Työssä Kannattaako siirtyä uuteen työpaikkaan? Uravalmennuksesta on apua myös silloin, kun edessä on myönteinen ongelma eli kaksi mielekästä vaihtoehtoa jatkaa uralla. Uutta työpaikkaa harkitessa on hyvä palata omiin arvoihin, motivaatioon ja työn merkityksellisyyteen. 11.12.2023 | Lukuaika: 2 minuuttia Teksti Marjo-Riitta Oksa kuvat ja videot IStock Kuuntele juttu Jaa juttu Jaa ikkuna Jaa tämä linkki seuraavilla tavoilla Tai kopioi linkki Kopioi Jäsenemme oli saanut työtarjouksen uudesta työpaikasta, mutta hänen oli vaikea päättää, kannattaisiko urasiirto tehdä. Juristiliiton uravalmentaja tarjosi keskusteluapua sekä konkreettisia työkaluja asian ratkaisemiseen. Uudesta työpaikasta mieleen tulevat usein ensin titteli ja palkka, joista myös neuvotellaan osana rekrytointiprosessia. – Hyvä palkka ja hieno titteli eivät kuitenkaan automaattisesti tuo mukanaan mielekästä työtä, muistuttaa Juristiliiton uravalmentaja Pauliina Taipalus. Pystymme tekemään tietoisia valintoja ja urapäätöksiä, kun tiedämme, mikä on meille pohjimmiltaan tärkeää. Toisille tärkeää voi olla urakehitys tai raha, toiselle vaikkapa esihenkilötyö tai tietyn kiinnostavan alan tehtävät ja taas jollekin hyvä työyhteisö tai työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen. – Omat arvot ja motivaatio voivat myös vaihdella eri elämäntilanteissa, joten välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, vastaako nykyinen työ omia arvoja edelleen ja nauttiiko työtehtävistään, jatkaa Taipalus. Omat arvot ja motivaatio voivat vaihdella eri elämäntilanteissa, joten välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, vastaako nykyinen työ omia arvoja edelleen ja nauttiiko työtehtävistään. Oman sisäisen motivaation kuunteleminen on myös tärkeää, kun pohtii urasiirtoa. Motivaation tunnistamisessa auttaa sellaisen tekemisen tunnistaminen, josta nauttii sen itsensä vuoksi. Tärkeää on myös tutkia, tekeekö omat uravalintansa oman motivaation vai ulkopuolelta tulevien odotusten mukaan. – Motivaation tunnistamisessa auttaa, kun kirjoittaa ylös nykyisiä ja menneitä työtehtäviä ja vastuualueita. Listan avulla voi pohtia, mitkä asiat ja tehtävät tuovat energiaa, motivoivat ja tuntuvat hyviltä, vinkkaa Taipalus. Työn mielekkyyden ja merkityksellisyyden kannalta on hyvä tunnistaa oma itsensä ja omat mieltymyksensä sekä suunnata elämäänsä siten, että merkityksellisyyden lähteet vahvistuvat. Arvot ja merkityksellisyyden kokemus ovat yhteydessä toisiinsa. Arvot ja merkityksellisyyden kokemus ovat yhteydessä toisiinsa. Pauliina Taipalus kannustaakin rohkeasti tutkimaan oman työn merkityksellisyyttä esimerkiksi Juristiliiton verkkouravalmennusten kysymysten avulla. – Lukuisat tutkimukset osoittavat, että työtä kohtaan koettu merkityksellisyys on etu sekä työntekijälle että työnantajalle. Sen lisäksi, että työnsä merkitykselliseksi kokeva ihminen on tyytyväisempi työhönsä, heijastuu se myös koko elämään. Juristiliiton uravalmennuksessa on ollut vuoden 2023 aikana jo 450 valmennuskertaa. Uravalmennusta uran eri vaiheissa Juristiliiton kolme uravalmentajaa sparraavat uran eri vaiheissa. Voit varata ajan kahdenkeskiseen keskusteluun uravalmentajan kanssa Juristiliiton verkkosivuilta löytyvän varauskalenterin kautta. Luitko jo nämä? Työssä 21.5.2025 Taltuta esiintymisjännitys Työssä 13.5.2025 5 vinkkiä vuosilomalaista Työssä 8.4.2025 Riittääkö oikeudenhoidon ammattilaisia ympäri maata?