Koulutukset ja Tapahtumat 3.10.2024

Johda itseäsi ja hallitse toimintaasi – voit paremmin! Tampere

Tampere: Johda itseäsi ja hallitse toimintaasi – voit paremmin!

Oivalluksia ja näkökulmia parempaan elämänhallintaan.

Itsensä johtamiseen on tarjolla erilaisia teknisiä malleja, jotka itsessään ovat hyviä ja toimivia, mutta eivät välttämättä muuta toimintatapojamme. Toistamme aiemmin opittuja malleja, vaikka ne eivät toimisikaan suhteessa toivottuun päämäärään. Teemme sitä mitä emme halua ja emme saa toteutettua sitä mitä tahdomme, ja voi tuntua, että olemme ikään kuin elämän tilanteiden ja ympäröivien ihmisten uhreja. Energia ja voimavarat valuvat käsistä ja ahdistaa. Mikä auttaisi ja miten tilanteen saisi hallintaan?

Valmennuksessa tarkastellaan itsensä johtamista transformatiivisesta näkökulmasta, jonka perustana on kehittää itseään ja kykyään ottaa hallintaan omaa toimintaansa. Valmennus perehdyttää tilanteiden tulkintaan, merkityksen luomiseen, uskomuksien kohtaamiseen, ajattelun ja toiminnan muokkaamiseen sekä uusien mahdollisuuksien oivaltamiseen ja vaihtoehtoisten lähestymismallien hyödyntämiseen. Samalla se antaa vahvemman pohjan myös itselle sopivimpien teknisten ratkaisumallien rakentamiselle, oli kyseessä sitten tavoitteiden määritteleminen, ajankäytön hallinta tai jokin muu itsensä johtamisen tekniikka.

Valmennuksessa tarkastellaan myös stressiin ja jaksamiseen vaikuttavaa maailmaa lähinnä siitä näkökulmasta, miten itse voin vaikuttaa ja ottaa elämäni hallintaan. Samalla valmennus avaa ymmärrystä muiden toiminnasta ja siten mahdollistaa vaikuttamisen ympäröivään todellisuuteen.

Kouluttajana toimii Seppo Mäki Vidi Oy:sta.

Illan aikataulu

16.30-17 Ilmoittautuminen, salaatti- ja kahvitarjoilu
17-19.30 Koulutus

Yhteistyössä

Valmennus toteutetaan neljän liiton yhteisvoimin: Lakimiesliiton, Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimun, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut YKAn sekä Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY:n. Mukaan mahtuu 10 jäsentä kustakin liitosta.

Tampereen tilaisuuden yhteyshenkilönä toimii Suvi Liikkanen, Loimu ry, 050 382 9263

 

Lisää uutisia

Kaikki uutiset