Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Saat neuvontapalvelut, tapahtumat ja kaikki edut heti käyttöösi.
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 10.5.2022
Sovittelulautakunta jätti sovintoehdotuksensa kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi tiistaina 10. toukokuuta.
Lautakunta esittää kolmivuotista sopimusta. Kuluvan vuoden yleiskorotukseksi se esittää 2:ta prosenttia jokaiselle sopimuksen piirissä olevalle työntekijälle. Enintään 2 300 euron palkoissa korotus olisi kuitenkin vähintään 46 euroa kuukaudessa.
Tämän lisäksi myöhemmin tänä vuonna tulisi 0,5 prosentin korotus, joka maksetaan kaikille, jos keskustaso ei pääse sopuun kohdennuksesta.
Vuosina 2023 ja 2024 palkankorotustaso noudattelisi yleistä linjaa, joka perustuisi kemianteollisuuden, teknologiateollisuuden ja AKT:n palkankorotusten keskiarvoon tai olisi vähintään 1,9 prosenttia.
Viisivuotinen palkkaohjelma – yhteensä 5 prosenttia
Kunta-alan veto- ja pitovoiman lisäämiseksi sovittelulautakunta esittää viisivuotista palkkaohjelmaa, joka on kokonaisvaikutukseltaan yhteensä 5,1 prosenttia.
Lautakunnan ehdottama ohjelma jakautuu vuosille 2023–2027 ja on 2023: 1,2 %, 2024: 1,0 %, 2025: 0,8 %, 2026: 0,8 % ja 2027: 1,2 %.
Sovintoehdotus menee nyt neuvotteluosapuolien hallintojen käsittelyyn. JUKOn hallitus käsittelee esitystä keskiviikkona aamupäivällä.
Vastaus sovintoehdotuksesta on annettava sovittelulautakunnalle keskiviikkoon kello 12:een mennessä.
Kaikkiaan 425 000 palkansaajaa
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö SOTE (Super ja Tehy) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ovat neuvotelleet kunta-alan uusista virka- ja työehtosopimuksista tammikuusta lähtien. Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.
JUKO neuvottelee kuntasektorilla viisi sopimusta: Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES), Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES), Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen (LS), Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus).
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan neuvottelut jättämättä tarjousta 28. helmikuuta. Tuolloin päättyivät myös kunta-alan kaikkien virka- ja työehtosopimusten voimassaolot, ja siitä lähtien kunta-alan palkansaajat ovat olleet sopimuksettomassa tilassa.
Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala esitti sovittelulautakunnan asettamista sen jälkeen, kun palkansaajaosapuolet olivat hylänneet hänen sovintoesityksensä maaliskuun lopulla. Työministeri Tuula Haatainen päätti sovittelulautakunnasta ja sen kokoonpanosta 8. huhtikuuta. Yhdeksänhenkisen lautakunnan puheenjohtajana on toiminut työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.
Kunta-alan neuvotteluosapuolet ovat olleet sovittelulautakunnan kuultavina 10. huhtikuuta lähtien. Lautakunnan piti jättää sovintoehdotuksensa jo huhtikuun lopulla, mutta tuolloin se lykkäsi päätöstään, koska katsoi neuvotteluosapuolten olleen erityisesti palkkauksen ja palkkausjärjestelmien kehittämisen osalta vielä liian kaukana toisistaan.
Suomen Lakimiesliitto on JUKO:n jäsenliitto.
Lisätiedot Lakimiesliiton jäsenten osalta: Petteri Kivelä, neuvottelupäällikkö petteri.kivela@juristiliitto.fi p. 041 458 0038
Tutustu Lakimiesliiton Työmarkkinaneuvottelut-sivuun
Uutiset24.9.2024
Uutiset9.9.2024
Uutiset5.9.2024
Uutiset30.8.2024