Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Saat neuvontapalvelut, tapahtumat ja kaikki edut heti käyttöösi.
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 31.3.2023
Palkansaajien pääsopijajärjestöt ja Sivista ovat hyväksyneet viime perjantaina syntyneet neuvottelutuloksen yliopistojen uudeksi työehtosopimukseksi ajalle 1.4.2023–31.3.2025.
Yliopistojen 34 000 palkansaajan työehdoista neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista.
Yleiskorotus on nostaa palkkoja kahdessa vuodessa yhteensä 5,5 prosenttia.– Molemmat yleiskorotukset toteutuvat ensimmäisen sopimusvuoden aikana, mikä on palkansaajan kannalta hyvä asia, JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho kertoo.
Tänä vuonna yleiskorotus nostaa kaikkien palkkoja 3,5 prosenttia 1. syyskuuta lukien. Toukokuussa yliopistojen kokoaikaisille työntekijöille maksetaan kuukausipalkasta laskettava 12,6 prosentin kertaerä, kuitenkin vähintään 400 euroa.
Erän edellytyksenä on, että työsuhde on alkanut tänä vuonna 1. helmikuuta ja on voimassa toukokuun loppuun ja että henkilölle maksetaan palkkaa.– Lyhyt katkos esimerkiksi määräaikaisuuksien välissä ei estä erän saamista, Aho painottaa.
Kertaerä maksetaan myös euromääräisen palkkauksen piirissä oleville sekä Suomen Akatemian rahoittamille akatemiatutkijoille ja akatemiaprofessoreille.
Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkiot nousevat 6 prosenttia 1. syyskuuta.
Ensi vuonna yleiskorotus korottaa palkkoja 2 prosenttia 1. maaliskuuta lukien.
Hyvänä suuntana Aho ja JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) pitävät sitä, että osana jatkuvan neuvottelun periaatetta osapuolet ovat nyt sitoutuneet tarkastelemaan sopimuskauden aikana yliopistojen palkkausjärjestelmän nykytilaa ja mahdollisuuksia kehittää sitä.
– Pyrimme tätä kautta vaikuttamaan yliopistojen palkkakilpailukykyyn ja houkuttelevuuteen työnantajina, Aho ja Niemelä painottavat.
JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Neuvottelut kuluvan vuoden palkankorotuksista alkoivat 17. tammikuuta.
Ne ovat osa viime vuoden huhtikuussa solmittua kaksivuotista työehtosopimusta, jossa on sovittu, että vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan tammikuun loppuun mennessä.
Palkansaajajärjestöt irtisanoivat yliopistoja koskevan työehtosopimuksen 17. helmikuuta.
Juristiliitto on JUKO:n jäsenliitto.
Lisätiedot Juristiliiton jäsenten osalta:Petteri Kivelä, neuvottelupäällikköpetteri.kivela@juristiliitto.fip. 041 458 0038
Tutustu ajankohtaiseen neuvottelutilanteeseen koontisivullamme.
Uutiset24.9.2024
Uutiset9.9.2024
Uutiset5.9.2024
Uutiset30.8.2024