Uutiset 27.11.2020

Valtuuskunta valitsi uusia nimiä liiton luottamustehtäviin ja vahvisti uuden strategian

Kokous toteutettiin koronatilanteesta vuoksi etäyhteyksin. Vain liiton johto ja kokoukseen toteutukseen osallistunut liiton henkilökunta oli fyysisesti koolla Helsingissä.

Neljä vuotta liiton hallituksen puheenjohtajana toimineen Antero Rytkölän kausi päättyy vuoden vaihteessa. Uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin pitkän uran ulosottolaitoksen palveluksessa ja oikeudenhoidon luottamustehtävissä tehnyt johtava kihlakunnanvouti Marika Valjakka Tampereelta. Kausi on kaksivuotinen.

Valjakan vastaehdokkaana oli asianajaja Antti Sorjonen Helsingistä. Sorjonen on ollut aktiivisesti liiton toiminnassa ja luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien.

Äänestyksessä Valjakka sai 28 ääntä ja Sorjonen 15 ääntä.

Liiton puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudet on sidottu valtuuskunnan kolmivuotiseen toimikauteen, ja ne eivät siten olleet katkolla.

Liiton varapuheenjohtaja, oikeusneuvos Mika Ilveskero oli kuitenkin ilmoittautunut jättäytyvänsä pois liiton varapuheenjohtajan tehtävästä aloittaessaan toimikautensa Tuomioistuinviraston johtokunnassa. Ilveskeron toimikauden jäädessä vuodella kesken valittiin hänen tilalleen liiton varapuheenjohtajaksi ylitarkastaja Maija Salmi Lipiäinen.

Hallituksen puheenjohtajan lisäksi hallitukseen valittiin kahden vuoden toimikausille myös muita uusia jäseniä. Valituiksi tulivat Tarik Ahsanullah (varajäsenenään Nelli Ritala), Jesse Viljanen (Petri Impola) ja Katriina Vierula (Juha Viertola). Kesken kauden paikkansa jättäneen Martti Häkkäsen tilalle vuoden toimikaudelle valittiin Antti Aine (Viveca Still). Marika Valjakan henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Jukka Haavisto.

Nyt valittujen lisäksi hallituksessa jatkavat Pekka Liesivuori, Anna Pitkänen ja Paula Virrankoski. Vuoden toimikaudeksi valittavan hallituksen opiskelijaedustajan nimeää liiton hallitus ja vuonna 2021 opiskelijaedustajana toimii Eemil Nuuttila.

Valtuuskunta vahvisti liitolle myös uuden strategian vuosille 2021–2025.

– Olen ylpeä ja iloinen uudesta kunnianhimoisesta strategiasta. Kiitän kaikkia sen valmisteluun osallistuneita ja erityisesti nyt kautensa päättäneitä liiton vaikuttajia, toteaa liiton puheenjohtaja Tuula Linna.

– Samalla onnittelen lämpimästi luottamustehtäviin valittuja. Tällä porukalla on upeaa käynnistää strategian toteutus.

Uutisoimme strategiasta joulukuun puolivälissä ilmestyvässä Lakimiesuutiset lehdessä ja muussa loppuvuoden viestinnässämme.

Lisää uutisia

Kaikki uutiset