Blogit 12.1.2016

Uusia palveluja työnhakuun

Tommi Rainerma

Vuosi 2016 on alkanut lumisissa merkeissä. ”Lumikaaos” repii pääkaupunkiseutua, kuten iltapäivälehdet tapaavat otsikoida. Laskujeni mukaan tämä on toinen iltapäivälehtien ilmoittama ”lumikaaos” tänä talvena. Tosin se ensimmäinen jäi kuitenkin tulematta. Mutta mikäs tämän hienompaa talviurheilun ystäville! Kohta pääsee hiihtämään!

Vuosi 2016 alkaa myös siinä mielessä kohtuullisen hyvissä merkeissä, että juristien työttömyys on hieman pienentynyt 2015 loppuvuoden lukemista. Juristien työttömyys on kuitenkin edelleen korkeammalla tasolla aiempiin vuosiin verrattuna. Syynä tähän on luonnollisesti taloudellinen taantuma ja tästä johtuneet irtisanomiset, joilta juristitkaan eivät aivan ole voineet välttyä. Toinen syy on varmasti viime vuosien aikana kasvaneet oikeustieteen opiskelijoiden aloituspaikkamäärät yliopistoihin.

Vastavalmistuneiden kohdalla työllistyminen on vaikeutunut selvästi johtuen osaltaan vuoden 2013 alusta voimaan tulleesta laista, joka edellyttää oikeudenkäyntiavustajana toimimiseen lupaa. Yksi keino luvan saamiseen on vuoden kokemus asianajollisista tehtävistä. Kokemusta on tosin hankala hankkia, koska monessa asianajollisessa tehtävässä vaaditaan mainittua lupaa. Erityisesti pienet asianajo- ja lakiasiaintoimistot eivät yksinkertaisesti taloudellisista syistä pysty palkkaamaan uunituoretta oikeustieteen maisteria, koska tämä ei voi heti toimia täysipainoisesti avustajana. Liekö tätä seikkaa kovin paljoa mietitty, kun lakia kiireessä valmisteltiin. Lakimiesliitto kiinnitti aikoinaan asiaan voimakkaasti huomiota ja on ryhtynyt yhdessä tiedekuntien kanssa toimeen OTM-tutkinnon kehittämiseksi käytännön prosessaamiseen liittyen.

Lakimiesliitossa olemme reagoineet kasvaneeseen juristien työttömyyteen usealla tavalla, kuten tuomalla uusia palveluja työnhakijoille, on kyseessä sitten juristiuraansa käynnistelevä vastavalmistunut, työttömäksi jäänyt tai muuten vain työpaikan vaihtamista miettivä jäsenemme. Tätä kirjoitettaessa on alkamassa ilmoittautuminen TyönhakuKlubiin. TyönhakuKlubi-verkkokurssi tarjoaa kolmen kuukauden ajan tukea ryhmältä ja valmentajalta oman ratkaisun löytämiseen. Valmennus tapahtuu suojatussa verkkopalvelussa videoiden, itsenäisten tehtävien ja pienryhmätehtävien avulla. Lisätukena toimivat verkkoseminaarit valmentajan kanssa. Lisäksi alkuvuodesta tulemme avaamaan verkkopohjaisen itseopiskelupaketin työnhaun tueksi.

Lakimiesliiton verkkosivujen kautta pääsee myös käsiksi videokirjastoon, jossa on videopätkiä työelämässä ja työnhaussa onnistumisen tueksi. Voit myös mennä suoraan sivulle www.urapalvelut.fi/lakimiesliitto ja luoda tunnukset ilmoittautumisia varten. Tunnusten luomista varten tarvitset Lakimiesliiton jäsennumerosi.

Muutakin uutta työnhaun tueksi on tulossa palveluvalikoimaamme kevään aikana. Kannattaa seurata Lakimiesliiton verkkosivuja www.juristiliitto.fi. Muista myös pitää sähköpostiosoitteesi Lakimiesliitossa ajan tasalla. Näin saat tiedot kaikista uusista palveluista ja muistakin tärkeistä asioista suoraan sähköpostiisi Lakimiesliiton uutiskirjeen muodossa.

Hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille Lakimiesliiton jäsenille!

Tommi Rainerma

Kirjoittaja työskentelee Lakimiesliitossa jäsenpalveluyksikön johtajana.

Lisää artikkeleita

Kaikki blogit