Hupli, Turun yliopiston prosessioikeuden professori, näkee sinänsä kannatettavassa ja valtiontaloudelle merkittäviä säästöjä tuovassa rikosprosessin sujuvoittamisessa riskin paikkoja, jotka on tunnistettava. – Tehostamisella on rajansa, erityisesti rikosjutuissa. Summaarisempi, kevennetty menettely lisää aina virheiden mahdollisuutta verrattuna perusteellisempaan oikeudenkäyntiin, Hupli toteaa. – Jos kevennettyjen menetelmien piiriä vielä laajennetaan ja rangaistusmaksimit ovat ankarat, syntyy ristiriita oikeusvaltioperiaatteiden kanssa. Missä kulkevat kevennysten rajat? Hupli viittaa rikosprosessin kevennyksillä kirjallisen menettelyn ohella syyteneuvotteluun ja poissaolokäsittelyyn. Nämä vaihtoehdot täysimittaiselle oikeudenkäynnille ovat hänestä käteviä perusrikosasioissa, joissa on tunnustus eikä rangaistus ole ankara. Niiden jatkuvaan laajentamiseen pitää kuitenkin suhtautua kriittisesti – eikä ajatella vain säästyviä euroja. ”Tuomarilla pitää säilyä harkintavalta istunnon pitämisestä.” Tuomas Hupli – Kirjallisessa menettelyssä ja poissaolokäsittelyssä tuomittavissa olevia rangaistusrajoja on juuri korotettu. Oikeuspoliittisesti olisi kyseenalaista, jos niitä muutaman vuoden kuluttua jälleen korotettaisiin yhä suurempien säästöjen toivossa, kuten aikanaan kävi hovioikeusmenettelyssä, Hupli sanoo. – Mielestäni tuomarilla pitää myös säilyä harkintavalta istunnon pitämisestä, jos hän yhtään epäilee poissaoloon liittyvän painostusta tai kokee istunnon muuten tarpeelliseksi. Kirjoitettu lakikin edellyttää asian käsittelyä mahdollisimman tarkoituksenmukaisessa menettelyssä. Syyteneuvottelumenettely on Huplin mielestä vienyt rikosprosessia jossain määrin kohti riita-asialle ominaista ajattelutapaa antaessaan vastaajan tunnustukselle aiempaa selvästi suuremman merkityksen. Tunnustamisoikeudenkäynnissä ei tarvita muuta näyttöä, joskin esitutkinta-aineistoa on esiteltävä tarpeellisessa määrin. – Syyteneuvottelumenettelyä voitaisiin kyllä vieläkin laajentaa, mutta on tarkkaan mietittävä, kuinka vakaviin rikoksiin sitä sovelletaan ja mihin vedetään rajat sen suhteen, mitä syytteitä ei saa käsitellä neuvottelun avulla. Kuten on alun perinkin ollut ajatus, täytyy tietysti ehdottomasti pitää huolta siitä, että tunnustuksen aitous ja vapaaehtoisuus toteutuvat. Mitkä riidat kuuluvat tuomioistuimiin? Tuomioistuinten toimintaa pyritään nopeuttamaan ja sujuvoittamaan myös ohjaamalla riita-asioiden käsittelyä nykyistä enemmän muualle. Sekä Huplin että Ervon mielestä jo nyt on olemassa paljon lainsäädäntöä ja keinoja, jotka mahdollistavat asioiden sopimisen oikeudenkäyntien ulkopuolella vaikkapa konkurssi- tai saneerausmenettelyissä. – Esimerkiksi yrityssaneerausten osalta on jo pari vuotta ollut implementoituna varhainen saneerausmenettely. Olisihan hienoa, jos asioita voitaisiin hoitaa etupainotteisesti neuvottelupöydässä sen sijaan, että neuvottelujen käynnistämistä varten mennään käräjille, Hupli toteaa. – Mutta vaihtoehtoisia menettelyjä käytetään vielä todella vähän, eikä tilanne tule uskoakseni ihan pian muuttumaan ja näkymään tuomioistuimissa. Tähän vaikuttanee ikiaikainen ajatusmalli siitä, että pitää mennä tuomioistuimeen. Ilmeisesti se koetaan edelleen jotenkin laillisempana vaihtoehtona, vaikka markkinataloudessa esimerkiksi mainehaittaa voitaisiin lieventää etukäteen neuvotellulla saneerausratkaisulla. ”Useinhan juridiset riidat ovat vain ilmenemismuoto jostain muusta.” Laura Ervo Laura Ervon mielestä samansuuntainen ajattelu näkyy usein myös yksityishenkilöiden