Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Saat neuvontapalvelut, tapahtumat ja kaikki edut heti käyttöösi.
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 1.3.2018
– Vähimmäispalkkasuositus annetaan vuosittain. Suositus palvelee sekä työnhakijoita että työnantajia rekrytointitilanteissa. Suositus perustuu vuosittain toteutettavaan työmarkkinatutkimukseemme ja yleiseen työmarkkinatilanteeseen, perustelee Lakimiesliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander.
Vähimmäispalkkasuositukset taustalla on laaja juristeilla suunnattu työmarkkina- ja palkkatutkimus. Sen tiedot perustuvat lokakuun 2017 palkkatasoon. Tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan maaliskuun puolivälissä. Lokakuussa yksityissektorilla toimivien juristien alkupalkkojen mediaani oli 4 100 euroa. Palkkatilastojen lisäksi suositusta annettaessa huomioitiin myös vastavalmistuneiden juristien parantunut työtilanne. Korotusprosentti mukailee myös yleistä linjaa palkankorotuksissa.
Jore Tilanderin mukaan juristien alkupalkka pärjää erinomaisesti akateemisten alojen palkkavertailussa ollen sen kärkipäässä. Syynä hän pitää oikeustieteellisen osaamisen tarvetta ja arvostusta.
– Eivät palkkasuositukset koskaan toki ole kritiikittömiä. Kritiikki ei aina tule vain toimialan ulkopuolelta, vaan myös sen sisältä. On myös juristityönantajia, jotka kokevat alkupalkkasuositukset korkeiksi. Tiedämme myös, että valtio- ja kuntatyönantajat eivät suositusta noudata.
Tilander toteaakin liiton kuuntelevan tarkasti myös työnantajien näkemyksiä.
– Suositus on suositus ja se ei sellaisenaan sido työnantajia. Jotta suositus ei jää vain paperiksi, tarvitaan myös työnantajien kuulemista. Iloksemme suositustamme noudatetaan yksityissektorilla kuitenkin hyvin yleisesti. Työnantajat mieltävät juristien työtehtävät erittäin vaativiksi asiantuntijatehtäviksi, Tilander jatkaa.
Tilander myöntää, että palkkasuositusten antaminen on osin haastavaa myös siksi, että kiinteän kuukausipalkan lisäksi osalla yksityissektorin juristeista merkittävässä roolissa kokonaisansioissa ovat erilaiset henkilökohtaiseen suoriutumiseen liittyvät tulojen osat, kuten provisiot ja vuosibonukset. Kiinteän kuukausipalkka ei siis anna koko kuvaa ansiotasosta. Joillakin kiinteä kuukausipalkka voi olla suositusta alhaisempi, mutta vuoden kokonaisansiot yltävät Lakimiesliiton tarkoittamalle tasolle.
– Puutteistaan huolimatta suosituksen antamista kiinteästä kuukausipalkasta on pidetty toimivimpana ratkaisuna useimpien työntekijöiden ja työnantajien näkökulmasta.
Lue lisää: www.juristiliitto.fi/edunvalvonta/palkkasuositukset Verkkosivulta löytyvät mm. tuoreet palkkasuositukset oikeustieteen opiskelijoilla.
Lisätietoa: Jore Tilander, toiminnanjohtaja, p. 041 458 0030
Uutiset24.9.2024
Uutiset9.9.2024
Uutiset5.9.2024
Uutiset30.8.2024