Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Tutustu koko etu- ja palveluvalikoimaan
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 15.1.2020
Neuvotteluissa JUKOa edustavat valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL) ja neuvottelupäällikkö Markku Nieminen (JUKO).
Valtion neuvottelut alkoivat kaksituntisella kokouksella ja yleisluontoisella keskustelulla neuvottelupöytään tuotavien asioiden käsittelyjärjestyksestä.
Neuvottelut jatkuvat 7. helmikuuta, jolloin neuvotteluosapuolet antavat tavoitteensa. Valtion pääsopijajärjestöt jättävät yhteiset tekstitavoitteensa tuolloin.
Tehdystä työstä on maksettava palkka
JUKO edellyttää, että palvelussuhteen ehtoihin tulee saada parannuksia. Esimerkkinä Rinne ja Nieminen nostavat valtiolla työhön liittyvän matkustusajan muuttamisen työajaksi tai korvaamisen muutoin.
– Työelämä on murroksessa. Ajasta ja paikasta riippumaton työ lisääntyy samalla, kun työ valuu entistä enemmän vapaa-ajalle harmaana ylityönä. Palkaton, matka-ajalla tehtävä työ lyhentää päivittäistä lepoaikaa, Jonne Rinne huomauttaa.
Valtion neuvottelutavoitteista voit lukea täältä.
JUKOn kaikkien sektorien neuvottelutavoitteista täältä.
Uutiset8.4.2026
Uutiset1.4.2026
Uutiset24.3.2026
Uutiset20.3.2026