riita-asioissa. – Useinhan juridiset riidat ovat vain ilmenemismuoto jostain muusta. Oikeudenkäynti halutaan panna vireille, kun jokin asia on jäänyt hiertämään perhe-, naapuruus- tai liikesuhteissa. Trendit törmäävät Ervosta nyt vahvana näkyvä trendi – siis oikeudenkäynneissä tapahtuvien kohtaamisten karsiminen ja viranomaisen päätösvallan korostaminen – kulkee hyvin eri suuntaan kuin vielä muutama vuosi sitten vallalla ollut ajattelu, jossa nimenomaan kannustettiin sovitteluihin ja osapuolten omaan sopimiseen. – Ajatuksena oli sopimusvapauden laajentaminen eli ne, joita asia koskee, saisivat mahdollisimman pitkälle itse päättää asiasta, ja sitten lopputulos vahvistetaan. Prosessin kevennyksistä ehkä ainoastaan syyteneuvottelu jatkaa ainakin teoreettisesti samaa ideaa vallan siirtämisestä takaisin asianosaisille, Ervo sanoo. – Muuten uudistukset ovat selvästi ristiriidassa aiemman ajattelun kanssa, ja mielestäni tästä on nyt syntynyt hiukan sellainen sekamelska. Onko haluttu tietoisesti toimia toiseen suuntaan vai onko resurssipula ollut ratkaiseva syy? Tallentaminen pitää todistelun lähempänä alkuperäistä Tuomioistuinprosesseja yritetään tehostaa myös teknologian avulla. Tuomas Huplin mielestä kaikkein merkittävin viime aikojen muutoksista liittyy uuteen lainsäädäntöön, joka edellyttää suullisen todistelun audiovisuaalista tallentamista. Tavoite on, ettei todistajaa tarvitse kuulla useita kertoja, vaan tallennetta käytetään muutoksenhauissa. ”Todistelun tallentaminen haastaa koko vanhan ajattelutavan, jonka mukaan toistuva kuulustelu parantaa näyttöä.” Tuomas Hupli – Mielestäni tämä on suurempi ja radikaalimpi uudistus kuin edellä mainitut järjestelmämuutokset, sillä sekä siviili- että rikosprosessin keventäminen on ollut pöydällä jo pitkään, eikä niihin olla tekemässä mitään fundamentaalista muutosta. Huplista todistelun tallentaminen sen sijaan haastaa koko vanhan ajattelutavan, jonka mukaan toistuva kuulustelu parantaa näyttöä. – Uusi lainsäädäntö tunnustaa sen, että parempi näyttö saadaan välttämällä ihmisten kiusaamista. Muutos on suuri ihmisoikeusnäkökulmastakin: moni kokee samojen asioiden toistamisen eri oikeusasteissa epämiellyttäväksi ja yksityisyyttä loukkaavaksi. Uudistus edistää myös välittömyysperiaatetta, sillä nyt todistelu pysyy lähempänä alkuperäistä. Laura Ervo ihmettelee sitä, että todistelun tallentamisesta on käyty Suomessa vain vähän kriittistä keskustelua, jollaista hän aikanaan todisti Ruotsissa työskennellessään professorina Örebron yliopistossa. – Ruotsissa pohdittiin ennen vastaavan lainsäädännön tuloa paljon esimerkiksi sitä, jaksaako hovioikeus kuunnella pelkkiä nauhoja. Ihan hyvin se on käsittääkseni sujunut. Meillä vaan tunnutaan usein kopioitavan Ruotsin uudistukset suoraan, sen enempää mukisematta, hän toteaa. Säästöä nyt, kustannuksia tulevaisuudessa? Ervon mielestä meneillään olevilla tuomioistuinprosessien uudistuksilla voi olla merkittäviä ja kauaskantoisia vaikutuksia yhteiskunnalle, erityisesti jo aiemmin mainitun oikeudenkäynnin ”alasajon” takia. – Tähän asti on pidetty tärkeänä asianosaisten läsnäoloa ja kohtaamista oikeudenkäynnissä, sillä sen on katsottu edistävän asian käsittelyä ja saamista pois päiväjärjestyksestä. Ei vain juridisesta, vaan myös psykologisesta ja sosiologisesta näkökulmasta. Ervo uumoilee, että vähäisempi osallistuminen voi johtaa myös siihen, etteivät rikoksen tekijät välttämättä ymmärrä tekonsa merkitystä yhteiskunnalle tai vastapuolelle. – Jos asioiden käsittely juridisen prosessin kautta heikkenee, saattaa