Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Saat neuvontapalvelut, tapahtumat ja kaikki edut heti käyttöösi.
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 17.3.2022
Työ- ja elinkeinoministeriö kieltää JUKOlta Rovaniemen ja Jyväskylän kunta-alaa koskevan työtaistelutoimen toteuttamisen 6. huhtikuuta kello 00.01 saakka ja Tampereen ja Kuopion 12. huhtikuuta kello 00.01 saakka.
Päätös koskee mahdollisia työnseisauksia kokonaisuudessaan.
JUKO ja JAU julistivat kunta-alan lakkovaroitukset vauhdittaakseen kunta-alan neuvotteluja. Alkujaan lakkovaroitus Rovaniemelle, Jyväskylään sekä Tampereelle ja Kuopioon oli tähdätty maaliskuuksi. Ministeriön päätös koskee lakkovaroitusta JUKOn osalta. JAUn lakkoajankohtia ministeriö ei ole siirtänyt.
Kolmannen lakkovaroituksen JUKO ja JAU ovat antaneet Turkuun ja Ouluun, ja sen ajankohta on 6.–7. huhtikuuta.
Kunta-alan osapuolet jatkoivat työriitojen sovittelua valtakunnansovittelijan johdolla keskiviikkona 16. maaliskuuta. Sovittelija oli pyytänyt, että osapuolet kartoittavat kullakin sopimusalalla auki olevia asioita ja hahmottelevat niiden laajuutta.
Keskustelu näistä avoimista asioista jatkuu seuraavassa sovittelutapaamisessa, joka on huomenna torstaina.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan sopimusneuvottelut 28. helmikuuta jättämättä tarjousta, ja kuntasopimuksen piiriin kuuluvat palkansaajat siirtyivät sopimuksettomaan tilaan 1. maaliskuuta.
Valtakunnansovittelijan luona asioiden käsittely alkoi 7. maaliskuuta.
Kunta-alan neuvottelupöydässä ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.
Suomen Lakimiesliitto on JUKO:n jäsenliitto.
Lisätiedot Lakimiesliiton jäsenten osalta: Petteri Kivelä, neuvottelupäällikkö petteri.kivela@juristiliitto.fi p. 041 458 0038
Tutustu Lakimiesliiton Työmarkkinaneuvottelut-sivuun.
Uutiset24.9.2024
Uutiset9.9.2024
Uutiset5.9.2024
Uutiset30.8.2024