Säästöjä ei voi repiä julkisen sektorin asiantuntijoiden selkänahasta 

Julkisen talouden vakava tilanne ei anna valtiolle avointa valtakirjaa heikentää henkilöstön ehtoja ja kasata lisää töitä jo valmiiksi kuormittuneiden niskaan. Jossain kulkee raja. Juristiliiton viesti on selvä: henkilöstön jaksaminen ei ole loputon säästökohde.

Valtiovarainministeriön säästölistoista käydyssä julkisessa keskustelussa henkilöstön aseman heikennykset esitetään taas ratkaisuna. Budjettipäällikön ihmettely siitä, miksi hänellä on pidemmät lomat kuin yksityisellä sektorilla, sivuuttaa olennaisen. Lomista ei ole päätetty hetken mielijohteesta. Ne ovat osa vuosikymmenien aikana neuvoteltua kokonaisuutta!

Julkisen sektorin vuosilomalakia pidemmät lomat eivät ole lahja. Niistä on sovittu sopimusneuvotteluissa. Valtiosektorin sopimusneuvotteluissa ei löytynyt 1970-luvulla rahaa palkankorotuksiin. Niinpä julkisella puolella sovittiin vuosilomalain minimitasoa pidemmistä vuosilomista. Yksityinen sektori sai suuremmat palkankorotukset.

Julkisen sektorin vuosilomat perustuvat siis virka- ja työehtosopimusratkaisuihin, joissa palkankorotusten sijaan pidennettiin lomia.

Nytkö henkilöstöltä pitäisi viedä myös se, mistä se on jo maksanut? Palvelussuhteen ehdoista neuvotellaan kokonaisuutena. Siitä ei voi poimia leikattavaksi yhtä osaa ja unohtaa muuta.

Valtionhallinnon säästöt ovat rajut, ja ne osuvat myös hallinnon eri tehtävissä työskenteleviin juristeihin. Suomi ei nouse sillä, että yhteiskunnan toimivuudesta huolehtivilta ammattilaisilta leikataan palkkaa ja lomia tai pidennetään työaikaa.

Henkilöstöä kurittamalla valtion perustoiminnot rapautuvat

Kunnolliset palvelussuhteen ehdot eivät ole ylimääräinen menoerä, josta voidaan tinkiä aina, kun talous kiristyy. Juristiliitto puolustaa niitä myös säästöpaineissa.

Juristiliiton tutkimuksissa viesti on selvä: työmäärät ja jaksamisongelmat ovat lisääntyneet kautta julkisen sektorin. Tätä ei voi ohittaa seuraavaa säästölistaa laadittaessa. Kyse ei ole vain henkilöstön ehdoista, vaan valtion toimintakyvystä. Suurin käynnissä oleva uhka valtiolle on sen toimintojen pysyvä rapautuminen sisältä päin säästötoimien vuoksi.

Kun tekijöitä vähennetään ja työkuormaa kasvatetaan, seurauksena on ylikuormitusta. Uupumista ja sairauslomia ei torjuta leikkaamalla palautumisesta. Puhe pitkistä työurista on onttoa, jos samaan aikaan henkilöstö ajetaan loppuun ja pahimmillaan työkyvyttömänä ulos työelämästä jo ennen eläkeikää.

Juristiliitto on tehnyt vuosia työtä juristien jaksamisen ja työhyvinvoinnin parantamiseksi. Nyt suunta on väärä. Päättäjien on valittava: henkilöstön jaksamista ei voi samaan aikaan puolustaa puheissa ja heikentää päätöksillä. Julkisen sektorin työntekijöiden selkänahka ei ole valtiontalouden vararahasto.