Uutiset 27.5.2015

Tuomioistuinhallinnon perustaminen välttämätöntä hallitusohjelman oikeusturvatavoitteiden saavuttamiseksi

Hallitusohjelman sisältö ja oikeus- ja työministerien tehtävien yhdistäminen johtavat siihen, että oikeusministeriöstä riippumattoman tuomioistuinhallinnon perustaminen nousee uuden ministerin tärkeimmäksi ja kiireellisimmäksi oikeuspoliittiseksi hankkeeksi. ”Kahden erilaisen hallinnonalan tiivis johtaminen tulee olemaan uudelle ministerille erittäin haasteellista. Hallitus haluaa ohjelmassaan nopeuttaa oikeusprosesseja, mahdollistaa tuomioistuinten keskittymisen ydintehtäviinsä ja edistää tuomioistuinprosessien digitalisoimista. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi meidän on Suomessa viimeistään nyt seurattava Euroopan neuvoston suosituksia ja perustettava välittömästi itsenäinen tuomioistuinhallinto”, sanoo Lakimiesliiton puheenjohtaja Asko Nurmi.

Tuomioistuinhallinnon perustamista ovat ehdottaneet muun muassa oikeusministeriön asettama neuvottelukunta oikeudenhoidon uudistamisohjelmassaan ja valtiovarainministeriön vetämä valtion keskus- ja aluehallintorakennehanke. Myös kaikkien eduskuntapuolueiden parlamentaarinen työryhmä on kannattanut tuomioistuinhallinnon jatkovalmistelua.

”Selkeät suunnitelmathan oikeusministeriöllä ovat jo olemassa. Niiden pohjalta pystyy valmistelemaan perustamisen nopeallakin tahdilla”, sanoo Lakimiesliiton toiminnanjohtaja Jorma Tilander viitaten tuomioistuinhallintoa hahmottelevaan oikeusministeriön arviomuistioon, joka on saanut tänä keväänä erittäin positiivisen lausuntopalautteen. ”Oikeushallinto tarvitsee tuomioistuinhallinnon kehittämään ja tehostamaan toimintaa sekä tuomaan tuomioistuinlaitoksemme riippumattomuuden eurooppalaisittain ajan tasalle”, Tilander jatkaa.

Lakimiesliitto kiinnittää ministerinpestien yhdistämisessä erityistä huomiota uuden ministerin työkentän laajuuteen ja sen tuomiin haasteisiin. ”Hallituspuolueiden ratkaisu oikeus- ja työministerien tehtävien yhdistämisestä on kieltämättä yllättävä. Uuden ministerin työkenttä on laaja ja hänen täytyy päästä tehtäviinsä sisään nopeasti”, Asko Nurmi toteaa. ”Tuomioistuimet ovat tällä hetkellä oikeusturvaketjun ainoana osana ilman itsenäistä keskushallintoa. Oikeusasioista vastaavan ministerin täytyy jatkossa johtaa entistä laajempaa kokonaisuutta ja hallitusohjelmassa on paljon nimenomaan tuomioistuinlaitosta koskevia tavoitteita. Uudessa tilanteessa tuomioistuinhallinnon nopea perustaminen muodostuu entistäkin selkeämmin välittömäksi välttämättömyydeksi”, Nurmi jatkaa.

Toisena uuden oikeus- ja työministerin tärkeimpänä tehtävänä Nurmi ja Tilander mainitsevat oikeushallinnon resurssien turvaamisen vähintään keväällä raporttinsa jättäneen parlamentaarisen työryhmän esittämällä tavalla. ”Työryhmähän vaati 2015-2018 kehyspäätöksissä esitettyjen säästöjen peruuttamista oikeus- ja sisäministeriöiden hallinnonaloilla. Juustohöylällä ei voi enää leikata jo kriittiselle tasolle kiristetyistä valtion ydintoiminnoista, säästöt on otettava jatkossa jostain muualta. Tämän eduskuntapuolueiden yhteisen linjauksen läpiviemisen on oltava korkealla uuden oikeusasioista vastaavan ministerin asialistalla.”

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Asko Nurmi, 050 564 4430, asko.nurmi@oikeus.fi

Toiminnanjohtaja Jorma Tilander, 041 458 0030, jorma.tilander@juristiliitto.fi

Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Mikko Salo, 041 458 0033, mikko.salo@juristiliitto.fi

 

Lisää uutisia

Kaikki uutiset