Lausunnot 29.9.2022

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ulosottokaaren 4 luvun 48 §:n väliaikaisesta muuttamisesta

Suomen Lakimiesliitto kiittää oikeusministeriötä lausuntopyynnöstä liittyen luonnokseen hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ulosottokaaren 4 luvun 48 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ja lausuu kunnioittavimmin seuraavaa:

Lakimiesliitto ymmärtää luonnoksen taustalla olevan tarkoituksen väliaikaisella toimella tukea kansalaisten ostovoimaa vallitsevassa tilanteessa.

Lakimiesliitto on kuitenkin huolissaan muutoksen vaikutuksista muun muassa maksuhäiriömerkintöjen määrään, luottokelpoisuutensa menettävien velallisten määrään, ulosottoaikojen kokonaiskestoon ja korkokustannusten kasvuun liittyen, kun yhteiskuntamme tavoite on samanaikaisesti pitkäaikaisvelallisten määrän vähentäminen ja maksukyvyttömyyden torjuminen. Kohonneista elinkustannuksista selviytymiseksi ulosottomenettelyssä annetaan velallisille ulosottokaaressa säädettyjä helpotuksia toistuvaistulon ulosmittauksessa, joita ovat ulosmittauksen määrän pienentäminen, ulosmittauksen lykkääminen ja vapaakuukaudet.

Lakimiesliitto katsoo, että perustellumpaa olisi kehittää ulosottovelallisen asemaa helpottavaa vapaakuukausijärjestelmää, jonka muutokset tulisi tehdä eduskunnan käsittelyssä olevan vapaakuukausijärjestelmää koskevan HE 142/2022 vp yhteydessä.

 

Lisätiedot: Jenni Tuomainen, oikeus- ja koulutuspoliittinen asiantuntija, etunimi.sukunimi@juristiliitto.fi


Kaikki Lakimiesliiton lausunnot löytyvät täältä.


 

Lisää lausuntoja

Kaikki lausunnot