Blogit 19.9.2018

Ääni oikeusvaltiolle

Paula Virrankoski

Oikeusvaltion puolustaminen on ollut Euroopassa  viimeisten vuosien aikana erityisen ajankohtaista.  Oikeusvaltioon kohdistuvat uhat eivät ole arkipäivää vain Puolassa, vaan oikeusvaltion rakenteita on horjutettu myös Unkarissa. 

Itsenäiset ja riippumattomat tuomioistuimet eivät olekaan enää eurooppalainen itsestäänselvyys.  Se, minkä olemme kuvitelleet olevan Euroopassa rikkoutumatonta ja pysyvää, onkin yllättäen uhattuna. 

Itsestäänselvyyksiin tuudittautuminen olisi toki täydellistä historian tuntemattomuutta. Katsaus Euroopan viimeiseen sataan vuoteen tai edes vuosikymmeniin konkretisoi meille oikeusvaltion haurauden.

Tuomariyhdistysten yhteinen vetoomus on hieno esimerkki siitä, miten halu puolustaa oikeusvaltiota yhdistää. Vaikka itsenäisten valtioiden mahdollisuudet puuttua toistensa asioihin ovat rajalliset, uskon jokaisella kansainvälisellä puheenvuorolla olevan merkitystä.  

Oikeusvaltion  toteutuminen ei ole itsestäänselvyys myöskään Suomessa. Oikeusvaltion kehittäminen ja erityisesti sen riittävästä rahoituksesta huolehtiminen ansaitsevat olla päivän polttava keskustelunaihe myös meillä Suomessa  – erityisesti näin vaalien lähestyessä.  Toivon, että laadukas ratkaisutoiminta ja mahdollisuus tarjota oikeusturvaa ilman huomattavia viivästyksiä eivät olisi Suomessa vain tavoitteita, vaan itsestäänselvä osa oikeusvaltiotamme.

 

Kirjoittaja on käräjätuomari ja Suomen Lakimiesliiton hallituksen jäsen.

Lisää artikkeleita

Kaikki blogit