Blogit 19.9.2019

Lakimiesliitto budjettiesityksestä: Paljon on vielä kirittävää

Antero Rytkölä

Lakimiesliitossa on syntynyttä budjettiesitystä luettu tyytyväisyydellä, kun monet liiton ajamat tavoitteet ovat saamassa rahoitusta. Keskeinen kysymys on oikeusprosessien kokonaiskeston lyhentäminen, jota varten tarvitaan lisää lisää henkilöstöä ainakin syyttäjälaitokseen, tuomioistuimiin, oikeusapuun ja ulosottoon. Tähän on osoitettu 5,3 miljoonaa, joka on hyvä alku.

On todella hieno uutinen, että lisää voimavaroja on tulossa oikeudenhoitoon, mutta lisättävä määrä on tarpeeseen nähden täysin riittämätön. Kun myös poliisi saa lisää voimavaroja mm. päivittäisrikosten tutkintaan, onkin rikosketjun kannalta aivan välttämätöntä, että oikeudenhoitoon kohdistetaan lisäyksiä.

On tärkeää, että nyt aloitettu suunta voimavarojen kasvattamiseen jatkuu myös tulevina vuosina. Voidaan arvioida kokonaisuutena, etteivät oikeusprosessit vielä näillä keinoilla riittävästi lyhene. Toisaalta liitto edelleen ajaa muun muassa maksuttoman oikeudenkäynnin laajentamista nykyisestä. Tämä onkin sitten aivan toisen luokan juttu, tosin nykyisellä kustannustasolla liki välttämätön.

Korkeakoulutuksen rahoitukseen on luvassa lisäystä ensi vuonna suurin piirtein toivottu määrä. Oikeustieteellisen koulutuksen kannalta tämä on hyvä uutinen. Tässäkään yhden vuoden satsaus ei kuitenkaan riitä, joten edunvalvonnalle on tilausta.

Kaikki syy on ylipäänsä toivoa, että valtiontalouden rahoituspohja pitää tulevinakin vuosina. Näin voidaan jatkaa aloitettua linjaa eikä jouduta uudelleen leikkauksiin. Oikeusala ei sitä kestäisi.

Kirjoittaja on Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja

Lisää artikkeleita

Kaikki blogit