Työssä Äänikirja täydentää muita oppimismenetelmiä Äänikirjat ovat vakiintuneet osaksi oikeustieteen opiskelua. Äänikirja tuntuu sopivan esimerkiksi tietojen kertaamiseen lenkin tai bussimatkan ohessa. 11.12.2023 | Lukuaika: 3 minuuttia Teksti Katja Alaja kuvat ja videot IStock Kuuntele juttu Jaa juttu Jaa ikkuna Jaa tämä linkki seuraavilla tavoilla Tai kopioi linkki Kopioi Suomen äänikirjabuumi näkyy myös oikeustieteen tenttikirjoissa. Esimerkiksi Alma Talent on tuonut äänikirjoja juridiikan digitaaliseen Verkkokirjahylly-sisältöpalveluun. Oikeustieteen opiskelijat kautta Suomen käyttävät palvelua opinnoissaan, ja sillä on käyttäjinä myös oikeustieteen ammattilaisia. Juridiikan Verkkokirjahyllyn kohdalla kimmoke äänikirjojen julkaisemiseen tuli yliopistojen kirjastoilta, jotka välittivät opiskelijoiden toiveen Alma Talentille. Vuonna 2022 tehdyn pilottiprojektin jälkeen suosituimpia tenttikirjoja julkaistiin äänikirjoina. – Halusimme, että opiskelijat saavat tietoa siinä muodossa, mihin he ovat tottuneet. Oikeustieteen pääsykoekursseilla käytetään materiaalia hyvin monipuolisesti, mukaan lukien äänimateriaalia, kertoo liiketoimintajohtaja Maria Ampiala Alma Talentilta. Halusimme, että opiskelijat saavat tietoa siinä muodossa, mihin he ovat tottuneet. Ampialan kollega, julkaisupäällikkö Heidi Antinkari lisää, että oikeustieteen opiskelijana hän äänitti itselleen äänimateriaalia oppimisen tueksi jo 1990-luvulla, kuten hänen mukaansa monet muutkin. Editan juridisen kirjallisuuden kehityspäällikkö Jonna Vihavainen kertoo, että heidän ammattikäyttöön tarkoitetussa Lakitiedon digikirjastossaan ei tällä hetkellä ole äänikirjoja, mutta tarvetta kartoitetaan. Edita on lähettänyt kyselyn oikeustieteen opiskelijoille ja juristeille marraskuussa 2023. Tehoja kirjaformaattien yhdistelmästä Käyttäjädatan pohjalta Antinkari tietää, että joka kolmas verkkokirjan avannut avasi sitä sisällöllisesti vastaavan äänikirjan. Joukossa on myös tenttikirjaa tuntikausia kuunnelleita. Muu data ei ole julkista. – Palautteen perusteella opiskelijat ovat pitäneet äänikirjaa opiskelua tukevana muotona. He ovat todella tehokkaita ja haluavat hyödyntää kaiken ajan, joten jotkut kuuntelevat äänikirjaa jopa lenkillä tai bussissa. Harva kuitenkaan luottaa vain yhteen oppimisen tapaan, Antinkari sanoo. Palautteen perusteella opiskelijat ovat pitäneet äänikirjaa opiskelua tukevana muotona. Hän antaa pari esimerkkiä: Gradua tehdessä opiskelija etsii tiettyjä lakitekstejä ja niihin liittyvää kommentaarimateriaalia hakutoiminnolla verkosta. Tenttiin valmistautuessaan hän voi ottaa kirjan haltuun lukemalla sen printtinä tai verkosta tai kuuntelemalla sen. Hän voi myös yhdistellä eri formaatteja. – Äänikirjat voisivat sopia hyvin asioiden kertaamiseen. Asioiden hakemisessa ne eivät ole joustavimpia, pohtii Vihavainen Editalta. Alma Talentin Antinkari arvelee samoin: asioiden hakeminen ääniraidasta ei onnistu, paitsi otsikkotasolla. Lukijan eleettömyys ja yhdenmukaisuus arvossa Alma Talentin saaman palautteen perusteella äänikirjan lukijalta odotetaan eleettömyyttä