pitkällä aikavälillä seurauksena olla ihmisten pahoinvointia ja kustannuksia esimerkiksi sosiaalipuolelle, hän pohtii. Perustelut tiiviiksi ja käräjänotaarit käyttöön Ervo itse näkee yhden selkeän paikan tuomioistuinprosessien tehostamiselle ja resurssien säästämiselle tuomioiden perusteluissa. Hänen mukaansa asiaa jo parhaillaan edistetään oikeusministeriön työryhmässä osana rikosprosessin sujuvoittamista. ”Ruotsissa käräjäoikeuksien tuomioiden perustelut ovat huomattavasti suoraviivaisempia kuin Suomessa.” Laura Ervo – Olen mukana Åbo Akademin monitieteisessä tutkimusprojektissa, jossa vertaillaan ruotsinkielisiä tuomioita Ruotsissa, Suomessa ja Ahvenanmaalla. Ruotsissa käräjäoikeuksien tuomioiden perustelut ovat huomattavasti lyhyempiä ja suoraviivaisempia kuin Suomessa. Meillä alioikeustuomiot ovat usein valtavan hienoja ja sekä juridisesti että kielellisesti pitkälle hiottuja dokumentteja, Ervo sanoo. – Yksinkertaisemmat perustelut ja tuomion julistaminen heti päätösneuvottelujen jälkeen voisivat nopeuttaa läpivirtausta ja vastata paremmin alioikeuden funktiota: ihminen saa nopeasti vastauksen tilanteeseensa. Jos asia menee ylempään oikeusasteeseen, siellä jatketaan. Huplin mielestä tuomioistuinten kuormituksesta löytyisi kevennettävää ainakin riita-asioiden valmistelusta, mutta tähän liittyvää uudistushanketta ei hänen käsittääkseen ole vireillä. Hän muistuttaa myös siitä, että käräjänotaarit ovat aivan kelpoisia tuomareiksi. – Notaarien vastuualueen laajentaminen on tehokas tapa hyödyntää tuomioistuinten resursseja. Se on parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi kirjallisen prosessin tai poissaolokäsittelyn laajentaminen, Hupli toteaa. Tekoäly ratkomaan pieniä riita-asioita? Työelämää mylläävä tekoälybuumi ei ole vielä saavuttanut tuomioistuimia, sillä tekoälyyn liittyy korkeita riskejä erityisesti oikeusturvan ja tietosuojan kannalta. Kun prosessien tehostamista kuitenkin kaivataan, tekoälyn hyödyntäminen nousee vääjäämättä esiin. Mahdollista tulevaisuutta voi tähyillä esimerkiksi naapurista Virosta, digitalisaation edelläkävijämaasta. Siellä on meneillään pilottikokeilu, jossa käytetään tekoälytuomaria pienten, alle 7 000 euron suuruisten riita-asioiden yhteydessä. Näin testataan tekoälyn sopivuutta rutiinitapausten ratkomiseen. – Periaatteessa tekoälyn avustuksella voitaisiin hoitaa suuri osa yksipuolisista tuomioista. Eli tekoäly tekisi alkuperäiset tuomiot, joiden laillisuuden ihminen – esimerkiksi käräjänotaari – tarkistaisi ja allekirjoittaisi. Tämä vähentäisi huomattavasti käräjäoikeuksien työmäärää, Turun yliopiston prosessioikeuden professori Tuomas Hupli arvioi. – Tuomioistuinten pidättyväinen suhtautuminen tekoälyyn on mielestäni aivan oikea, mutta tässä vaiheessa ei myöskään pidä sanoa ”ei ikinä”, sillä kehityksen vauhtia on vaikea ennustaa, hän sanoo. Helsingin yliopiston prosessioikeuden professori Laura Ervo uskoo, että ”AI-tuomioistuimiin” on vielä pitkä matka. – Hallusinaatioiden ja epätarkkuuksien takia tarvitaan vielä merkittävää kehitystä tekoälyohjelmissa ennen kuin ne pystyvät tuottamaan juridisia ratkaisuja. Aika paljon pitää tapahtua, että robotti voisi päättää yksinkertaisistakaan asioista, Ervo toteaa. Luitko jo nämä? Ilmiöt 12.5.2026 Tekoäly on asianajotoimistoissa arkipäivää, tuomioistuimissa edetään maltillisemmin Ilmiöt 4.3.2026 Oikeudenhoidon johdossa kannetaan syvää huolta budjettileikkausten vaikutuksista Ilmiöt 18.2.2026 Lyhytvuokraus tarvitsee säännöt – onnistuuko lainlaatija tasapainoilussa? Takaisin ylös