Lakialallakin tarpeettomia kilpailukieltosopimuksia

Akava on selvittänyt kilpailu- ja salassapitosopimuksiin liittyviä ongelmakohtia jäsenjärjestöiltään syksyllä 2018. Lakimiesliitto on Akavan jäsenjärjestönä osallistunut selvitykseen tuoden esiin erityisesti asianajo- ja lakiasiainsektorilla työskentelevien lakimiesten kilpailukieltosopimuksiin liittyvää problematiikkaa.

Akavan tekemän selvityksen mukaan akavalaisten kilpailukieltosopimukset ovat kolminkertaistuneet 2000-luvulla ja vuonna 2017 työsopimuksissa lähes puolessa oli sovittu kilpailukielto- ja/tai salassapitoehdosta. Kilpailukieltosopimukset yleistyvät hälyttävää tahtia ja Akavan tuoreimpien arvioiden mukaan tänä vuonna tehtävissä työsopimuksissa jopa 70 prosentissa olisi kilpailua rajoittava ehto.

Kun otetaan huomioon työsopimuslain perustelut kilpailukieltosopimuksen tekemiselle asetetuista erityisen painavista syistä ja kilpailukieltosopimusten yleisyyden, voidaan perustellusti yhtyä tehdyn selvityksen lopputulokseen: kilpailukieltosopimuksen edellytykset eivät voi täyttyä kaikkien tehtyjen kilpailukieltosopimusten osalta.

Joissakin yrityksissä kilpailukieltoehto on jopa työsopimuksen vakioehto, jota ei voi saada poistettua neuvotteluteitse. Työntekijällä voi työsopimuksen allekirjoittamistilanteessa olla tosiallisina vaihtoehtoina vain työtarjouksen hylkääminen tai sen hyväksyminen kyseenalaisin kilpailukieltoehdoin. Vaikka työsopimuslain mukaan ilman erityisen painavaa syytä tehty kilpailukieltosopimus on mitätön, on riski kiellon pätevyydestä aina työntekijällä, mikäli hän tällaisen ehdon on hyväksynyt. Voimassaolevan työsopimuslain mukaan kilpailukieltoehdon edellyttäminen työsopimukseen ei maksa työnantajalle mitään, mikäli kilpailukiellon pituus on enintään 6 kuukautta. Tällöin houkutuskiellon ottamiseen osaksi työsopimusta voi olla liian suuri. Tähän toimintakulttuuriin täytyy saada muutos.

Kilpailukiellon merkitys tai oikeammin sen ankaruus on osiltaan riippuvainen myös työntekijän koulutuksesta, työtehtävistä ja toimialasta. Asianajajan tai lakiasiainsektorilla työskentelevän juristin kilpailukielto rajoittaa siirtymistä uuden työnantajan palvelukseen tai oman yrityksen perustamista käytännössä huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi taloushallintoon tai markkinointiin perehtyneen työntekijän.

Asianajajan tai lakiasiansektorilla työskentelevän juristin todennäköinen uusi työnantaja on asianajo- tai lakiasiainsektorilla toimiva yritys (tai oma yritys), sillä työntekijän osaaminen on varsin suurella todennäköisyydellä kohdentunut hyvin voimakkaasti palvelemaan juuri kyseisen toimialan tarpeita. Työpaikan vaihtaminen ei käytännössä ole mahdollista rikkomatta kilpailukieltosopimusta. Työllistymismahdollisuudet täysin uudelle toimialalle ovat rajalliset. Toki siirtyminen täysin uudelle toimialalle ei tietenkään ole mahdottomuus.

Mikäli asianajajaa tai lakiasiansektorilla työskentelevän juristin työllistymismahdollisuuksia verrataan pätevän kilpailukiellon aikana mainittuihin taloushallinnon tai markkinoinnin ammattilaiseen, on jäljempänä mainittujen mahdollisuudet siirtyä uuden työnantajan palvelukseen kilpailukiellosta huolimatta huomattavasti laajemmat. Taloushallinnon tai markkinoinnin ammattilaisen ammattitaito on hyödynnettävissä käytännössä hyvinkin laajasti kaikilla toimialoilla, sillä henkilön ammattiosaaminen ei kohdistu vain tietylle sektorille samalla tavalla kuin asianajajilla tai lakiasiansektorilla työskentelevillä juristeilla. Rakennusteollisuudessa toimivan taloushallinnon ammattilaisen osaaminen on hyödynnettävissä niin ruoka-, auto-, elektroniikan- kuin ravintola-alallakin, jolloin päteväkään kilpailukielto ei estä työntekijän siirtymistä uuden työnantaja palvelukseen niin totaalisesti kuin asianajajan tai lakiasiansektorilla työskentelevän juristin kohdalla.

Mitä pienemmällä sektorilla työntekijän ammatillinen osaaminen on hyödynnettävissä, sitä ankarampana kilpailukieltoehto näyttäytyy yksittäisen työntekijän kannalta. Koska kilpailukiellosta sopimisen edellytykset tulee olla samat riippumatta työntekijän tutkinnosta, ammatista tai toimialasta, yhtyy Suomen Lakimiesliitto Akavan kilpailukieltoa koskevassa selvityksessä esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan kilpailukieltorajoituksen ajalta työntekijälle tulee maksaa korvaus. Korvauksen suuruus tulee mitoittaa siten, että työnantaja joutuu aina yksittäistapauksittain arvioimaan omalta kannaltaan, täyttyykö ja haluaako työnantaja rajoittaa työntekijän työllistymisoikeutta työsuhteen päättymisen jälkeen. Pelkästään kilpailukieltosopimuksen edellytysten kiristäminen ei riitä rajoittamaan kilpailurajoitteiden käyttöä, jotka selvityksen mukaan eivät nykyisin kestä päivänvaloa.

Kirjoittaja toimii lakimiehenä Lakimiesliiton virka- ja työsuhdeneuvonnassa