Uutiset 28.2.2020

Maan hallitus haluaa yliopistoista parhaita työpaikkoja – entä työnantaja?

”Kahden vuoden takaisen kylmän päivän tuulahduksia on havaittavissa neuvotteluissa myös nyt. Sivistystyönantajat ajaa heikennyksiä yliopistohenkilöstön työehtoihin”, kommentoi JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho.

JUKOn neuvottelijat ihmettelevät, kuinka kaukana Sivistystyönantajien tavoitteet ovat maan hallituksen ajamasta Korkeakouluvisio 2030:n linjauksista: Korkeakouluista Suomen parhaita työpaikkoja 2030 mennessä.

Perjantain neuvotteluissa keskusteltiin pitkään yliopistojen määräaikaisuusongelmasta. Palkansaajapuoli esitti tilastomateriaalia, jolla osoitettiin jälleen kerran, että määräaikaisuusongelma on jatkunut vuosia ja tilanteessa ei ole tapahtunut parannusta työryhmätyöskentelystä huolimatta. Luottamusmiesten tiedonsaantioikeuksia tulisi parantaa.

Yliopistosektorin neuvottelut jatkuvat 4. maaliskuuta.

Yliopistosektorin neuvottelijat

JUKOn yliopistosektorilla neuvottelevat neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), yliopistoasiamies Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut) ja edunvalvontajohtaja Mia Weckman (Tieteentekijöiden liitto).

Yliopiston sopimusneuvotteluihin osallistuvat JUKO, Ammattiliitto PRO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat. Kaikki sopimukset yliopistolla päättyvät 31. maaliskuuta.

JUKO neuvottelee

Akavalainen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa neuvotteluissa Lakimiesliittoa ja neuvottelee työpaikallasi käytössä olevat työehtosopimukset.

JUKO edustaa työehtosopimuksillaan noin 200 000:ta korkeakoulutettua, joista noin 4500 on Lakimiesliiton jäseniä. Sovimme työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja AVAINTA-aloilla. Sovimme työehtosopimukset myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Tiedotamme neuvotteluista neuvottelutiedotteilla. Seuraa lisäksi www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteella #neuvotellen2020 #sopien2020.

Lisätietoja Lakimiesliitossa antaa neuvottelupäällikkö Kirsi Venäläinen, p. 09 8561 0328 ja 050 587 3528.  

Lisää uutisia

Kaikki uutiset