Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Saat neuvontapalvelut, tapahtumat ja kaikki edut heti käyttöösi.
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Blogit 14.9.2018
Tuomiosituinviraston perustaminen on yksi viime vuosikymmenien tärkeimmistä oikeuspoliittista hankkeista. Virastolle siirtyisivät oikeusministeriöstä sellaiset tuomioistuinten hallintoon, kehittämiseen ja organisointiin liittyvät tehtävät, jotka oikeusvaltioperiaatteiden mukaan tuleekin kuulua tuomioistuimille itselleen. Hanke on tärkeä tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden kannalta. Uskomme, että toteutuessaan uusi virasto tulee myös edistämään tuomioistuinten yhteistyötä ja oikeuslaitoksen tehokasta kehittämistä.
Viimemetreillä soraääniä on aiheuttanut viraston sijoittaminen Vantaalle. Tarjolla olisikin ollut useita hyviä vaihtoehtoja. Lakimiesliitossa tuemme kuitenkin vahvasti oikeusministeri Antti Häkkäsen linjausta sijoittaa virasto Vantaalle. Tukeemme ei vaikuta vähiten se, että virasto todella tarvitaan ja vääntö sijaintipaikkakunnasta ei saa hidastaa asian etenemistä. Vantaa tarjoaa virastolle erinomaiset toimintaedellytykset.
Odotamme, että tuomioistuinviraston sijaintipaikkaa koskeva erimielisyys ei enää hidasta hankkeen etenemistä, vaan asia mahdollisimman pian etenee eduskuntaan.
Kirjoittaja on Suomen Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja
Blogit2.7.2024
Blogit26.6.2024
Blogit19.6.2024
Blogit15.5.2024