Ihmiset Liiton tuore hallitusjäsen: Mikä on läheisin juristiporukkasi, Oona Mölsä? Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Oona Mölsä valittiin uutena henkilönä Juristiliiton hallitukseen kaudelle 2025–2026. Hän on tuttu myös Nuorten Juristien hallituksesta ja aiemmin Juristiliiton julkisen sektorin valiokunnasta. Koronapandemian aikana hänen työhönsä kuului paljon tiedottamista muun muassa rajoituspäätöksistä. Poikkeukselliset olosuhteet antoivatkin oppia siitä, että mitä vain voi tulla eteen. 6.5.2025 | Lukuaika: 3 minuuttia Teksti Hanna Karpio kuvat ja videot Meeri Koutaniemi Kuuntele juttu Jaa juttu Jaa ikkuna Jaa tämä linkki seuraavilla tavoilla Tai kopioi linkki Kopioi Mitä työsi pitää sisällään? Työskentelen tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan ja rekisteröintien parissa ja konsultoin kollegoita juridisissa kysymyksissä. Olen valmistelemassa linjauksia ja ohjeita sekä koulutan niihin liittyvissä asioissa. Lisäksi tehtäviini kuuluu muun muassa lausuntojen laatiminen hallituksen esitysluonnoksiin ja esityksiin ministeriöille ja valiokunnille sekä tarvittaessa niistä kuultavana käyminen. Olen myös mukana tartuntatautilain kokonaisuudistuksen valmistelutyöryhmässä, jossa korona-ajalta saadut opit ovat hyödyksi. Työni on hyvin monipuolista, ja siitä pidänkin. Meillä on moniammatillinen työyhteisö, jossa kohtaan paljon eri ammattiryhmiin kuuluvia kollegoita, kuten lääkäreitä sekä hoitotyön ja sosiaalihuollon ammattilaisia. Pidän suurena rikkautena, että asioihin saa niin monia erilaisia näkökulmia. Mikä on Juristiliiton merkitys jäsenilleen? Liitto merkitsee varmasti jokaiselle hieman erilaisia asioita, jäsenen omista lähtökohdista riippuen. Itse näen liiton yhteisönä, joka tukee meitä juristeja, edistää asioitamme työelämässä ja puolustaa oikeusvaltion vahvaa asemaa ja sen kehittämistä. Ajattelen jäsenyyden myös vahvistavan juristien ammatti-identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Juristiliitto tarjoaa tärkeitä palveluita ja etuja, kuten työ- ja virkasuhdeneuvontaa, koulutuksia ja hyvin kattavan oikeusturvavakuutuksen. Ajattelen jäsenyyden myös vahvistavan juristien ammatti-identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Mihin asioihin haluat erityisesti vaikuttaa liiton hallituksen jäsenenä? Haluan osaltani varmistaa, että Juristiliitto pysyy vakaana ja vahvana liittona, joka toimii ennen kaikkea jäseniään varten ja jonka jäsenet tuntevat saavansa vastinetta jokaiselle jäsenmaksueurolleen. Pidän tärkeänä, että liitto ajaa työelämässä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksiä sekä sitä, että juristin työ on hyvin yhdistettävissä myös perhe- ja muuhun elämään. On myös tärkeää, että liitto edelleen puolustaa vahvasti oikeusvaltiota ja oikeudenhoidon riittävää resursointia. Haluan lisäksi pitää esillä ja edistää tuomioistuinharjoittelun kehittämistä. Pidän tärkeänä, että liitto ajaa työelämässä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksiä. Mikä on sinun läheisin juristiporukkasi? Niitä on useita, olen siinä mielessä hyvin onnekas! Kaikista läheisin juristiporukkani on oma puolisoni, jonka tapasin opiskeluaikana. Minulla on useita läheisiä ystäviä opiskeluajoilta sekä vaihtoajoilta Isosta-Britanniasta. Juristiystäviä ja -kollegoita löytyy myös töistä ja auskultoinnin ajalta on niin ikään jäänyt hyviä ystäviä. Meillä on myös tosi mukava yhteisö Juristiliiton sekä Nuorten Juristien hallituksessa. Millaista arvelet juristin työn olevan vuonna 2050? Tämä ei olekaan ihan helppo kysymys. Teknologia kehittyy ja pandemiakin osoitti, että mitä vain voi tulla eteen. Tekoäly varmasti osaltaan muuttaa juristienkin työtä ja tuottaa uusia juridisia kysymyksiä. Tekoäly tulee varmasti kehittymään, ja se osaltaan muuttaa myös juristien työtä. Toisaalta ajattelen, että yhteiskunta myös jatkuvasti monimutkaistuu ja meille tulee uusia ilmiöitä ja ongelmia, joiden hallitsemiseen ja selvittämiseen juristeja tarvitaan. Juristeille riittää varmasti töitä myös tulevaisuudessa, kunhan omaa osaamistaan on valmis kehittämään muuttuvan yhteiskunnan mukana. Luitko jo nämä? Ihmiset 22.4.2025 Juristien tähdittämä Lain Huuto – rakkaudesta kuoromusiikkiin Ihmiset 14.3.2025 Opiskelijayhdistys Lexin hallitus vuodelta 2004 pitää edelleen yhtä Ihmiset 13.3.2025 Oikikseen suuntaavan Luule Jaanisoon kipinä juridiikkaan syntyi omakohtaisista kokemuksista
Ihmiset 13.3.2025 Oikikseen suuntaavan Luule Jaanisoon kipinä juridiikkaan syntyi omakohtaisista kokemuksista