Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Tutustu koko etu- ja palveluvalikoimaan
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 2.4.2020
Vajaan kahden vuoden mittaisen sopimuksen palkankorotukset ovat yleisen linjan mukaisia ja palkat nousevat sopimuskaudella 3,07 prosenttia.
Tänä vuonna palkat nousevat elokuussa 1,1 prosenttia. Ensi vuoden toukokuussa maksuun tulee prosentin järjestelyvaraerä ja kesäkuussa yleiskorotus nostaa palkkoja 0,97 prosenttia.
Kiky-tunnit poistuvat sopimuksesta.
JUKOn valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne muistuttaa, että koronaepidemian aiheuttamassa poikkeustilassa henkilöstö valtion kaikilla toimialoilla turvaa työllään suomalaisen yhteiskunnan keskeisiä toimintoja.
– Henkilöstö on osoittanut kykynsä joustaa kovan paineen alla.
– Saimme poikkeusoloissa aikaan vastuullisen sopimuksen, johon voi olla hyvin tyytyväinen. Ilmaisen kiky-työajanpidennyksen aika on ohi. Jatkossa työnantaja maksaa palkkaa tehdyistä työtunneista, Rinne toteaa.
Valtion sopimuksen soveltamisalalla työskentelee noin 72 000 palkansaajaa.
Sopimusneuvotteluihin osallistuvat JUKO, Pro, JHL ja Valtion työmarkkinalaitos. JUKOn valtiosektorilla neuvottelevat JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen ja valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL).
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa työehtosopimuksillaan noin 200 000:ta akavalaista korkeakoulutettua valtiolla, kunnissa, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla. Näistä noin 4500 on Lakimiesliiton jäseniä. JUKO sopii työehtosopimukset myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
Seuraa www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.
Lisätietoja Lakimiesliitossa antaa: Neuvottelupäällikkö Kirsi Venäläinen, p. 050 587 3528 ja 09 8561 0328.
Uutiset8.4.2026
Uutiset1.4.2026
Uutiset24.3.2026
Uutiset20.3.2026