Uutiset 16.5.2014

Oikeustieteellisen alan tilapäinen aloituspaikkojen lisäys pelättyä pienempi. Tiedekuntiin yhteensä 49 uutta aloituspaikkaa vuosina 2014 ja 2015.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti tänään 3000 lisäaloituspaikan jaosta korkeakouluihin vuosille 2014-2015. Oikeustieteellisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään siten, että Itä-Suomen yliopistossa lisäys on 30, Helsingin yliopistossa 12, Lapin yliopistossa 7 ja Turun yliopistossa 0 paikkaa vuosina 2014 ja 2015.

Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen ei pidä oikeustieteen aloituspaikkojen lisäystä tarpeellisena, mutta on helpottunut luvuista, jotka ovat pienemmät kuin pelättiin. ”Tämän tilapäisen lisäyksen kanssa pystyy elämään. Aiemmin julkisuudessa liikkuneet useiden satojen lisäysmäärät olivat täysin ylimitoitettuja.”

Toiminnanjohtaja Jorma Tilander muistuttaa, että lisäykset ovat tilapäisiä. ”Tämä ei saa johtaa siihen, että vuonna 2016 katsotaan jatkettavan samalla määrällä kuin kahtena edellisenä vuonna. Alallamme ei ole osoitettavissa lisääntynyttä työvoiman tarvetta, vaikka ministeriö näin väittääkin.”

Lisätietoja:

Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Mikko Salo, 041 458 0033, mikko.salo@juristiliitto.fi

Toiminnanjohtaja Jorma Tilander, 041 458 0030, jorma.tilander@juristiliitto.fi

Lisää uutisia

Kaikki uutiset