Blogit 20.3.2020

Korona haastaa koko yhteiskunnan – nyt mitataan yhteisöllisyyttämme

Jore Tilander

Koronaviruksen levittäytyminen on haastanut koko yhteiskuntamme. Terveyteen kohdistuvien uhkien lisäksi olemme ajautumassa taloudelliseen taantumaan. 

Kriisin aikana on tärkeintä turvata meidän kaikkien terveys. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvia tulee suojata. Samalla on pidettävä työelämän pyörät pyörimässä niin hyvin kuin tilanne mahdollistaa. Akuutin terveyskriisin jälkeen edessämme ovat myös merkittävät taloudelliset haasteet. Myös lakimieskunta kohtaa kriisin aikana ja jälkeen tilanteita, joissa toistemme tuki ja yhteistyö on arvossaan.

Lakimiesliitossa olemme pyrkineet nopeasti sopeuttamaan toimintaamme siten, että palvelemme jäseniä tehokkaasti myös poikkeusolojen aikana. Olemme joutuneet perumaan tai siirtämään joitakin kevään jäsentilaisuuksia, mutta pääosin tapahtumat on korvattu nopealla aikataululla webinaareilla. Tekemämme panostukset toimiviin etäyhteyksiin ovat nyt arvossaan.

Liiton toimiston henkilökunta työskentelee lähiajat viranomaisten suositusten mukaisesti etänä. Jäsenpalvelumme on jo ennen koronakriisiä toiminut pääosin puhelimitse ja sähköisesti. Niinpä jäsenten ja toimiston välisessä päivittäisessä yhteydenpidossa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Liiton väki on erinomaisesti tavoitettavissanne.

Talouden pysähdys ovat viime päivinä nopeasti konkretisoitunut lomautusten ja jopa irtisanomisten uhkiksi. Niin ikään työmarkkinoille juuri siirtymässä olevat tai kesätöitä hakevat nuoret jäsenemme kokevat tilanteen ymmärrettävästi vaikeaksi. Haluan muistuttaa, että liiton kattavat ja ilmaiset työ- ja virkasuhteisiin liittyvät neuvontapalvelut sekä uravalmennus ovat kaikkien jäseniemme ulottuvilla, opiskelijoista alkaen. Olethan rohkeasti yhteydessä liittomme asiantuntijoihin.

Olemme myös kokoamassa nopealla vauhdilla koronatilanteeseen liittyvää työelämätietoutta verkkosivuillemme ja julkaisemme tämän paketin ensi viikolla. Haluamme jakaa tietoa myös tehokkaasti liiton somekanavissa.

Terveydellinen uhka on meidän kaikkien yhteinen. Koronan taloudelliset seuraamukset jakautuvat kuitenkin yhteiskunnassa epätasaisesti. Nyt jos koskaan on puhallettava yhteen hiileen. Tätä yhteistyötä tapahtuu juristien osalta Lakimiesliiton kautta. Yhdistämme maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisella tavalla eri tehtävissä toimivat lakimiehet. Tuemme ja puolustamme toisiamme! Rakennamme yhdessä oikeudenmukaista Suomea, kriisin aikana ja sen jälkeen. 

Olen ylpeä jokaisesta Lakimiesliiton jäsenestä ja antamastanne tuesta ammattikuntamme yhteisten asioiden hoidossa. Yhteistyömme on juuri nyt erityisen tärkeää!

Kirjoittaja on Lakimiesliiton toiminnanjohtaja

Lisää artikkeleita

Kaikki blogit