Uutiset 2.1.2022

YTN: ”Paras mahdollinen neuvottelutulos”

– YTN osoitti ratkaisuhalukkuuteensa ja – kykyisyytensä vaikeassa työmarkkinatilanteessa. Ratkaisu ei kaikilta osin täytä tavoitteitamme, mutta tässä tilanteessa se on paras mahdollinen neuvottelutulos, jonka myös jäsenistö oli valmis hyväksymään, Hankamäki sanoo.

Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kanssa teknologiateollisuuden, suunnittelu- ja konsulttialan sekä tietotekniikan palvelualoille sovitut sopimukset ovat kestoltaan mallia 1+1.

Ensimmäisen vuoden palkankorotukset ovat jokaisessa sopimuksessa kustannusvaikutukseltaan 1,8 prosenttia. Toisen vuoden palkkaratkaisusta sovitaan ensi syksynä.
Hankamäen mukaan jäsenkunnan kannalta merkittävin asia sopimuksissa on yleiskorotuksen säilyminen osana palkkaratkaisua. Yleiskorotuksen osuus vuoden 2022 palkkaratkaisussa on 0,9 prosenttia.

– On syytä painottaa, että työnantaja halusi neuvottelujen viime metreille yleiskorotuksen kokonaan pois, mikä olisi jättänyt osan ylemmistä kokonaan ilman palkankorotusta. Yleiskorotuksen taso olisi voinut toki olla toinenkin, mutta sen säilyminen on erinomainen asia, hän sanoo.
Teknologiateollisuudessa työskentelevien ylempien toimihenkilöiden kolme sopimusta ovat merkittävä kokonaisuus, sillä niiden piirissä työskentelee sopimusten yleissitovuudesta riippuen yli satatuhatta henkilöä.

– On hienoa, että ylemmät toimihenkilöt voivat olla ensimmäisten joukossa tekemässä merkittäviä ratkaisuja vaikealla työmarkkinakierroksella. Pyrimme omalta osaltamme rauhoittamaan työmarkkinoiden turbulenssia, Hankamäki sanoo.

www.ytn.fi

Suomen Lakimiesliitto on YTN:n jäsenliitto. Lisätiedot Lakimiesliiton jäsenten osalta:

Jaana Meklin, johtaja, työelämä
jaana.meklin@juristiliitto.fi
p. 0400 741 686 

Lisää uutisia

Kaikki uutiset