Ruotsinkielisiä lakimiehiä tarvitaan, mutta koulutuksen tulee olla varmalla rahoituspohjalla

Torstaina 13.1.2022 valtioneuvoston asialistalla oli valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004, ns. koulutusvastuuasetus) liitteen (594/2020) muuttamisesta.  

Tämän 1. elokuuta 2023 voimaan tulevan ”liitteen” muuttaminen tarkoittaa muun muassa sitä, että Åbo Akademi sai tutkinnonanto-oikeuden seuraaviin tutkintoihin: OTM, OTL, OTT sekä kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisteri. Sen sijaan Vaasan yliopisto ei saanut oikeustieteellisten tutkintojen tutkinnonanto-oikeutta.

Kyse ei ole – ainakaan tällä erää – oikeustieteen aloituspaikkojen määrän lisäyksestä, vaan siitä, että Åbo Akademi saa kouluttaa sisään ottamansa ON-opiskelijat maistereiksi.  

Lakimiesliitto on johdonmukaisesti vuosien saatossa vastustanut OTM-tutkinnonanto-oikeuden eli koulutusvastuun myöntämistä uusille yksiköille. Olemme sitä mieltä, että on viisaampaa kehittää olemassa olevia yksikköjä. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa annetaan jo nyt ruotsinkielistä ja kaksikielistä opetusta niin Helsingissä kuin Helsingin yliopiston Vaasan yksikössä. 

Åbo Akademissa koulutus ei edes ole ruotsinkielistä siltä ­– melko huomattavalta osin – kuin sen antamat tutkinnot perustuvat siihen, että opiskelijat suorittavat suomenkielisiä kursseja Turun yliopiston puolella. Oikeasti ruotsinkielinen tutkinto on suoritettavissa Helsingin yliopistossa. Kyseessä ei siten ilmeisesti ole niinkään kielikysymys vaan alueellinen ulottuvuus. 

Tapahtuneet tosiasiat ovat realiteetteja, jotka Lakimiesliitto ottaa toiminnassaan huomioon. Åbo Akademi on mielestämme arvostettu ja tärkeä toimija suomalaisessa yliopistokentässä. Lakimiesliiton hyvä yhteistyö myös Ämnesföreningen Stadga r.f.:n kanssa tulee jatkumaan. Toivomme vilpittömästi, että tutkinnonanto-oikeus osoittautuu ÅA:n opiskelijoiden kannalta onnistuneeksi ratkaisuksi.  

Mitä tapahtuu yhteisvalinnalle ja ruotsinkielisten opiskelijoiden erilliskiintiölle? 

Joitakin kysymysmerkkejä on uudistuksen osalta ilmassa. Seuraavaksi joudutaan ottamaan kantaa siihen, miten yliopistolain edellyttämä yhteisvalinta järjestetään. Myös ruotsinkielisten opiskelijoiden kiintiökysymys on herkkä asia, josta on oteltu ennenkin. Valtioneuvoston istunnon esittelymuistion (OKM, ylijohtaja Atte Jääskeläinen, s. 7) mukaan yliopistolain 36 §:n 3 momentissa tarkoitettua kielitaitokiintiötä voi edelleen käyttää, jos se on tarpeen ruotsin kielen taitoisten koulutustarpeen turvaamiseksi. 

Selvyyden vuoksi todettakoon, että Lakimiesliitto pitää erittäin tärkeänä, suorastaan välttämättömänä, että Suomessa on riittävästi ruotsin kielen taitoisia juristeja turvaamaan ruotsinkielisten kansalaisten oikeuspalvelut. Se, että joutuisimme siirtymään toisen kotimaisen kielen tulkkaukseen tuomioistuimissa esimerkiksi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, on melkoinen kauhukuva. 

Rahoituksen on oltava varmalla pohjalla

Edellä mainitun esittelymuistion (s. 8) mukaan esityksellä ei ole vaikutuksia valtiontalouteen. Lakimiesliitto aikoo seurata silmä kovana sitä, että nyt ilman lisärahoitusta käynnistynyt Åbo Akademin tutkinnonanto-oikeus pysyy jatkossakin omarahoitteisena siten, ettei muutaman vuoden kuluttua todeta, että kassa on tyhjä ja lahjoitusprofessuurien rahoitus päättynyt. Muussa tapauksessa seurauksena ovat jatkuvat huutokauppakierrokset, joissa yliopistot haalivat kokoon alkupotin, jolla nakitetaan ministeriö antamaan tutkinnonanto-oikeus.  

Olisikin toivottavaa, että avoimesti tuotaisiin julkiseen keskusteluun kysymys siitä, kuinka kestävä esimerkiksi Åbo Akademin rahoituspohja on 10–20 vuoden aikajänteellä. Jos rahoitus on kestävällä pohjalla, erinomaista. Jo nyt heikkoa yliopistojen rahoitustilannetta ei tule heikentää jakamalla pottia aina vain uusille toimijoille. Se tiedetään kokemuksesta, että uusilla yksiköillä on taipumus kasvaa kasvamistaan.  

Lisäksi on syytä pitää silmällä sitä kehitystä, jossa yliopistojen rahoitus tulee enenevässä määrin liike-elämän toimijoilta ja kunnilta. Riski siitä, että raha ja politiikka saavat liikaa sananvaltaa tutkimuksessa ja opetuksessa, on uhka yliopistoautonomialle.  

Ei ole mitään syytä riemuita siitä, että saatiinpa ”ilmaiseksi” lisää tutkinnonanto-oikeuksia. On päinvastoin todella surullista, ettei valtiolla ole varaa itse rahoittaa riippumatonta tutkimusta ja opetusta. 

Vuoroin keskitystä, vuoroin hajautusta  

Siitäkään ei ole syytä riemuita, että oikeustieteen opinnoilta vaaditaan työelämärelevanssia, mutta työelämällä ei ole loputtomasti relevanssia lakimiehille. Olemme juuri päässeet alle 500 työttömän juristin rajan. Auskultointipaikoista on huutava pula. Lupalakimies täytyy olla, että pääsee käräjäsaliin esiintymään. Asianajajatutkinto on kallis.

Ei voida toimia niin, että tutkintohanaa käännetään aina vain isommalle, vaikka uraputki ei vedä niin kuin sen pitäisi. Lisäkouluttamisen ymmärtäisi, jos esimerkiksi tuomioistuinlaitokseen oltaisiin palkkaamassa kipeästi kaivattavia käsipareja resurssiongelman helpottamiseksi. 

Täytyy toivoa, että valtiovalta kykenisi tekemään pidempiaikaisen, tutkittuun tietoon pohjautuvan korkeakoulupoliittisen linjauksen, jotta vältyttäisiin toistuvalta arpapeliltä ja politikoinnilta sen suhteen, mikä yliopisto mitäkin tutkintoja milloinkin antaa. Lyhytjänteinen edestakaisvetoinen hajauttamis-keskittämis-hajauttamis-politiikka syö korkeakoulujen toiminnan suunnittelulta pohjaa.

Voidaan kysyä, onko Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT seuraava kärkkyjä, kun peli on nyt avattu muun muassa hallintotieteiden kandidaatti-, maisteri-, lisensiaatti- ja tohtoritutkinnoilla. Kuten muistamme, Itä-Suomen yliopistossa laajennuttiin samalla taktiikalla kouluttamaan lopulta myös lakimiehiä.  

Kirjoittaja on Lakimiesliiton puheenjohtaja.