Uutiset 14.9.2021

Lakimiesliitto rekrytoi: Oletko sinä Lakimiesliiton uusi viestinnän ammattilainen?

Päivittäisviestinnän lisäksi odotamme sinulta kykyä organisaatioviestinnän kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen ja viestintäprojektien itsenäiseen suunnitteluun, sekä taitoa innostaa koko organisaatiota viestimään.  
  
Olet yhtä lailla kiinnostunut organisaatioviestinnästä kuin palveluiden markkinoinnista.   
  
Tarjoamme monipuolisen ja vahvuuksiesi mukaan muotoutuvan työpaikan Suomen suurimmassa ja kasvavassa juristiyhteisössä. Juristijäsenistömme rakentaa oikeudenmukaista Suomea ja me tuemme heitä tässä työssä. Haluamme, että oikeus kuuluu kaikille ja että jäsenemme voivat työelämässä hyvin. 
  
Olemme parhaillaan toteuttamassa laajaa brändiuudistusta, sillä haluamme kertoa toiminnastamme aiempaakin tehokkaammin ja visuaalisemmin. Tämä tarkoittaa myös keskeisten viestintäkanaviemme uudistumista. Esimerkiksi verkkosivumme uudistuvat alkavan talven aikana. Somekanavistamme näet jo visuaalisen uudistuksemme suuntaa. Haluamme viestintämme puhuttelevan kaikenikäisiä jäseniämme. 
  
Edellytämme sinulta erinomaista kirjoitustaitoa ja kykyä luoda sisältöjä monikanavaisesti. Hallitset myös visuaalisen sisällöntuotannon.  Roolissasi tarvitaan vahvaa visuaalista silmää ja kykyä tuottaa visuaalista sisältöä somekanaviin uuden brändi-ilmeemme mukaisesti. Saat perehdytyksen käyttämiimme suunnitteluohjelmiin. Tunnet hyvin sosiaalisen median kanavat ja sinulla on näyttöä niiden hyödyntämisestä organisaatioviestinnässä.  
  
Toivomme sinulta ideointikykyä ja luovuutta, mutta myös suunnitelmallista työtapaa. Sinulla voi olla jo työkokemusta tai voit olla urasi alussa. Tärkeintä ovat vahvat yhteistyötaidot ja kehittämisorientoitunut asenne.    
  
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Mielenkiintoisen tehtävien lisäksi tarjoamme kilpailukykyiset työsuhteen ehdot. Mukava 25 hengen työyhteisömme sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Uudenmaankadulla. Tulemme tukemaan etätyömahdollisuuksia myös korona-ajan jälkeen. 
  
Lisätietoa tehtävästä antaa viestintäjohtaja Janne Laukkanen p. 040 588 1925, mieluiten 20.9. klo 10–12 ja perjantaina 24.9. klo 10–12.

Hakemuksen ja ansioluettelon palkkatoiveineen pyydämme toimittamaan viimeistään 29.9. mennessä osoitteeseen rekry@juristiliitto.fi.

Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry on kaikkien lakimiesten ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteinen etu- ja palvelujärjestö. Meitä on yhteensä jo 16 000! Rakennamme oikeudenmukaista Suomea, jossa #oikeuskuuluukaikille.     

Lisää uutisia

Kaikki uutiset