Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Saat neuvontapalvelut, tapahtumat ja kaikki edut heti käyttöösi.
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 14.10.2019
Liiton huomattavin tunnustus on vuodesta 1989 jaettu K.J. Ståhlberg –mitali. Se myönnetään henkilölle, jonka toiminnalla on ollut huomattava merkitys kansallisesti tai kansainvälisesti yhteiskunnalle, lakimieskunnalle, oikeuselämälle tai oikeustieteelle.
Mitali ojennettiin nyt OTL Tiina Astolalle. Hän toimii Euroopan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtajana. Asema on korkein virka, johon suomalainen on yltänyt EU:ssa. Ennen nykyistä tehtäväänsä Astola toimi oikeusministeriön kansliapäällikkönä.
Tiina Astolan toiminnalla on ollut huomattava merkitys suomalaiselle ja eurooppalaiselle oikeuselämälle. Astolan merkittävän EU-tehtävän taustalla on kolmikymmenvuotinen ura oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena, lainsäädäntöjohtajana ja kansliapäällikkönä.
Lakimiesliiton kultainen mitali professori Heikki Halilalle
Lakimiesliitto huomioi myös erityisesti liiton tehtävissä ansioituneita henkilöitä. Lakimiesliiton kultainen mitali ojennettiin OTT, professori Heikki Halilalle.
Hopeisella mitalilla huomioitiin pääluottamusmies Sari Aho, hallinto-oikeustuomari Taina Hakkarainen, vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Pekka Liesivuori, professori Tuula Linna, asianajaja Otso Nykänen, apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä, asianajaja Salme Sandström ja toiminnanjohtaja Jore Tilander.
Lakimiesliiton Yrittäjyyspalkinto Capmanin Tuomo Raasiolle
Lakimiesliiton Yrittäjyyspalkinto myönnetään lakimiehelle tunnustuksena yrittäjyydestä tai yrittäjyyden hyväksi tehdystä työstä. Palkinnon sai pääomasijoitusyhtiö CapManin perustajaosakas Tuomo Raasio. Palkintoperusteluiden mukaan Raasio on ollut 80-luvulta alkaneella yrittäjäurallaan mukana luomassa kokonaan uutta toimialaa ja vaikuttanut myönteisesti suomalaisen talouselämän kehitykseen. Raasio on edesauttanut muiden yritysten menestystarinoita ja luonut Suomeen vaurautta ja verotuloja.
Paras opiskelijatyönantaja on Valtakunnansyyttäjän toimisto
Paras opiskelijatyönantaja -palkinto myönnettiin Valtakunnansyyttäjän toimistolle. Palkinto jaetaan tunnustuksena vastuullisesta toiminnasta työelämässä. Palkinnon kriteereinä ovat haastavat ja kehittävät työtehtävät, hyvä ohjaus ja yhteishenki, oikeudenmukainen palkkaus sekä työlainsäädännön noudattaminen.
Palkinto jaetaan opiskelijoilta saatujen ehdotusten pohjalta. Palkintoperusteluissa Valtakunnansyyttäjän toimistoa kiitetään erityisesti myönteisestä ja kannustavasta ilmapiiristä, jossa harjoittelija otetaan aidosti tasavertaiseksi työyhteisön jäseneksi.
Lisätiedot:
Janne Laukkanen, viestintäjohtaja, p. 040 588 1925
Uutiset24.9.2024
Uutiset9.9.2024
Uutiset5.9.2024
Uutiset30.8.2024