Työssä

Tuomareiksi haluavia riittää, mutta riittääkö kokemusta

Tuomarin työ on vaativaa, jutut ruuhkautuvat ja palkkaus on jäänyt jälkeen. Paineita riittää, osoittaa myös Tuomariliiton tuorein selvitys. Vieläkö tuomioistuinura houkuttelee kokeneita ja osaavia juristeja?
Teksti Matti Koskinen
kuvat ja videot Getty Images
Kuuntele juttu

Tuomarin ammatti on suomalaisten mielissä yhä arvossaan. Suomen Kuvalehden viimevuotisessa Ammattien arvostus -selvityksessä tuomari oli 379 ammatin joukossa sijalla 34. Pudotusta on kuitenkin käynyt – vielä vuonna 2010 sijoitus oli 16. 

Kansalaisten kunnioituksesta huolimatta tuomarin työn arki voi olla vähemmän hohdokasta, sanoo Juristiliiton hallituksen puheenjohtaja, käräjätuomari Assi Salminen.  

– Tuomarin status on varmasti suuren yleisön silmissä vielä hyvä, ja palkkaus on suhteellisesti katsottuna ok. Mutta työn vaativuus huomioiden ja saman koulutuksen saaneiden keskuudessa se on jäänyt selvästi jälkeen muista juristiammateista,  Salminen sanoo. 

Tämä näkyy liiton teettämistä palkkatutkimuksista, mutta myös työssä viihtymistä mittaavista selvityksistä. Suomen Tuomariliiton tekemä tuorein selvitys tuomioistuinten työoloista julkistettiin toukokuussa.  

Aika ei tahdo riittää asioihin perehtymiseen ja kouluttautumiseen.

Tuomarin työ on vaativaa ja paineista. Juttuja on ruuhkaksi asti, käsittelyaikoja kiirehditään, uusissa tietojärjestelmissä on työntekoa haittaavia valuvikoja ja virheistä vastuun kantaa tuomari yksin. Aika ei tahdo riittää asioihin perehtymiseen ja kouluttautumiseen. 

– Yleensä ottaen tuomarin palkkaus ja työolot, työn vaativuus ja vastuu eivät vastaa toisiaan, Salminen toteaa ensi käden kokemuksella. 

Avoimet paikat kiinnostavat 

Tuomioistuinviraston hallinto-osaston johtaja Tiina Kukkonen-Suvivuo tunnistaa huolen, mutta tilastojen perusteella tuomariksi haluavia on riittämiin. 

– Jos katsotaan tuomarien rekrytointeja, hakijoita on tasaisesti kaikkiin avoimeksi tulleisiin virkoihin. Toki nyt virkoja on enemmän auki, kun olemme saaneet lisäresursseja. 

Hallitus päätti vuonna 2023 vahvistaa oikeudenhoidon rahoitusta, jonka turvin perustettuja uusia tuomarinvirkoja on avautunut viime vuosina. Tuomarien pitkää rekrytointiprosessiakin on saatu nopeutettua noin kolmanneksella muutaman vuoden takaisesta. 

”Yhä enemmän hakijoita tulee tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta.”

– Hakijamäärä on kasvanut, ja yhä enemmän hakijoita tulee tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta, Kukkonen-Suvivuo sanoo. Hän myös huomauttaa, että tuomioistuinlaitoksen työntekijöiden lähtövaihtuvuus on laskenut viime vuosina. 

Tiedot heijastelevat kenties osaltaan työmarkkinatilannetta, sillä heikko suhdanne on osunut juristienkin työllisyyteen. 

Koulun penkiltä tuomariksi? 

Alueelliset erot hakijamäärissä ovat kuitenkin Kukkonen-Suvivuon mukaan selviä. Kasvukeskuksissa avautuvat virat houkuttelevat parhaimmillaan kymmeniä kiinnostuneita, mutta pienemmillä paikkakunnilla hakijoita on vähemmän.  

