Uutiset 26.2.2020

Rahoitusalan YTN-liittojen jäsenten ylityö- ja vapaa-ajalla työasioissa matkustamisen kiellot voimaan 27.2.

 

Rahoitusalan työehtosopimus päättyi 31.1.2020, mutta sopimuksen määräykset ovat edelleen voimassa ns. jälkivaikutuksen perusteella. Neuvottelut aloitettiin jo marraskuun alussa, mutta valitettavasti ne eivät ole edenneet toivotulla tavalla. Suurin kiistakysymys koskee palkankorotuksia.

Työnantaja on sitoutunut ns. yleiseen linjaan, jossa palkankorotukset määräytyvät vientialojen sopimusten mukaan. Palkankorotusten jakotavan ja jäsenistön ostovoiman turvaavien yleiskorotusten osalta työnantaja haluaa kuitenkin toimia toisin ja kieltäytyy neuvottelemasta yleisen linjan mukaisista korotuksista rahoitusalalla.

YTN lähtee siitä, että rahoitusalan esimiesten ja asiantuntijoiden tulee saada samansuuruiset yleiskorotukset kuin muidenkin alojen ylemmät toimihenkilöt ovat saaneet, jotta heidän palkkansa eivät jäisi jälkeen muista aloista. Mikäli rahoitusalalla noudatetaan kierroksesta toiseen yleisen linjan mukaista kustannusvaikutusta, mutta yleiskorotusten sijasta korotukset jaetaan työantajan päättämän paikallisen erän (eli palkkakeskusteluerän perusteella), vaikuttaisi se rahoitusalan mediaanipalkkojen kehitykseen negatiivisesti.

Työnantajalle on esitetty yleisen linjan mukaisia yleiskorotuksia, mutta työnantaja ei ole valmis edes keskustelemaan aiheesta. Neuvottelutulos on aina kompromissi, mutta kompromissia ei voida löytää mikäli neuvotteluissa ei voida puhua kuin yhden osapuolen tavoitteista.

Rahoitusalan ylityö- ja vapaa-ajalla työasioissa matkustamisen kiellot voimaan 27.2.

Osoittaaksemme työnantajalle halumme neuvotella tosissaan ja tahtomme saada tavoitteemme keskusteluun, YNT-liitot asettavat rahoitusalalle pitkän harkinnan jälkeen ylityö- ja vapaa-ajalla työasioissa matkustamisen kiellot vauhdittamaan neuvotteluja. Kiellot alkavat  27.2.2020 klo 8.00 ja ovat voimassa toistaiseksi. Myös muut alan palkansaajajärjestöt ovat asettaneet vastaavat kiellot.

Rahoitusalan asiantuntijat ja esimiehet ovat erittäin sitoutuneita työhönsä ja tekevät jatkuvasti pidempää päivää kuin työsopimuksessa sovitun 37,5 tuntia viikossa.

Ylityökiellon aikana rahoitusalan työehtosopimuksen piirissä työskentelevät YTN-liittojen jäsenet pitäytyvät normaalissa, työsopimuksen mukaisessa työajassa, eikä ylitöitä tehdä. Kiellon aikana liukumasaldoja voi pitää normaalisti, mutta liukumia ei kerrytetä.

Vapaa-ajalla työasioissa matkustamisen kiellon osalta jäseniä ohjeistetaan matkustamaan työn takia ainoastaan työajalla. Tämä ei koske kodin ja työpaikan välisiä matkoja vaan varsinaisia työmatkoja.

Toivomme, että kieltojen myötä neuvottelut vauhdittuvat ja pääsemme aidosti neuvottelemaan myös omista tavoitteistamme.

Lisätietoa kielloista löydät YTN:n verkkosivuilta. Tilanteen etenemistä voit seurata YTN:n ja Lakimiesliiton sivuilta sekä sosiaalisen median kanavista. Lisäksi YTN-liittojen jäseniä palvelee päivystyspuhelin, jonka yhteystiedot ovat tämän viestin lopussa.

YTN finanssiala:

Riikka Sipilä, vastuullinen asiamies
Moa Fanta (Lakimiesliiton edustaja)
Karoliina Huovila
Joonas Kopra
Julia Lauren
Sarianna Heiska
Nuutti Pursiainen

Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@ytn.fi
finanssi@ytn.fi ja Lakimiesliiton osalta moa.fanta@juristiliitto.fi

Lisätietoa kielloista

 

Päivystyspuhelin palvelee
Jos sinulla on kysyttävää kielloista tai neuvottelutilanteesta, ota yhteyttä päivystyspuhelimeemme numeroon 040 352 3671.

Päivystysajat:
27.2. klo 9-17
28.2. klo 9-17
2.3. alkaen ma-pe klo 9-15.

Voit myös lähettää kysymyksesi sähköpostitse osoitteeseen finanssi@ytn.fi tai Lakimiesliittoon moa.fanta@juristiliitto.fi

Lisää uutisia

Kaikki uutiset