Uutiset 18.3.2020

Lakimiesliitto lausui Åbo Akademin esityksestä koulutusvastuun muuttamisesta

Lakimiesliitto antoi Åbo Akademin esityksestä kielteisen lausuntonsa opetus- ja kulttuuriministeriölle 18.3.2020. Lausunnossaan Lakimiesliitto korostaa ruotsinkielisen koulutuksen tärkeyttä erityisesti ruotsia osaavien juristien työmarkkinatarpeen valossa. Lisäksi Lakimiesliitto vaatii, että ruotsinkieliseen koulutukseen osoitetaan lisäpanostuksia. Tämä tulisi kuitenkin toteuttaa nykyisiä koulutusyksiköitä resursoimalla, ei uusia tutkinnonanto-oikeuksia myöntämällä. Lakimiesliitto katsoo, ettei niukkojen resurssien hajauttaminen palvele tarkoitustaan, vaan yliopistojen välillä tarpeettomaan kilpailuun esimerkiksi osaavista opettajista, joiden suhteen jo nykyisin on rekrytointivaikeuksia.

Lakimiesliitto yhtyy opiskelijoiden huoleen sitä, että nykyisillä Åbo Akademista valmistuvilla oikeusnotaareilla ei ole tällä hetkellä suoraa väylää maisteriopintoihin, vaan heidän tulee erikseen hakea opiskeluoikeutta toisista yliopistoista. Lakimiesliitto vaatii tilanteeseen parannusta siten, että Åbo Akademista valmistuneille turvataan sujuva siirtyminen ruotsinkielisiin maisteriopintoihin Helsingin yliopistossa. 

Lue koko lausunto täältä.

Lisää uutisia

Kaikki uutiset