Kolumnit

Kuka päättää termeistä?

Susanna Reinboth

4.11.2026 | Lukuaika: 3 minuuttia

”Media vilisee väärin tulkittuja termejä.”

Näin väitti otsikko toimittajien ammattilehdessä Journalistissa syyskuussa 2026. Toimittaja ja seksuaalikasvattaja Jenna Lahti kertoi kiinnittäneensä huomiota rikosuutiseen, jossa oli käytetty sanaa ”sukupuolitauti”.

Lahden mukaan oikea termi olisi ollut seksitauti, sillä sitä monet viralliset tahot kehottavat käyttämään.

Kiinnostava kolumni sai minut pohtimaan kielen muutosta. Milloin ja miksi vakiintuneet termit korvataan uusilla? Kuka siitä päättää?

En ollut koskaan kuullut, että sana sukupuolitauti olisi pannassa. Niinpä tarkastin, mitä asiasta sanoo alan auktoriteetti, Kotimaisten kielten keskus. Sen sivuilta en löytänyt tällaista suositusta.

Milloin ja miksi vakiintuneet termit korvataan uusilla?

Kielitoimiston sanakirjasta molemmat sanat löytyvät, eikä kumpaakaan aseteta etusijalle. Kiinnostavasti seksitauti määritellään sanakirjassa yksinkertaisesti substantiiviksi ”sukupuolitaudeista”.

Yritin myös selvittää, mitkä viralliset tahot suosittelevat seksitauti-sanaa. En löytänyt yhtäkään. Terveydenhuollossa seksitauti-sanaa kyllä käytetään yleisesti, mutta joskus sen rinnalla mainitaan sulkeissa sukupuolitauti.

Kieli kehittyy jatkuvasti, ja uusia sanoja syntyy korvaamaan vanhoja. Näin pitääkin olla.

Näen kuitenkin ongelmia siinä, jos yksittäisiä sanavalintoja aletaan julistaa virheellisiksi ilman selkeitä perusteita.

Oikeiden termien vaatiminen uhkaa kuplauttaa keskustelua. Jos jokaisesta väärästä sanavalinnasta seuraa julkinen ryöpytys tai jopa tarkoitusperien epäily, keskustelu voi tyrehtyä. Suljemmeko silloin keskustelun ulkopuolelle ihmisiä, joilla olisi kiinnostavaa sanottavaa mutta jotka eivät tunne alan uusinta terminologiaa?

Olennaista on myös, kuka termeistä lopulta päättää. Ovatko edes asianosaiset itse aina yksimielisiä sanavalinnoista?

Suomen kielen lautakunta on korostanut vakiintuneiden nimitysten säilyttämistä. Toisaalta kielenkäyttöä on syytäkin uudistaa, jos vanhat termit ovat esimerkiksi syrjiviä, epätarkkoja tai hankalia ymmärtää.

Vähintään törppö on ihminen, joka sitkeästi käyttää tummaihoisista n-sanaa vain sen takia, että ”kyllä se minun lapsuudessani oli ihan neutraali termi”.

Kukaan ei voi hallita kaikkien alojen ja vähemmistöjen terminologiaa. Myös Journalistin kolumni on esimerkki tästä.

Väärä termi sukupuolitaudista oli kolumnistin mukaan ollut vanhemman toimittajan kirjoittamassa rikosuutisessa. Uutiseen se oli ajautunut, koska toimittaja oli käyttänyt ”samaa termiä kuin tuomiolauselmassa”.

Suhtaudutaan siis muiden sanavalintoihin lempeästi.

No, jokainen Juristiuutisten lukija ymmärtää heti, ettei termi taatusti ollut tuomiolauselmassa. Tuomion perusteluissa se on hyvinkin voinut olla. (Huomautin virheestä Journalistille, ja lehti oikaisi sen.)

Oikaisu osoittaa, miten helposti kuka tahansa meistä voi sanoa väärän termin. Uhka vaanii heti, kun astuu oman erikoisalansa tai kiinnostuksensa kohteiden ulkopuolelle. Suhtaudutaan siis muiden sanavalintoihin lempeästi.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat, susanna.reinboth@hs.fi