Uutiset 22.2.2023

Vastavalmistuneen juristin vähimmäispalkkasuositus on 4 630 euroa kuukaudessa

Juristiliiton hallitus on vahvistanut vähimmäispalkkasuositukset vuodelle 2023. Suosituksen mukaan vastavalmistuneen oikeustieteen maisterin vähimmäispalkkasuositus on 4 630 euroa kuukaudessa. Suositusta korotettiin noin 3,5 prosentilla vuodesta 2022. Oikeustieteen opiskelijoiden osalta vähimmäispalkkasuosituksia nostettiin samassa suhteessa.

Vähimmäispalkkasuositus perustuu Juristiliiton vuosittain toteuttamaan palkkatutkimukseen ja yleiseen työmarkkinatilanteeseen. Tänä vuonna palkkasuositus annettiin poikkeuksellisessa talous- ja neuvottelutilanteessa, mikä huomioitiin myös suosituksessa. 

– Nyt antamamme vähimmäispalkkasuositus myötäilee työmarkkinapöydissä tähän mennessä tehtyjä ratkaisuja. Tiedostamme ostovoiman aivan poikkeuksellisen heikkenemisen. Korotuksen on siksi oltava huomattava ja se onkin korkein vuosiin. Samalla korotus on linjassa muiden alojen ratkaisujen kanssa, korotus on perusteltu ja myös työnantajien noudatettavissa, toteaa Juristiliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander

Tukea palkkaneuvotteluihin 

Liiton hallituksella on ollut palkkasuositusta linjatessaan käytössään myös Juristiliiton vuosittain tekemän palkkatutkimuksen ennakkotiedot.  

Palkkatutkimus selvittää laajasti juristien ansiotasoa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Palkkatutkimus perustuu jäsenistön ansioihin lokakuussa 2022. Esimerkiksi alle vuoden työkokemuksella toimivien juristien mediaanipalkka yksityisellä sektorilla lokakuussa 2022 oli 4 490 euroa. Palkkatutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan huhtikuussa.  

Juristiliitto haluaa tarjota palkkasuosituksella tukea palkkaneuvotteluihin. 

Myös oikeustieteen opiskelijoille on oma suosituksensa, jossa palkka on suhteutettu suoritettuihin opintopisteisiin. 

– Haluamme tarjota opiskelijoille konkreettisia neuvoja siihen, millaista palkkaa alan työstä voi pyytää. Opintojen loppuvaiheen opiskelijalla on jo runsaasti tietoa ja taitoa, jolloin palkankin pitää olla lähempänä valmistuneen palkkaa, Tilander sanoo.  

Liiton palkkasuosituksia on noudatettu hyvin etenkin yksityisen sektorin keskisuurissa ja suurissa työpaikoissa. Palkkasuosituksen alle jäävät usein julkinen sektori ja yksityisen sektorin pienet työpaikat. Liiton vuotuinen palkkatutkimus osoittaa, että kokonaisuudessaan vähimmäispalkkasuosituksella on laajaa vaikutusta alan aloituspalkkoihin ja se nostaa myös aivan alimpia palkkoja. 

Lue lisää: Juristiliiton vähimmäispalkkasuositus ja opiskelijoiden palkkasuositukset

Lisätietoja:

Jore Tilander
toiminnanjohtaja
jore.tilander@juristiliitto.fi
041 458 0030

Merilla Kivineva
viestinnän asiantuntija
merilla.kivineva@juristiliitto.fi
040 514 1506

Lisää uutisia

Kaikki uutiset