Blogit 10.9.2024

Avoimuusrekisteri lisää vaikuttamistyömme läpinäkyvyyttä

Jenni Tuomainen

Kirjoittaja on liiton oikeus- ja koulutuspoliittinen juristi.

jenni.tuomainen@juristiliitto.fi

Juristiliiton tuore avoimuusrekisteri-ilmoitus kertoo työstämme esimerkiksi oikeusprosessien nopeuttamiseksi, oikeudenhoidon rahoituksen lisäämiseksi, tuomioistuinharjoittelun kehittämiseksi, tuomioistuinten riippumattomuuden vahvistamiseksi, koulutusmäärien rajaamiseksi ja poliittisen ohjauksen avoimuuden lisäämiseksi. 

Elokuun loppu merkitsi merkittävää edistysaskelta suomalaisessa vaikuttamistoiminnassa, kun ensimmäiset toimintailmoitukset tuli jättää avoimuusrekisteriin. 

Ensimmäisellä ilmoituskierroksella raportoitiin eduskuntaan ja ministeriöihin liittyvästä pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta vaikuttamistoiminnasta ajalla 1.4.–30.6.2024. Ilmoituksessa tuli raportoida sellaisista vaikuttamistoiminnan aiheista, jotka liittyivät esimerkiksi lainsäädäntöön, yleisesti politiikkaan tai muuhun päätöksentekoon kohdistuvaan vaikuttamiseen.  

Yhteydenottojen muodot voivat olla esimerkiksi kasvotusten tai etäyhteydellä toteutettuja tapaamisia, sähköposteja, puheluita tai sosiaalisen median yksityisviestejä. Toimintailmoituksella ei tarvinnut ilmoittaa viranomaisen asettamiin tai lakisääteisiin työryhmiin, neuvottelukuntiin tai vastaaviin monijäsenisiin toimielimiin osallistumisesta, eduskunnan tai ministeriöiden järjestämiin kuulemisiin osallistumisesta tai näille osoitetuista lausunnoista tai vaikutustenarvioinneista. Myöskään journalistisessa tarkoituksessa tehtyä tiedonkeruuta ei rekisteriin ilmoitettu. 

Raportointijakson aikana liitto keskittyi erityisesti kuuteen tärkeään teemaan, jotka kertovat liiton työstä suomalaisen oikeusvaltion ja oikeusjärjestelmän kehittämiseksi. 

1. Oikeusprosessien nopeuttaminen 

Hitaat oikeusprosessit ovat yksi oikeudenhoidon suurimpia haasteita. Juristiliitto on esittänyt, että prosessien nopeuttamiseksi tarvitaan sekä lisää resursseja että uusia tehokkaampia toimintatapoja, kuten kevennettyjä menettelyjä pienissä riita-asioissa. Näillä toimenpiteillä pyritään takaamaan oikeudenmukaiset ja ajallisesti kohtuulliset oikeudenkäynnit kaikille osapuolille. 

2. Oikeudenhoidon rahoituksen lisääminen 

Oikeudenhoidon resurssien riittämättömyys on ollut pitkään oikeusvaltiomme suurimpia ongelmia. Prosessien kestojen pidentyminen johtuu osittain käsiteltävien asioiden määrän kasvusta, mutta erityisesti rahoituksen puutteellisuudesta.  

Juristiliitto onkin aktiivisesti vaikuttanut oikeudenhoidon rahoituksen lisäämiseksi ja korostanut, että ilman riittäviä resursseja oikeusvaltion peruspilarit ovat vaarassa heikentyä. 

3. Tuomioistuinharjoittelun kehittäminen 

Keväällä 2024 Juristiliitto toteutti laajan kyselyn käräjänotaareille tavoitteenaan tunnistaa tuomioistuinharjoitteluun liittyviä epäkohtia ja niiden laajuutta. Kyselyn tulokset osoittivat selkeitä kehitystarpeita, ja Juristiliitto vastasi tähän laatimalla seitsemän kohdan ehdotuksen tuomioistuinharjoittelun parantamiseksi

Näihin ehdotuksiin kuului muun muassa palkkauksen parantaminen, valtakunnallinen ohjeistus harjoittelusta, harjoittelupaikkojen lisääminen ja työaikalain soveltaminen harjoitteluun. Ehdotukset on toimitettu mm. oikeusministeriöön ja Tuomioistuinvirastoon, ja niiden tavoitteena on luoda entistä laadukkaampi ja toimivampi tuomioistuinharjoittelu kaikille tuleville oikeusalan ammattilaisille. 

4. Oikeusvaltion turvaaminen ja tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden vahvistaminen 

Oikeusvaltion turvaaminen ja tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden vahvistaminen ovat olleet keskeisiä teemoja Juristiliiton vaikuttamistyössä. Tuomioistuinten riippumattomuus on turvattava kaikin keinoin. Tämä on ensiarvoisen tärkeää oikeusvaltion ylläpitämiseksi ja kansalaisten luottamuksen säilyttämiseksi oikeusjärjestelmään. 

5. Juristien koulutusmäärät ja työllisyystilanne 

Nykyiset juristien koulutusmäärät vastaavat työelämän tarpeita, eikä koulutusmääriä tule lisätä. Tällä varmistetaan korkealaatuinen koulutus ja hyvä työllistyminen myös tulevaisuudessa. 

6. Poliittisen ohjauksen avoimuus 

Poliittinen ohjaus on osa demokraattista yhteiskuntaa. Sen tulee kuitenkin tapahtua läpinäkyvästi, ja päätöksentekoon liittyvien prosessien on oltava kansalaisten ja asiantuntijoiden arvioitavissa. Tällä vahvistetaan kansalaisten luottamusta lainvalmistelun ja päätöksenteon laatuun. 

Juristiliiton vaikuttamistoiminta on siis viime aikoina keskittynyt edistämään oikeusalan ammattilaisten ja kansalaisten oikeuksia, vahvistamaan oikeusvaltion perusperiaatteita ja luomaan parempia edellytyksiä oikeudenhoidolle. 

Olemme Juristiliitossa tyytyväisiä, että tekemämme tärkeä vaikuttamistyö oikeusvaltion puolustamiseksi ja oikeudenhoidon kehittämiseksi saadaan avoimuusrekisterin kautta helposti nähtäväksi. Rekisteri kirittää myös meitä itseämme kehittämään vaikuttamistoimintaamme sekä sen laajuutta. 

Syyskauden 1.7.-31.12.2024 vaikuttamistoiminnasta raportoidaan alkuvuodesta 2025. 

Lisää artikkeleita

Kaikki blogit