ja lukutavalta yhdenmukaisuutta. – Mitä eleettömämpi lukija on, sitä parempaa on palaute. Asia korostuu kaikkien tietokirjojen kohdalla, Antinkari sanoo. Alma Talentin Verkkokirjahyllyn kirjat on lukenut koneääni. Se lienee taloudellinenkin ratkaisu, sillä koneääni tekee julkaisemisesta edullisempaa verrattuna ihmislukijaan. Antinkarin mukaan yhdenmukaisuus liittyy esimerkiksi siihen, että pykälät ja oikeustapaukset pitää lukea samalla tavalla. Yhdenmukaisuus liittyy esimerkiksi siihen, että pykälät ja oikeustapaukset pitää lukea samalla tavalla. Editan julkaisemassa, Sanna Ruohon kirjoittamassa artikkelissa on pohdittu lukion äänikirjojen tekemistä. Myös niissä on paljon faktaa. Vähäeleisyyden ja yhdenmukaisuuden rinnalle nostetaan selkeys: esimerkiksi otsikoiden ja kaksoispisteen jälkeisten tauotusten kanssa on oltava tarkkana, jotta lukija pysyy mukana. Tähän mennessä Alma Talent on tehnyt pieniä muutoksia juridiikan äänikirjoihin verrattuna painettuihin kirjoihin, esimerkiksi viittauksia joihinkin verkkokirjan kaavioihin ja taulukoihin. Entä tulevaisuudessa? – Sisällöntuotantotavat tulevat monipuolistumaan, ja enemmän tuotetaan suoraan digiformaattiin. Tämä antaa vapauksia irrottautua painetun kirjan muodosta, Ampiala katsoo. Lukeminen tuntuu sopivan tietokirjallisuuteen On vasta vähän tietoa siitä, kuinka äänikirjat vaikuttavat ymmärtämiseen painettuihin kirjoihin verrattuna. Yksi lähde on Anisha Singhin ja Patricia A. Alexanderin Educational Psychology Review’ssa vuonna 2022 julkaisema metakatsaus. Siinä huomioituihin tutkimuksiin osallistui niin peruskoululaisia, toisen asteen opiskelijoita kuin yliopisto-opiskelijoita. Metakatsaus antoi viitteitä siitä, että oppilaat ja opiskelijat ymmärsivät kertomakirjallisuutta sekä kertomakirjallisuuteen yhdistettyä tietokirjallisuutta yhtä hyvin äänikirjasta kuuntelemalla kuin painetusta kirjasta lukemalla. Sen sijaan he, jotka lukivat painetusta kirjasta nimenomaan tietokirjallisuutta, ymmärsivät sisältöä paremmin kuin sitä äänikirjana kuunnelleet. Mistä johtuu, että tietokirjallisuutta voi olla vaikeampaa ymmärtää kuultuna kuin kertomakirjallisuutta? Psykologian apulaisprofessori Johanna Kaakinen Turun yliopistosta viittaa tiedonkäsittelyn kahteen pullonkaulaan: tarkkaavaisuuteen ja työmuistin rajallisuuteen. – Koska äänikirjassa puhe soljuu jatkuvasti eteenpäin, asioita voi mennä ohi, jos keskittyminen jossakin kohtaa herpaantuu. Ja jos eteen tulee jokin epäselvä kohta, kuuntelijan on hankalampaa palata siihen kuin printissä. Tällöin työmuisti joutuu koville, Kaakinen sanoo. Hän mainitsee, että äänikirjaa kuunnellessa jonkin rutiininomaisen asian tekeminen – esimerkiksi käveleminen – voi ylläpitää vireystilaa ja edistää sillä tavoin keskittymistä aiheeseen. Lisää tutkimustakin on tulossa. Kaakinen esimerkiksi tutkii ajatusten harhailemista eri tilanteissa, kirjaa lukiessa ja äänikirjaa kuunnellessa. Luitko jo nämä? Työssä 21.5.2025 Taltuta esiintymisjännitys Työssä 13.5.2025 5 vinkkiä vuosilomalaista Työssä 8.4.2025 Riittääkö oikeudenhoidon ammattilaisia ympäri maata?