Uutiset 9.12.2019

Suomen ensimmäinen Oikeusguru on Siiri Klubb Kallion lukiosta

Ensimmäinen Oikeusguru valikoitui noin tuhannen kilpailuun osallistuneen lukiolaisen joukosta. Kisan kaksi parasta sai oikeustieteen opiskelupaikat: toinen paikoista on Lapin yliopistosta ja toinen Itä-Suomen yliopistosta. 

Kilpailun kahdeksan finalistia valittiin marraskuun alussa järjestetyn sähköisen alkukilpailun perusteella. Alkukilpailuun osallistui oppilaita 126 lukiosta ympäri maata. Finaali kisattiin maanantaina 9.12. korkeimmassa oikeudessa Helsingissä.

Lukiolaisten lakitiedon osaamista mitattiin finaalissa kirjallisella kokeella ja finalistien väittelytaitoja arvioimalla. Kirjallisessa osuudessa lukiolaiset vastasivat laajaan aineistopohjaiseen kysymykseen kansainvälisestä suojelutapauksesta, joka liittyi kuvitteelliseen Maahanmuuttoviraston hylkäämispäätökseen. Pariväittelyissä aiheina olivat rikosoikeudellisen vastuun ikärajan laskeminen, koulukiusaamisen kriminalisointi, rikoksista annettavien rangaistusten koventaminen ja rikoksentekijän tuomion lieventäminen tekijän saaman negatiivisen julkisuuden vuoksi.

Oikeusguru-tietokilpailun järjestivät Suomen Lakimiesliitto ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto ensimmäistä kertaa. Suomen Lakimiesliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander kertoi finaalitilaisuudessa, että kilpailulla halutaan korostaa lakitiedon opetuksen merkitystä lukiovaiheessa. 

– On myös tärkeää, että oikeustieteellisen alan valitsevat nuoret todella tietävät, mitä he ovat tulossa opiskelemaan. Oikeustiede on antoisaa, mutta vaativaa. Ennakkokuvaa on vaikea luoda ilman mitään taustatietoa. 

Kilpailulla halutaan nostaa esiin myös oikeustieteen opetuksen puutteellisia resursseja. Tulevaisuuden lakimieheltä edellytetään taitoja, joita ei opita vain massaluennoilla ja kirjatenteissä. 

– Alalle tarvitaan nykyistä enemmän pienryhmäopetusta, yksilöllistä ohjausta ja esimerkiksi suullista esiintymistä. Juuri tämän vuoksi kilpailun finaalissakin on suullinen osuus, Tilander tähdensi. 

Opiskelupaikkojen lisäksi voittaja sai 1 000 euroa ja toiseksi tullut 500 euroa. Kolmanneksi sijoittunut kilpailija sai 250 euroa. Tämän lisäksi kolme parasta saivat Alma Talentin lahjoituksena Suomen Laki 2020 -teoksilla. Lisäksi kaikki finalistit palkittiin Lakimiesliiton lahjakortein ja vuoden käyttöoikeudella Alma Talentin ylläpitämään digitaaliseen Suomen Laki -hakupalveluun. 

 

Oikeusguru 2019 -finaalin kolme parasta: 

  1. Siiri Klubb, Kallion lukio, Helsinki
  2. Ella Heikkilä, Forssan yhteislyseo, Forssa
  3. Ville Viikki, Tampereen klassillinen lukio, Tampere 

 

Muut finalistit:

Eeli Aakko, Munkkiniemen yhteiskoulun lukio, Helsinki
Lauri Kivelä, Oulunkylän yhteiskoulun lukio, Helsinki
Ruusu Leppänen, Jyväskylän normaalikoulun lukio, Jyväskylä
Elmeri Taavitsainen, Helsingin yliopiston normaalikoulun lukio, Helsinki
Aino Vehkavaara, Ressun lukio, Helsinki  

 

Lisätiedot: 

Jore Tilander, toiminnanjohtaja, Lakimiesliitto, p. 041 458 0030 
Linnea Viherkenttä, opiskelija-asiamies, Lakimiesliitto, p. 040 515 3553 
Jenna Vuorela, viestinnän suunnittelija, Lakimiesliitto, p. 0400 450 224 

Lisää uutisia

Kaikki uutiset