Uutiset 3.1.2018

Rahoitusalan lakko alkoi 4.1.2018 klo 6.00

Miksi?

Työehtosopimuksen suurimmat kiistakysymykset koskevat työaikakysymyksiä. Työnantaja haluaa laajentaa viikonlopputyötä direktion kautta eli sanelemalla. Viikonlopputyön käyttöönotto direktiolla heikentäisi merkittävästi jäsentemme työsuhteen ehtoja sekä työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista.
YTN:n ja Lakimiesliiton tavoitteena on, että viikonlopputöistä sovittaisiin työntekijöiden ja työnantajan kesken paikallisella tasolla ensisijaisesti vapaaehtoispohjalta.

Työtaistelutoimet tiivistetysti:

  • Lakko alkaa 4.1.2018 kello 06.00 ja päättyy 5.1.2018 kello 23.59.
  • Lakon piirissä ovat kaikki rahoitusalan työehtosopimuksen piirissä työskentelevät YTN-liittojen jäsenet eli myös kaikki työehtosopimuksen piirissä olevat Lakimiesliiton jäsenet
  • Rahoitusalan työehtosopimuksen piirissä olevien lisäksi lakko koskee DEA:n erillisellä päätöksellä myös Danske Bankin Suomen toimintojen työehtosopimuksen piirissä olevia YTN-liittojen jäseniä
  • Työtaistelun ulkopuolelle rajataan tehtävät, joiden hoitamatta jättämisestä saattaa aiheutua vaaraa kansalaisten hengelle tai terveydelle sekä Suomen valtion toiminnan kannalta kriittiset toiminnot
  • Laillinen mielenilmaus, joilla vauhditetaan neuvottelujen etenemistä
  • Työnantajalle ei tarvitse kertoa, minkä liiton jäsen on, eikä lakkoon osallistumisesta tarvitse etukäteen ilmoittaa omalle esimiehelle tai muille työnantajan edustajille

Lakkoavustus

  • Lakimiesliitto maksaa lakkoavustusta jäsenille 50 euroa/lakkopäivä, joka on veronalaista tuloa
  • Avustusta haetaan YTN:n sähköisellä lomakkeella osoitteessa https://lakko.ytn.fi/, lomake aukeaa 4.1. aamulla
  • Avustus tulee hakea 19.1. mennessä ja ne maksetaan tammikuun aikana

Rahoitusalalle 8.12. asetettu ylityökielto on edelleen voimassa toistaiseksi.

Mistä lisätietoja?

YTN päivystyspuhelin vastaa kysymyksiisi 2.-5.1. klo 7-19 numerossa puh. 040 – 352 3671. Sähköpostitse voit ottaa yhteyttä osoitteeseen finanssi@ytn.fi.

Lakimiesliitossa voit olla yhteydessä lakimies Moa Fantaan moa.fanta@juristiliitto.fi, 09-85610338 tai 0400 242560.

Kannattaa seurata myös tiedotusvälineiden uutisointia asian tiimoilta.

Ajankohtaiset tiedotteet voi lukea YTN:n verkkosivuilta http://www.ytn.fi/index.php?page_id=5

Rahoitusalan työehtosopimus löytyy täältä http://www.ytn.fi/index.php?page_id=54

 

ICT-alan työsaarto rahoitusalan lakon aikana

Ammattiliitto Pron ICT-ala on ilmoittanut tukevansa mahdollista rahoitusalan työtaistelua rahoitusalan yrityksiä koskevalla työsaarrolla, joka on voimassa 4-5.1. Työsaarto koskee viankorjausta, tarjousten tekemistä ja jo tilattuja töitä.

Ylemmät toimihenkilöt YTN kehottaa jäseniään pysymään omissa töissään ja olemaan tekemättä ammattiliitto Pron työsaarron alaisia tehtäviä DNA:lla, Elisassa sekä Telialla.

Lisää uutisia

Kaikki uutiset