Uutiset 9.12.2019

Teknologiateollisuuden ja suunnittelu- ja konsultointialan lakot alkoivat 9.joulukuuta

Miksi lakkoon?

Työehtosopimukset umpeutuivat lokakuun lopussa ja nyt on oltu jo yli kuukausi sopimuksettomassa tilassa. Neuvotteluissa tavoiteltiin vähintään ostovoiman kasvun turvaavia palkankorotuksia ja työajanpidennysten poistamista. Lisäksi tavoitteena oli työhyvinvoinnin kehittäminen.

Koska neuvottelut eivät edenneet eikä sovittelukaan tuottanut tulosta, joutui YTN turvautumaan painostustoimiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Julistetut lakot ovat laillisia ja työtaisteluoikeus kuuluu länsimaisen demokratian perusoikeuksiin. Työtaisteluoikeus on kaikille kuuluva, lailla turvattu oikeus. Perustuslaissa suojataan ammatillinen yhdistymisvapaus, johon myös lakko-oikeus kuuluu. Suomea sitovat myös asiaa koskevat kansainväliset sopimukset. Lakkoon osallistumisesta ei voi tulla kenellekään henkilökohtaisia seurauksia.

Lakon laajuus

Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työnseisaus 9.-11.12.2019 on seuraavissa yrityksissä. Lakkoon on julistettu nämä yritykset koko konsernirakenteensa osalta apu- ja rinnakkaistoiminimineen. Tarkemmat tiedot lakkotaloista löytyvät täältä.

ABB Oy (Vaasa ja Helsinki), Abloy Oy (Joensuu), Andritz Oy (Savonlinna, Varkaus), Kone Hissit Oy (Helsinki), Kone Industrial Oy (Hyvinkää), Konecranes Finland Oy (Hyvinkää, Hämeenlinna), John Deere Forestry Oy (Joensuu, Tampere), Kemppi Oy (Lahti), Luvata Pori Oy (Pori), Metso Flow Control Oy (Vantaa), Metso Minerals Oy (Tampere), Meyer Turku Oy (Turku), Nokia Solutions and Networks Oy (Espoo, Oulu, Tampere), Oras Oy (Rauma), Outokumpu Stainless Oy (Tornio), Outotec Oy (Espoo), Ovako Imatra Oy (Imatra), Patria Aviation Oy (Tampere, Linnavuori, Halli), Patria Land Oy (Hämeenlinna), Peikko Finland Oy (Lahti), Ponsse Oy (Vieremä, Iisalmi), Sandvik Mining and Construction Oy (Tampere, Turku, Lahti), SSAB Europe Oy (Hämeenlinna, Raahe), Sumitomo Oy (Varkaus), Transtech Oy (Otanmäki, Oulu), Vaisala Oy (Vantaa), Valmet Automation Oy (Tampere, Kajaani), Valmet Technologies Oy (Tampere, Jyväskylä, Järvenpää, Raisio), Valmet Technologies Oy, Fabrics (Tampere, Juankoski), Vacon Danfoss Drives (Vaasa), Valtra Oy (Suolahti), Wärtsilä Oy (Vaasa, Turku).

Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työnseisaus on 9.-18.12. välisenä aikana:

  • 9.-11.12.: Pöyry ÅF, Ramboll, Deltamarin, Etteplan, Neste Engineering Solutions
  • 11.-13.12.: A-Insinöörit, Elomatic, Citec, CTS-Engtec, FCG, Rejlers
  • 16.-18.12.: Sweco, Optiplan, RD Velho, Sitowise, Vahanen, WSP

Tarkka listaus lakkotaloista löytyy täältä.

Aiemmin ilmoitetut ylityö- ja vapaa-ajalla työasioissa matkustamisen kiellot ovat edelleen molemmilla aloilla kaikkien ylempien toimihenkilöiden osalta 20.12.2019 saakka, ellei ratkaisuja saavuteta ennen ko. päivämäärää. Lisätietoja kiellosta löydät täältä

Lakkoavustus:

  • Lakkoavustus on YTN:n maksama korvaus lakon takia ansiotuloa vaille jääneille jäsenille.
  • Sitä voi saada henkilö, joka on liittynyt YTN-liiton eli esim. Lakimiesliiton jäseneksi ennen lakon alkamista.
  • Lakkoavustuksen määrä on molempien alojen osalta 70 euroa/lakkopäivä miinus verot.
  • Lakkoavustusta haetaan YTN:ltä sähköisellä lomakkeella.
  • Lakkoavustus maksetaan myös Lakimiesliiton opiskelijajäsenille.

Mistä lisää tietoa?

YTN:n päivystyspuhelin palvelee numerossa 040 352 3671 ma-su klo 8-18. Voit myös lähettää kysymyksesi sähköpostitse osoitteeseen lakko@ytn.fi.

Kannattaa seurata myös tiedotusvälineiden uutisointia asian tiimoilta. Ajankohtaiset tiedotteet voi lukea YTN:n verkkosivuilta.

Lisätietoja Lakimiesliitosta antavat: 

Minna Rahja, lakimies,  p. 09 8561 0338 ja 041 458 0035.

Moa Fanta, lakimies, p.  0400 242560.

Petteri Kivelä, lakimies, p. 09 8561 0345 ja 041 458 0038.

 

Lisää uutisia

Kaikki uutiset