Kolumnit

Työ on paella

Antti Innanen

30.9.2026 | Lukuaika: 3 minuuttia

Asun Espanjassa, paellan kotiseuduilla. Moni turisti pettyy paellaan täällä. Se ei olekaan niin huikea kokemus kuin etukäteen on kuvitellut. Aika peruskamaa. Miten yksi Espanjan tunnetuimmista ruoista voi olla näin yliarvostettu?

Okei, joskus paella on oikeasti huono. Ja turisti syö sen illalla yhdeksältä rantabulevardin terassilla, väärään aikaan ja väärässä paikassa. Paella on lounasruoka.

Useammin kyse on väärinkäsityksestä. Täällä ruokaa ei arvioida irrallaan siitä kaikesta, mitä sen ympärillä tapahtuu.

Ystäväni saattavat lähteä sunnuntaina maalle ja käyttää koko aamupäivän paellan tekemiseen. Samalla jutellaan elämästä, kiistellään oikeista raaka-aineista ja kerrotaan tarinoita siitä, miten jonkun mummo valmisti aivan mieletöntä paellaa. Joku ottaa lasin viiniä tai oluen. Ennen kaikkea vietetään kiireetöntä aikaa yhdessä.

Paella liittyy juhliin, kokoontumisiin ja yhdessäoloon. Sitä on vaikea arvioida irrallaan niistä inhimillisistä kohtaamisista, joiden keskellä sitä valmistetaan ja syödään.

Huonoa työtä tai surkeaa paellaa ei voi muuttaa hyväksi pelkällä mukavalla tunnelmalla.

Totta kai raaka-aineilla ja laadulla on merkitystä. Olisi kuitenkin outoa arvioida ruokakokemusta pelkästään niiden perusteella. Nuotiolla paistettu makkara hyvässä seurassa on aika hyvä tuote, vaikka se objektiivisesti arvioituna olisikin B-luokkaa.

Havaintoni on täysin Forrest Gump -tason filosofointia, mutta sanon sen silti: työ on vähän kuin paella.

Totta kai sisällöllä ja laadulla on merkitystä. Huonoa työtä tai surkeaa paellaa ei voi muuttaa hyväksi pelkällä mukavalla tunnelmalla.

Työtäkään ei voi arvioida vain tehtävänkuvan perusteella. Siihen kuuluvat työilmapiiri, työkaverit ja kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Minun on vaikea keksiä työtehtävää, joka olisi nautinnollinen huonossa porukassa. Toisaalta aika arkinenkin työ voi olla oikeiden ihmisten kanssa todella kivaa.

Frank Martelan ja Tapani Riekin tutkimuksessa työn merkityksellisyys yhdistyi neljään kokemukseen: autonomiaan, osaamiseen, yhteenkuuluvuuteen ja mahdollisuuteen tehdä hyvää. Merkitys ei siis synny vain siitä, mitä teemme. Se syntyy myös siitä, kenen kanssa ja ketä varten teemme.

Törmäsin myös toiseen tutkimukseen, jossa merkityksellisyyttä kutsuttiin ”kaksiteräiseksi miekaksi”. Mitä merkityksellisemmäksi ihminen kokee työnsä, sitä helpommin hän hyväksyy huonon palkan ja kohtuuttoman kuormituksen moraalisena velvollisuutena. Merkitys ei ole korvaus kunnollisista työehdoista, eikä hyvä porukka ole syy sietää huonoa johtamista. Tämäkin tuntuu jotenkin tutulta.

Kokemus siitä, että on voinut auttaa asiakasta vaikeassa tilanteessa, tekee työstä merkityksellistä.

Juridinen työ on tyypillisesti ihmisten palvelemista ja toisten murheiden kantamista. Se on välillä oikeasti aika raskasta. Hyvä jengi auttaa kantamaan sitä painoa. Myös kokemus siitä, että on voinut auttaa asiakasta vaikeassa tilanteessa, tekee työstä merkityksellistä.

Tehtävänkuva on raaka-aineluettelo: se kertoo paljon, mutta ei sitä, millainen kokemus aineksista syntyy. Juristin työtä ei voi arvioida pintapuolisesti, kuin turisti paellaa.

Kirjoittaja on CEO, Dot., Antti Innanen, antti@dot.legal