Tuoreen selvityksen mukaan kaksikielisillä tuomioistuimilla on vaikeuksia löytää työntekijöitä tarjoamaan riittävät ruotsinkieliset palvelut. Kukkonen-Suvivuon mukaan tuomarien kohdalla tilanne on kuitenkin kohtuullisen hyvä, ja ongelmat koskevat kenties enemmänkin muuta henkilökuntaa.  

– Kehittämistyötä tilanteen ratkaisemiseksi ja osaamisen vahvistamiseksi tehdään.  

Kukkonen-Suvivuon mukaan yleisellä tasolla tuomioistuimista on kantautunut viestiä muutoksista hakijakunnassa. Mukana on aiempaa enemmän kokemattomampia juristeja ja juuri auskultoineita. Juuri tämä huolestuttaa Juristiliiton Assi Salmista.  

Mukana on aiempaa enemmän kokemattomampia juristeja ja juuri auskultoineita.

– Tuomareita kyllä varmasti saadaan, mutta ongelma ei näy pelkästään tilastoja katsomalla. Kysymys on myös siitä, millaisia tuomareita tähän maahan halutaan, Salminen sanoo. 

Uransa alkupuolella olevia juristeja voidaan rekrytoida vaikka suoraan koulun penkiltä, mutta onko tällainen oikea henkilö ratkomaan ihmisten melko tärkeitä ja perusoikeuksiin kytkeytyviä asioita, Salminen kysyy. Ei ole yhteiskunnan etu, jos kokeneimmat ja pätevimmät juristit valitsevat muita tehtäviä.  

Käräjänotaarit palkkakuopassa – osalle taloudellisesti mahdotonta 

Oma kysymyksensä on tuomioistuinharjoittelu eli auskultointi. Käräjänotaarien paikkojen määrä on lisääntynyt viidessä vuodessa noin 140:stä 170:een, mutta hakijoiden määrä on ollut samaan aikaan loivassa laskussa, selviää Tuomioistuinviraston tilinpäätöksistä.  

– Tänä vuonna hakijamäärä tosin kääntyi taas nousuun, kertoo tuomarin­koulutus­lautakunnan sihteeri Jaakko Turunen.  

Suurin ongelma on Assi Salmisen mukaan harjoittelijoiden palkka. Käytännössä käräjänotaari on niin täydellisessä palkkakuopassa, ettei vuoden kestävä auskultointi ole kaikille edes taloudellisesti mahdollista. Etenkin yksityisten asianajotoimistojen palkkatasoon tottuneelle juristille kynnys hakeutua auskultointiin on korkea.  

Käytännössä käräjänotaari on täydellisessä palkkakuopassa.

Toisaalta kolmivuotiseen tuomarinkoulutukseen eli asessorin paikkoihin hakijoita on viime vuosina ollut hieman aiempaa enemmän. Turusen mukaan yleisesti ottaen käsitys on, että hakijoista valtaosa tulee tuomioistuinlaitoksen sisältä, mutta viime vuosilta ei ole tarkempaa selvitystä asessorihakijoiden urataustasta. 

Tuomarin työ on jossain määrin kutsumusammatti, Kukkonen-Suvivuo myöntää. Moni valitsee tien tuomioistuinlaitoksessa jo työuran varhaisessa vaiheessa.  

Ei ole vain yhtä urapolkua tuomariksi  

Salminen kuitenkin penää monipuolisempia urapolkuja. Tuomioistuinten tulisi kyetä houkuttelemaan töihin juristeja, joilla on laaja-alaista kokemusta. Salminen on itse siirtynyt tuomariksi työskenneltyään pitkään muilla sektoreilla. 

– Tuomarin tehtävä on kuitenkin aivan järjettömän hieno työ ihmiselle, joka pitää päätöksenteosta ja vaikeista juridisista kysymyksistä. Olisi upeaa, että tämän ratkaisun voisi tehdä moni muukin, hän sanoo. 

Tukemalla tuomarien työtä ja sen arvostusta – muun muassa palkkauudistuksen ja arkista käytännön työtä helpottavien uudistusten kautta – tuetaan lopulta tuomioistuinten riippumattomuutta, Salminen tähdentää.