Kolumnit

Medialle vastataan, jos aihe miellyttää

Susanna Reinboth

27.8.2025 | Lukuaika: 3 minuuttia

Juu, ja yksi asia, joka oudoksuttaa se sekin, että poliitikkoja ei ”tavoiteta” kommentoimaan. Miten niin ei?

Kommentti oli somen viestiketjussa, jossa eläköityneet toimittajat kummeksuivat nykyjournalismia. Kyllä ennen oli niin paljon paremmin!

Ainakin poliitikkojen tavoittamisen suhteen asiat tosiaan olivat paremmin. Minullakin oli suoria kännykkänumeroita jopa ministereille, ja he todella vastasivat puheluihin.

Toisin on nyt. Jo ihmisten suhde puhelimeen on muuttunut. Vain tosi oudot tyypit käyttävät kännykkää puheluiden soittamiseen. Siksi puheluihin ei myöskään vastata.

Jos toimittaja haluaa saada vallankäyttäjän kiinni, hänen pitää lähettää sähköpostiviesti tai yrittää tavoitella portinvartijaa eli avustajaa. Sen jälkeen on herrassa, tuleeko vastausta ikinä.

Jos aihe on kiva ja vallankäyttäjälle myönteinen, todennäköisyys kommenttien saamiseen nousee.

Vain tosi oudot tyypit käyttävät kännykkää puheluiden soittamiseen. Siksi puheluihin ei myöskään vastata.

Toimittajan ikäviin kysymyksiin vaikkapa vallankäyttäjän omasta toiminnasta ei välttämättä vastata, ainakaan puhelimessa. On paljon riskittömämpää viestiä suoraan yleisölle somessa. Silloin voi kätevästi sivuuttaa vaikeasti selitettävät faktat ja tarjota vaihtoehtoiset faktat.

Jos taas toimittajalle vastataan, vastaukset annetaan yhä useammin vain sähköpostilla.

Sähköpostihaastattelu ei kuitenkaan ole haastattelu. Se ei mahdollista jatkokysymyksiä, joten ikävät kysymykset voi kiertää epämääräisillä horinoilla asian vierestä. Jatkokysymykset voi torjua ilmoittamalla, että ”minähän vastasin jo”.

Sähköpostivastauksista toimitus ei myöskään voi tietää, kuka ne oikeasti on laatinut. Onko ne sommitellut viestintävastaava, jokin kriisikomitea vai ehkäpä tekoäly?

Sähköpostihaastattelujen vitsaus on levinnyt myös viranomaisiin.

Jokainen saa tietenkin päättää, haluaako antaa medialle haastattelun vai ei. Demokratian toiminnan kannalta on kuitenkin ongelma, jos vallanpitäjät eivät suostu vastaamaan median kysymyksiin.

Sähköpostihaastattelujen vitsaus on levinnyt myös viranomaisiin. Joskus on vaikeaa saada vastauksia puhelimitse edes yksinkertaisiin kysymyksiin.

Haastateltavien on hyvä tietää, että toimittajien haastattelut voi karkeasti jakaa kahteen luokkaan.

Ensimmäinen on tiedonhankintahaastattelu eli taustahaastattelu. Silloin tarkoitus ei ole siteerata haastateltavaa, vaan toimittaja hankkii tietoja. Yksinkertaisimmillaan kysellään jonkin hankkeen aikataulua tai muuta teknisluonteista asiaa.

Toisessa haastattelutyypissä haastateltavaa on tarkoitus siteerata. Silloin varsinkin virkamiesten ja vallankäyttäjien nimi mainitaan, mutta taviksia voidaan haastatella anonyymisti. Poikkeuksellisesti myös muita kuin taviksia voidaan haastatella anonyymisti, jos he sen ansiosta voivat kertoa tietojaan vapaasti.

Viranomaisiin on hiipinyt PR- ja brändiajattelu.

Journalistin ohjeiden mukaan toimittajan on kerrottava haastateltavalle, onko kyse haastattelusta vai taustahaastattelusta. Haastateltavalla on oikeus tarkistaa lausumansa. Julkisen sanan neuvoston päätösten perusteella kummassakaan ei näyttäisi olevan suuria ongelmia.

Voiko virkamies siis kieltäytyä tiedonhankintaan liittyvästä haastattelusta ja pyytää kysymyksiä sähköpostitse? Julkisuuslain mukaan tieto voidaan antaa myös suullisesti – ja silloin se on aina maksutonta.

Olen tulkinnut ongelman liittyvän siihen, että viranomaisiin on hiipinyt yritysmaailman puolelta PR- ja brändiajattelu. Se kuitenkin sopii huonosti viranomaistoiminnan ohjenuoraksi. Viranomaisten toiminnan perusta on julkisuusperiaate. Kiusallista tietoa ei voi salailla viranomaisbrändin varjelemiseksi.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat, susanna.reinboth@hs.fi