Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Tutustu koko etu- ja palveluvalikoimaan
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 25.2.2022
Ihmishenkien menettämisen ohella sota tulee vaikeuttamaan tavallisten ihmisten elämää sekä Ukrainassa että Venäjällä. Samalla sillä tulee olemaan vakavia kielteisiä vaikutuksia turvallisuuteen, hyvinvointiin ja talouteen koko Euroopassa.
Eurooppa ei voi katsoa sivusta Venäjän aggressiota ja sen merkitsemää kansainväliseen oikeuteen perustuvan yhteisen turvallisuuden murentamista. Euroopan unionin taloudelliset sanktiot Venäjää kohtaan ovat välttämättömiä. Yhtenäisenä toimiva EU pystyy myös tukemaan jäsenmaitaan konfliktin seurauksien kohtaamisessa.
Yhdessä kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen kanssa annamme tukemme Ukrainan työntekijöille ja ammattiliitoille, unohtamatta niitä ukrainalaisia työntekijöitä, jotka tälläkin hetkellä tekevät työtä Suomessa. Korostamme, että vapaalla kansalaisyhteiskunnalla ja riippumattomalla ammattiyhdistysliikkeellä on tärkeä merkitys yhteiskunnan eheyden ja ihmisten elinmahdollisuuksien suojelemisessa.
Euroopan turvallisuustilanteen heiketessä suomalaisen yhteiskunnan eheys on korvaamattoman tärkeä vahvuus.
Jarkko Eloranta, SAK:n puheenjohtaja Sture Fjäder, Akavan puheenjohtaja Antti Palola, STTK:n puheenjohtaja
Lakimiesliitto on Akavan jäsenliitto.
Lisätiedot: – SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemi, puh. 0400 969 633 – Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin haastattelupyynnöt: viestintäjohtaja Jyrki Kemppainen, puh. 040 559 7196 – STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, puh. 040 509 6030
Uutiset8.4.2026
Uutiset1.4.2026
Uutiset24.3.2026
Uutiset20.3.2026