Uutiset 16.5.2016

Uusi jäsenetu: Lakimiesten KIILA-kuntoutuskurssi

Tule mukaan

Lakimiesten KIILA-kuntoutuskurssille

Kuntoutuksessa saat tukea ja ohjausta hyvinvoinnin edistämiseen ja työkyvyn tueksi. KIILA-kuntoutus on yhdistelmä yksilöllistä ja ryhmämuotoista kuntoutusta. Kuntoutuksessa tukenasi on joukko terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia. Kuntoutuksessa haetaan erityisesti keinoja työssä jaksamisen tukemiseksi ja sen toteutukseen kuuluu yhteistyö työterveyshuollon ja työnantajan kanssa.

Kurssi toteutetaan Kunnonpaikassa, Kuopion kupeessa ja siihen sisältyy kuntoutusohjelman lisäksi kylpylän ja liikuntatilojen vapaa käyttö ja ateriat sekä tarvittaessa majoitus kahden hengen huoneessa täysihoidolla. Kurssin kustantaa Kela ja sen ajalta voi saada joko palkkaa tai kuntoutusrahaa. Kelalta voi hakea korvausta myös kuntoutukseen liittyvistä matkakuluista.   

Kenelle? 
kuntoutus on tarkoitettu työssä jaksamisen tueksi Lakimiesliiton jäsenille. Kuntoutukseen hakeutuva kokee tarvitsevansa tukea työssä jaksamiseen ja tuen tarve on myös terveydenhuollossa todettu. Kuntoutukseen hakeutuvan työkykyä uhkaa tai heikentää sairaus ja sen arvioidaan aiheuttavan lähivuosina työkyvyn tai ansiomahdollisuuksien heikkenemisen. Kuntoutuksen tulee kuitenkin hakeutua riittävän varhain, jotta työssä jatkaminen voidaan turvata.

Hakuohjeet
1. Ota yhteyttä omaan työterveyshuoltoosi.
2. Täytä Kelan kuntoutushakemus (lomake ku 101) ja selvityslomake (ku200) sekä liitä niihin lääkärin B-lausunto. Hakemukseen kirjataan kurssinumero 65295.   
3. Ilmoita kurssille hakeutumisestasi myös Kunnonpaikan edustajalle. Tarvittaessa saat lisätietoa ja apua lomakkeiden täyttämisessä.
4. Kuntoutushakemus liitteineen toimitetaan omaan Kelan toimistoon mahdollisimman pian (hakuaika 30.9.2016 mennessä).
5. Kun hakemuksesi on käsitelty, saat Kelasta kuntoutuspäätöksen. Myönteisen päätöksen saaneille postitetaan kutsukirje kuntoutukseen joitain viikkoja ennen kuntoutuksen alkua.

Kuntoutusaikataulu
Aloitustapaaminen: 28.11.2016
a. Ryhmäjakso: 17.1.-20.1.2017
b. Ryhmäjakso: 29.5.-2.6.2017
c. Ryhmäjakso: 23.1.-26.1.2018
Ryhmäjaksojen välille kuuluu yhteydenpito kuntoutujan, työnantajan ja kurssin vastuuhenkilön välillä.

Ota yhteyttä ja kysy lisää:
Hyvinvointi- ja vapaa-ajankeskus Kunnonpaikka
Jani Heikkurinen, asianatuntija, kuntoutus- ja hyvinvointipalvelut
+358 44 788 9493, jani.heikkurinen@kunnonpaikka.com

Katso tästä Kiila-kurssiesite pdf-muodossa.

Lisää uutisia

Kaikki uutiset